keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Ensiaputaitoinen. Vihdoinkin ;)

Jihuu, kahden päivän ensiapukurssi Red Cross Collegessa suoritettu! Kävin tosiaan istumassa tänään ja eilen kasista neljään ihan perus ensiapukurssilla, eikä muuten harmita yhtään. Mulla oli niin sairaan kivaa, että en olis halunnu sen kurssin loppuvan ollenkaan :) Opettajana oli semmonen hauska kiivi-heppu, jolla on takana pitkä ura ensihoitajana Uudessa-Seelannissa. Se muutti puoltoista vuotta sitten Ausseihin eikä viittiny alkaa käymään paperisotaa täällä, että sais toimia ensihoitajana ja siks se nyt opettaa. Voi että, se oli kyllä hauska tyyppi. Ja pätevä. Ja kokenut. Tuntu, kun se olis nähnyt kaiken ja tunsin itseni niin alottelijaks tällä urallani, kun joka kerta kun se kysy multa, että ootko sä törmännyt töissä tällaseen, niin ei auttanu ku vastata, että en oo mutta oon kyllä kuullu :D

Kurssin alussa jännäsin vähän, että miten mä oikein saan selvää sen open puheesta, kun se puhu melkosen nopeesti sillä kiiviaksentillaan, mutta ihan hyvinhän se meni kun siihen tottu. Kaikki läpikäydyt asiat oli ennestään tuttuja (aika huono homma olis jos paljonkin uutta asiaa tulis vastaan ensiapukurssilla...), mutta ei ollut oikeestaan ollenkaan pöllö homma kerrata ihan maallikkoensiapua. Huomasin kyllä, että ajattelin ne hommat vähän liian pitkälle, niinku esim. että mites se verensokerin mittaus..? Ai niin, ei sitä opeteta nyt :D Mutta mikä parasta, saatiin ihan kunnon ensiapuopukset mukaan ja siitä on tosi hyvä opetella alan sanastoo englanniks! Siellä kerrotaan myös hämähäkeistä, käärmeistä ja meduusoista, jotka jostain syystä on jääny mainitsematta mun suomenkielissä ensiapuoppaassa... Kurssia käydessä tuli kyllä ihan kauhea polte päästä takas lanssihommiin. Mut ihan hyvä kai huomata, että oon valinnut itselleni mieluisen alan, vaikka välillä tekeekin ihan sairaasti mieli opiskella sitä geologiaa... :D

Hehe, sain tänään myös hepulin. Ensiks piti ite esittää rintakipuista ja mun parin oli vähän vaikeeta kysellä multa mitään kun hihitin kokoajan, eikä oikeen tienny kuuluuko se siihen caseen vai ei. Sitten oli mun vuoro olla auttajana. Rupesin jo nauraan kun näin kolme miestä (tajutonta?) makaamassa selällään lattialla kädet nätisti mahan päällä ristissä. Sitten kun jannu päästi ensimmäisen ynnghh-äänen ja irvisti, niin repesin totaalisesti. Eihän siitä sitten mitään tullut kun mä nauroin ja potilaskin unohti, että sen toisen kädenhän ei pitänyt toimia. Arvatkaa, mikä sillä oli vaivana ;)

Oon mä tehnyt muutakin, käynyt nimittäin salilla ja lenkillä! Ostin lauantaina sen kielikokeen (ainiin, se meni taas ihan päin peetä, voin jo sieluni silmin nähdä sen kuutosen siinä todistuksessa ja oon jo henkisesti varautunut siihen) jälkeen lenkkarit, ihanat violetit sellaiset. Illalla toinen kämppis tuli reissusta kotiin ja houkutteli mut juoksulenkille! Yritin vähän keksiä tekosyitä, ettei tarttis lähtee laahustaan sen kannoille, mutta olin vielä sen verran vieraskoree, etten kehdannu kieltäytyä. Niin me sitten lähdettiin iltahämärissä hölköttelemään ja sanonpa vaan, että meinasin ehkä kuolla sinne :D Kun ei oo muuta urheilua neljän kuukauden aikana suorittanu kun "surffaaminen" niin alku oli, noh, aika tuskaista :D Päivää myöhemmin lähdin taas lenkille mukaan kun tajusin, että siinähän on mulle oiva piiskuri. Mä en kyllä varmaan pystyis kovin hyvään yhteistyöhön personal trainerin kanssa kun rupee vaan kiukuttaan kun joku sanoo, että vielä jaksaa vaikkei oikeesti jaksa. (Tuli muuten mieleen Hedbergin Samin "polkeepolkeetuletulejaksaajaksaa! No v***u mitä jos ei jaksa"-vitsi) Ja sitten sanon, että tee kuule ihan ite! Näin kävi toissailtana ja näin on käynyt lukuisia kertoja aikasemminkin kun oon ollut jonkun toisen kanssa lenkillä :D

No mut sitten oon ruvennu "tutustumaan" eli käymään ilmaiseks eri saleilla. Vaihtoehtoja kyllä löytyy. Ensimmäinen sali oli tyhmä, toinenkin oli aika tyhmä, mut ne olikin kaupungin toisella puolella, ettei haittaa. Ekassa paikassa ei ollu pukuhuonetta ollenkaan, vaan yksittäisiä kylppäreitä ja ne kuntosalilaitteet oli ärsyttävän moterneja etten ees tienny mitä niillä tehdään ja niissä ei koskaan saa mukavaa asentoa. No toisella salilla oli jos jonkinmoista vehjettä, mutta henkilökunta oli vähän outoo. Yks jannu kadulla sitä salia mainostaessaan sano, että saan ilmaseks pt-tunnin ja kun menin sinne, niin se sano, että en mä voi näyttää sulle mitään liikkeitä kun en oo personal trainer. No ku mä kerroin, että haluisin kyllä, että joku tulis kattomaan teenkö liikkeet oikein, niin se buukkas mulle ajan pt:lle, se vaan ei koskaan ilmestynyt paikalle (sain tästä hyvästä uuden ilmasen käynnin ja voin sen käyttää jollain toisella saman ketjun salilla). Sit se koko sali oli niin täynnä, että rupes ärsyttään se väistely ja odottelu niin lähin pois. Mutta arvatkaa mitä mä löysin. Saunan! Voi että sitä riemua. Kokeiltu on höyryistä huonetta jota saunaksikin kutsuttiin ja kylmää koppia Uuden-Seelannin sademetsässä ja nyt pääsin ihan oikeaan kunnon saunaan! Vettä ei tosin saanut heittää kiukaalle, mutta oli siellä sentään jotain 70 astetta. Siellä oli myös höyryhuone ja maininta jostain jääkylvystä, mutta sitä en kyllä löytänyt. Suomi oli muuten mainittu tässä sauna-jääkylpy-systeemissä :) Tiesittekö muuten, että FitnessFirst:in henkilökunnan mukaan alle 15-vuotiaat ei saa mennä saunaan. Nyt ymmärrän miks me suomalaiset ollaan vähän tämmösiä, meijän aivothan on sulanut kun kakarasta saakka on viety saunaan köllöttelemään :)

Mulla on lihakset kipeinä juoksemisesta ja salikäynneistä plus räpylässä se maaginen ensiapukoulutustodistus ja alan taas ihan uudella innolla ettiin töitä :) Ja nyt meen heittämään itseni kylkiasentoon koska on iltakymppi ja mä oon aamulla noussu vähän kuuden jäljestä (!!!) :D

Noora

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Jänniä hetkiä

Sorppa kun en oo oikein kirjotellut, mutta kun mulla ei oo oikein mitään kerrottavaa! Nukun päivät ja valvon yöt, tää on ihan persiistä... En oo siis oikein töitäkään etsinyt kun oon jotenkin laiskistunut niin paljon. Skarppaan taas ens viikolla. 

Viime viikonloppuna menin kämppiksen ja sen parin kaverin kanssa parin tunnin automatkan päähän semmoseen urheilutapahtumaan. Mähän siis tietenkään en urheillut vaan olin kannustusjoukoissa ja valokuvaajana. Siellä oli semmonen "seikkailurata". Pituutta oli 15 kilsaa ja vähän väliä oli kaikenmoisia esteitä. Piti kiivetä seinien yli, kantaa hiekkasäkkejä, uida mutalammikoissa ja viimeisenä piti hypätä ehkä parin metrin korkeudelta kuraveteen. Se viimeinen este oli just ennen maalia niin sitä pääsi katsojatkin seuraamaan. Oli muuten aika jännä juttu, mutta tosi moni epäröi pitkään ennen kun hyppäs ja jotkut jopa peräänty siitä kokonaan. Teki mieli mennä kokeileen ite, että mikä siinä niin pelottavaa oli. Mutta onhan noi semmosia, että ite pitäis olla tekemässä ennen kun voi sanoa pelottavuudesta yhtään mitään. 

Mutta tosiaan, nää kaverukset raahusti maaliin joku kolme tuntia alottamisen jälkeen ja ne oli kyllä niin rätti poikki, että nauratti. Oli kuulemma verrattavissa täyspitkään maratoniin koska se reitti oli noin 15 kilsaa ylämäkeen :D Musta ei siihen kyllä olis ainakaan tällä kunnolla, mutta hirrrveesti tekis mieli kokeilla joskus! Mulle tuli tarpeeks ekstremee kun yritin pakoilla aurinkoa, mutta siltikin se tais mennä ja pistää mua. Lämpöö oli joku 35 astetta, aurinko paisto kirkkaalta taivaalta ja sillä alueella oli muutama hassu puu, jonka varjoon pystyi piiloutumaan. Eikä mulla tietenkään ollu mitään hattua kun en edelleenkään sellaista omista... Mutta oli kyllä aika jännä olo kun oksetti ja huimas ja vaan kävellessäkin sydän hakkas yli sataa. Oli jotenkin noloo valitella kun on niin kuuma ja huono olo... :D No mutta olo parani kyllä nopsaan. Kiva päivä, näin hienoja maisemia ja muutenkin vähän erilainen lauantai mulle. 

Sen lauantain jälkeen en ookaan tehnyt sit oikeen mitään, paitsi yrittänyt harjotella siihen kielikokeeseen. Se on mulla edessä huomenna eikä yhtään enää kiinnostais lukee esimerkkiesseitä kun masentaa jo valmiiks. Oon löytäny netistä vaikka kuinka ja paljon hyviä vinkkejä siihen kirjotusosioon ja oon hoksannut jo monta juttua, mitkä meni pieleen viime kerralla. Nyt kun vielä muistais käyttää hyväkseen niitä vinkkejä niin ehkä saan rutistettua sen maagisen seiskan sieltä. Mutta tänään pitää vielä lukee ja kirjotella pari harjotusesseetä. Mulle noi harjotukset vaan ei siks toimi kun en osaa ottaa niitä tarpeeksi vakavasti ja teen ne vaan vähän sinne päin.

Mulla alkaa oleen jo vähän tylsää. Feissarimokista oon lukenu varmaan kaikki ja nyt oon saanu koukutettua itseni telkusta tulevaan Unelmien Poikamiestyttöön. Onneks se tulee joka päivä kello 13 niin ehdin just herään ennen sitä :D Oon rahojani koittanu säästellä niin en oo tehnyt mitään erikoista, huomenna kyllä meen sen kokeen jälkeen ostamaan itelleni lenkkarit! Tässä huudeilla on parikin kuntosalia ja toisessa saa tutustua 7 ja toisessa 3 päivää ilmaiseksi. Meen ainakin ne testaileen. Niin joo, onhan mulla ens viikolla kakspäiväinen, tittididii, ensiapukurssi. Aika moneen työpaikkaan mitä oon katellu niin vaaditaan todistus ensiapukurssista niin ei auta kitinä. Opinpahan siellä sitten sanastoo oikeella kielellä ja nousen sängystä ainakin kahtena päivänä järkevään aikaan. Sit mä haluisin mennä kohta sinne Fraser Islandille kun oon sen jo osittain maksanut ja nyt olis ainakin aikaa. Mutta siellä sataa koko ajan...

Ainiin, tossa joku päivä löysin netistä yhden keskustelun, missä ihmiset puhu tästä hoitsun rekisteröintihelvetistä niin joku sanoi, että nyt se laitetaan käymään parin kuukauden kurssi, joka maksaa $11 000 kieppeillä. Kylmä hiki nousi pintaan kun tajusin, että nehän puhuu samasta rekisteröinnistä kun mitä ite oon puuhaamassa. Niin paljoo en halua hoitsun hommia täällä tehdä, että maksaisin kymppitonnin jostain tietojen päivittämisestä. Soitin sitten sinne puljuun niin sieltä sanottiin, että jotkut saattaa joutua käymään täydentäviä kursseja mutta ei välttämättä. Ja kun oon valmistunu Suomessa ja siitä on jo kohta kolme vuotta aikaa ja oon sen ajan viettänyt alan hommissa niin ei pitäis olla hätää. Toivottavasti ne ei ihan hirveesti valehtele siellä... Sitten tulee kyllä itku jos johonkin lisäkurssille joudun.

Mutta ei mulla muuta asiaa oo, eikä muuten oo ees uusia kuvia lisättäväks. Mä ryhdistäydyn heti ens viikolla! Mutta hei, pitäkää peukut pystyssä ja ristissä ja miten ikinä, että selviäisin siitä kielikokeesta huomenna kunnialla!! En mä niin p*ska oo kun mitä ne yrittää väittää :)

Noora

torstai 14. maaliskuuta 2013

Turhanpäivästä lätinää

Mulla on edelleen katto pään päällä, vaikka hetken jo luultiin, että sen sähköepisodin seurauksena hajos uuni... No, loppu hyvin, kaikki hyvin ja mä oon asustellu täällä jo viikon. Viikonloppuna oli se pubiryömintä, missä oli aika hauskaa. Muuta sit en oikeestaan ookaan tehnyt :D Niin paitsi syytänyt ihan jumalattomasti rahaa siihen, että saisin joskus ehkä tehdä hoitsun hommia täällä. 

Kotinurkilta

JOS kaikki menee putkeen, niin luvat pitäis olla kunnossa noin viiden viikon kuluttua. Oon vaan kuullu juttua siitä puljusta nimeltä AHPRA, ettei ne ihan niin helpolla hakijoita päästä. Mulle tuli tänään spostia, että se rekisteröintitodistus, minkä Valviralta tilasin (ja maksoin!!) ja toimitin ihan omin pikku kätösin sinne toimistolle, ei kelpaakaan vaan niiden pitää saada postia suoraan Valviralta, ilman mitään välikäsiä. Samassa mailissa kerrottiin, että mun suosituskirje oli ihan turha, kun se ei ollut oikeen ihmisen kirjoittama (sen oikeempaa ihmistä en olis saanu) eikä se ollut tarpeeks virallinen. Ei sillä, että sillä mitään väliä olis kun suosituskirjeet on muutenkin vaan ekstraa (eikä siis ilmeisesti vaikuta rekisteröintiprisessiin millään tavalla...), mutta kerrottiinpahan nyt kuitenkin. Lällällää. Sitten olis vielä se IELTS... Jos nyt ei mee läpi niin sitten mä luovutan ja lähden au pairiks johonkin outbackiin.

Töidenhakukin on vähän tökkiny. Okei, en ihan hirveen ahkerasti oo mitään vielä ettinytkään, mutta pelkkien ilmotusten lukeminen on aika turhauttavaa. Ensiks on ilmotus, että (lähi)hoitajan hommia olis tarjolla vaikka kuinka paljon, että ilmottaudu jo tänään. Sitten kun sitä ilmotusta klikkaa ja rupee lukemaan tarkemmin, ilmenee, että jos haluaa keikkailla niin pitää olla noin 1000 tuntia työkokemusta tältä alalta ja Ausseista vielä. Noh, ei oo. Kerran väsäsin oikein hakukirjeen ja lähetin CV:n kanssa semmoseen firmaan, joka järkkää ensiapupäivystystä kaikkiin isoihin tapahtumiin. Sieltä tuli vastaus, että onko sulla Blue Bird-kortti (joku, jonka tarvitsee, jos aikoo lasten parissa työskennellä) ja että onhan sulla paikallinen ensiapukurssi käytynä. No ei oo niitäkään, mutta mites olis toi ensihoitaja AMK-tutkinto? Tosta sinilintukortistakin kuulin nyt vasta eka kertaa, eikä siinä ilmotuksessakaan ollu mitään mainintaa siitä. Ärsyttää. Taloudellisesti pärjäisin kyllä vielä reilun kuukauden, mutta olis sitä nyt ihan kiva mennä jo töihin niin tulis muutakin tekemistä kun Feissarimokien lukeminen. Ei siinä, ihan mahtavaa viihdettähän se on ja oonkin hirnunu niille jutuille ihan hulluna :D Niihin kyllä jää koukkuun. "Yks vielä, ja tää. Toikin vaikuttaa hauskalta..."

Mutta helpommalla tosiaan olisin päässy, jos olisin jääny kotio. Kotona kun ei oo koskaan tarvinu etsimällä etsiä töitä, aina on löytyny joku, joka tietää jonkun, joka tarttee työntekijää... Tai jos olis niin paljon rahaa, että vois vaan matkustella koko ajan. Nyt on pitäny vähän himmailla ton rahan käytön kanssa niin en oo uskaltautunu tonne keskustaankaan kauheesti, kun siellä tulee aina ostettua vähintään se 30 sentin pehmis Mäkistä. Tai liityttyä The Wilderness Societyyn... Mut se oli ihan sen feissarin vika kun osas puhua niin hyvin. Ja sit mä ajattelin, että kun lentelen suhteellisen paljon, niin korvaan hiilijalanjälkeäni sitten suojelemalla Australian luontoa... 

Ainiin, keskustasta piti mainitsemani vielä, että kun viime perjantaina joskus yhden maissa sinne keskustaan menin, niin ihmettelin ihan vietävästi, että miks poliisit on tyhjentäny koko kävelykadun. Syy selvis myöhemmin ku tulin kotiin ja luin uutisia. Siellä oli joku pyssymies uhitellu ja aiheuttanu melkosen paniikin ja ostari ja koko katu oli evakuoitu ihmisistä. Pyssymies pysäytettiin joillain kumiluodeilla. Harmi kun tulin liian myöhään paikalle, olisin halunnu nähä :D

Mitäs muuta mä oon tehny... Frendit pyörii täälläkin telkussa. Oon myös koittanu ymmärtää mikä ero on jalkapallolla ja rugbyllä ja sitten vielä jenkkifutiksella. En oikeen tajuu vielä, mutta ihan hyvää viihdettä semmosen pelin kattominen on. Isot miehet juoksee kentällä ilman mitään suojavarusteita (no hammassuojat ja toivottavasti myös alasuojat niillä on) pallo kainalossa. Välillä ne potkasee sitä palloa ja sitten ne taklataan. Musta on hauska kattoo kun kolme äijää on sen neljännen kimpussa. Yks roikkuu jaloissa, toinen käsissä ja kolmas istuu päälle :D

Pitää varmaan mennä nukkumaan. Sanomattakin selvää, että kun ei oo mitään pakollisia menoja aamulla niin meikäläinen nukkuu puoleen päivään :D Yritän nyt tunti (tai puoli) kerrallaan aikaistaa ylösnousua aamuisin niin että kohtahan se olis jo nukkumaanmenoaika!

Kerrankin meikkasin silmät päähän! Ei, en ollut näin tylsistynyt, vaan yritin esittää sirkusfriikkiä lauantain pubikierroksella... 


Mä oon jotenkin alkanu mieltyyn näihin gekkoihin, kunhan vaan pysyy kämpän ulkopuolella, ja ne on kuulemma ihan hyödyllisiä hyttysten ja muitten itikoden kannalta. Sen sijaan rupesin pelkäämään käärmeitä vieläkin enemmän kun kuulin, että yks kärmeslaji saattaa lähteä jahtaamaan eikä juoksemalla pääse karkuun :/ Niitä ei kuulemma kuitenkaan oo meijän kotinurkilla. Opossumeja sen sijaan on ja ne kuulostaa iltaisin siltä kun kissaa tapettais. Tai sitten se oikeesti on tosi sitkeä kissa kun joka ilta tulee takaisin rääkymään mun ikkunan alle. Arvatkaa oonko uskaltanu avata ikkunaa ja kattoa mikä eläin siellä meuhkaa, nehän syöksyis sisälle ja suoraan mun punkkaan!!! Vimosessa hostellissakin kävi opossumi nakertamassa mun leipääni yön aikana. 

Mutta sinne nukkumaanhan mun piti mennä. Heippa!

Noora

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Noora tuli taloon

Kamat on purettu repusta eka kertaa kolmeen kuukauteen! Sunnuntaina, kun olin palannut Brissyyn niin rupesin heti metsästämään kämppää. Mulla kävi mieletön tuuri kun ensimmäinen ja ainoa kämppä jota kävin katsomassa, niin heti tärppäs. Tää huone on parinkymmenen minsan bussimatkan päässä Brisbanen keskustasta ihanalla omakotitaloalueella (mun aikuistuminen jatkuu...). Kämppiksinä on yks tyttö ja yks poika, molemmat tosi mukavia. Kun sunnuntaina kävin katsomassa tätä kämppää niin se omistajatyttö sanoi, että ilmoittelee mulle keskiviikkoon mennessä, että saanko tän vai en. Muitakin oli vielä tulossa katsomaan ja tää tyttö sanoi, että mieluummin ottais jonkun, joka olis mahdollisesti pidempään kun mä eli kauemmin kun kolmisen kuukautta. Sunnuntaina illalla tuli kuitenkin tekstari: "Kiva kun poikkesit. Jos oot vielä kiinnostunut, niin me haluttais sun muuttavan tänne. Olisin halunnut jonkun, joka asuis täällä pidempään mutta olit niin mukava (!!), että olis kiva jos muuttaisit." Ja mä olin että hell yeah! No, tänään iltapäivällä muutin ja uus kämppis vielä poimi mut kyytiin kotimatkallaan niin ei tarvinnut raahata reppuja bussissa. 

Illalla toinen kämppis käytti mua autolla kaupassa ja samalla lupas, että opettaa mua ajaan autolla täällä. Tai oikeestaan se meni niin, että se kysy osaanko ajaa manuaalivaihteisella autolla. Kun sanoin, että periaatteessa joo niin se sano, että no kiva, olis kiva kun olis tarvittessa oma kuski :) Tää vaikuttaa oikeen lupaavalta, kämppikset on kivoja ja tyttökämppis kutsui jo pubiryömintään ja seinäkiipeilemään. Sitten se lähti poikakaverinsa luo. Toinen kämppis oli just menny nukkumaan ja mäkin olin menossa. Ajattelin sitten ottaa läppärin pois latauksesta ja irrotin töpselin adaptereineen pistorasiasta. Sitten kuulu PAM ja pistorasia kärähti. Ja sitten meni sähköt. Hups! Kämppis huuteli toisesta huoneesta, että hyvä Noora, eka ilta tässä talossa ja katkasit sähköt koko naapurustosta. Onneks se oli (osittain) vitsi. Ei muutakun ettimään sitä katkaisijaa, jolla ne sähköt saatiin takasin ja kämppis meni takas nukkumaan kunhan mä olin eka luvannut, etten tee enää mitään pahaa niinku esimerkiks polta koko taloa.

Että mulla joko on kämppä vielä huomennakin tai sitten ei oo... Saatan postailla seuraavan kerran kadulta tai jos kämppistyttö on ymmärtäväinen niin ehkä se antaa mun jäädä tänne :D
 Reppu on todistetusti tyhjä! Toivottavasti pysyy tyhjänä vielä tänkin illan jälkeen...

Tää on toivottavasti mun ensimmäinen ja viimeinen ruokakuva. MUTTA, tää oli ensimmäinen kerta kolmeen kuukauteen kun kokkasin jotain ihan kunnon ruokaa uunissa! Makaronilaatikkoa tietenkin :)

Ainiin, on vielä pakko leijua vähän. Bloc Party, yks mun lempi-britti-indie-bändeistä, soitti eilen Brisbanen River Stagella. Piletit maksoi $90 ja pakko oli pienten uskoa, että liian kallista, joten piti pysyä aitojen ulkopuolella. Onneks tää oli siis ulkoilmakeikka niin musisoinnin kuuli kauempaakin. Lavan vieressä on teknillinen yliopisto tai joku ja sielä oli semmonen talo, jossa oli rappuset talon päässä ulkopuolella. Kun ne kiipes ihan ylös ja vähän vielä kurkotteli aidan yli niin hienosti näkyi lava, aika pieniä ne ukkelit kyllä oli... En kuitenkaan ehkä enää koskaan halua mennä tolleen aidan taakse kuunteleen kun sillon alkaa ihan hirveesti tehdä mieli päästä ihan sinne lavan eteen rokkailemaan. Tiukan itsekurin ( :D ) ansiosta en kuitenkaan köyhtynyt melkein satasta, vaikka mieli kyllä teki. Niin, keikka oli hyvä.


Noora

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Sweet as!

Terveisiä lentokentältä!

Täällä sitä taas ollaan, samassa paikasta mistä aloitin 5 viikkoa sitten. Lento lähtee kuuden tunnin päästä ja piti yrittää nukkua mutta ei väsytä. Kiva kattoo tota kaveria tossa vieressä kun se nukkuu niin sikeen näköisesti... 

No, loppupohdinnan aika. Ensteks kuitenkin kerron teille Christchurchista. Kaikki sanoi, että ääh, se on ihan tyhmä paikka eikä siellä oo mitään tekemistä tai nähtävää. Mun täytyy olla taas ihan eri mieltä. Hyvin sain aikaa kulutettua ihan vaan ihmettelemällä. Täällähän siis tapahtui aika massiivinen maanjäristys loppuvuodesta 2010 ja uudestaan helmikuussa 2011. Täytyy kyllä myöntää, ettei mulla ollut oikein mitään tietoa niistä maanjäristyksistä enkä niillä siis ollut mitenkään vaivannut päätäni. Mutta kun tulin tänne ja näin ton keskustan niin huh huh! Sehän oli ihan matalana ja paikka näyttää ihan sotatantereelta. Joka paikassa on raksaa ja aitaa ja varoituskylttejä ja puoliksi romahtaneita (ja purettuja) taloja. Mua kauheesti kiehtoi kierrellä ja katsella niitä, mut jotenkin tuli huono omatunto kun oon niin kiinnostunut toisten hädästä.  Helmikuun järistyksessä kuoli noin 180 ihmistä ja tosi suuri osa niistä oli nuoria, nuorimmat parin kuukauden ikäisiä ja meikäläisen ikäisiä oli paljon kanssa. Kaduilla oli edelleen valokuvia, kukkia ja muistokirjoituksia. Vuosipäivä tosin oli 22.2. että se ehkä vähän selittää. Samoin mua ihmetytti, että miten ne on nyt vasta purkamassa niitä taloja vaikka aikaa on kulunut jo pari vuotta, mutta toisaalta, niillähän on koko keskusta rakennettavana. Ja varmaan aika paljon muuallakin. Itku oli herkässä kun katseli ympärilleen. En onneks kerinnyt yhteen näyttelyyn, ties mitä siitä olis tullut kun jo yhden pelkän kirjan selailu sai kyyneleet silmiin. Tuntui muuten kuin paikalliset jotenkin pidättäis henkeään täällä, oli vähän semmonen aavekaupunkimainen tunnelma. Ihankun täällä odotettais, että koska taas. Toivottavasti ei koskaan...



 Ulkoilmaostari oli rakennettu hauskasti käyttämällä noita koppeja.




On täällä muutakin. Botanic Garden oli kiva, samoin yks museo (ilmainen!) jossa oli oma Antarktis-näyttelynsä. Ainiin. Mä muuten eksyin!! Tää on tapahtunut kerran aikaisemmin, Kroatian Zagrebissa lähdettiin aivan päinvastaiseen suuntaan kun minne olis pitänyt. Nyt kävi sama kun oltiin lähdössä hostellilta keskustaan. Mä kartanlukijana sanoin että mennään tonne! Kun oltiin vähän matkaa kävelty niin joku kaivo kännykkänsä esiin ja suunnisti meidät oikeeseen suuntaan, eli siihen päinvastaiseen kuin mihin mä olin menossa. Mutta se oli oikeestaan hostellin vika kun ne piirsi hostellin karttaan väärälle puolelle katua. Sama hostellin henkilökunta neuvoi myös lentokenttäbussin pysäkin väärin. Bussin mentyä ohi ja taksissa istuessa mietin että aina, aina tarkista kaikki itse!! 

No mutta siihen eksymiseen. Kuvittele itses labyrinttiin, josta pitää suunnistaa ulos kartan avulla. Paitsi että se onkin Muuttuva Labyrintti jonka jälkeen kartta on hyödytön. Niinkuin sanoin, niin joka paikassa oli aitoja ja teitä suljettuina, jolloin luonnollisesti munkin kävelyreitti muuttui. Välillä kävelin pari metriä, katoin karttaa ja käännyin takaisin. Kävelin taas pari metriä, katoin karttaa ja käännyin taas eri suuntaan. Yks pariskunta vielä kysyi multa tietä johonkin, ei olis kysynyt jos olis vähän aikaa seurannut mun puuhastelua. Mutta taisin kuitenkin neuvoa ne ihan oikeeseen suuntaan! Jee. Mun piti tosiaan suunnistaa puistoon piknikille ja noin 30 min myöhemmin kaverit soitti, että ollaan ooteltu sua täällä jo 20 minsaa, missä oot. Enkä mä edes löytänyt itteäni kartalta :D Lopulta kuitenkin löysin perille ja näinpähän paljon maisemia siinä kävellessä... Nää kaverit vielä sanoi hostellille mennessä että Noora, näytäs meille nyt tie perille. En suostu uskomaan, että se olis ollut minkäänlaista kettuilua :P

Mutta nyt oon lentokentällä ja on aikaa analysoida mun retkeä. Ensinnäkin, matkustin Stray-bussilla. Se on hop on, hop off-bussi, kuljettaja toimii samalla oppaana. Muuten homma toimi ihan kivasti, paitsi että aina odoteltiin jotain. Yhden kuskin kanssa ei odoteltu, kun se oli vesipyssyn kanssa vastassa jos oli myöhässä. Toinen kuski laittoi syömään kuivaa Weetabixia jos sattui olemaan viimeinen bussissa. Kuljettajat oli siis tosi hauskoja tyyppejä ja ne kerto hyviä juttuja. Yks tosin ei tiennyt mistään mitään.

Jos jossain paikassa halus viettää pidemmän aikaa ja tarkoituksena olis hypätä sitten seuraavaan bussiin niin sepäs ei käynytkään ihan niin helposti. Waiting list kävi jokaiselle tutuksi, koska täällä on nyt niin paljon matkustajia, että ne bussit on ihan täynnä. Jos jäät pois bussista, johon sulle on varattu paikka niin ei oo takuita että pääset seuraavan bussin kyytiin. Tää systeemi ei mun kohdalla onnistunut ollenkaan, koska mun aikataulu oli niin tiukka. En halua missata lentoa sen takia, etten pääse bussin kyytiin ajoissa.

Mun aikataulu oli tosiaan vähän liian kiree. 5 viikkoa silkkaa matkustamista alkoi jo vähän väsyttämään... Melkein joka päivä istuin bussissa, mikä oli sinällään ihan kivaa, mutta se jatkuva lähteminen ja saapuminen ja pakkaaminen alkoi olemaan aika raskasta. Mä luulin, että tää 5 viikkoa olis riittänyt kun Strayn sivuilta luin, että hienoimmissa kohteissa oli pakollisia parin yön pysähdyksiä, joten ne varmistaa että kaikki paikat tulee koluttua. No näinhän mä kaikki mitä pitikin mutta olis ollut kiva jäädä johonkin pidemmäksikin aikaa. Wellington oli  semmoinen paikka. Mutta se oli niin kiva, ettei pari lisäpäivää olis kuitenkaan riittänyt vaan siellä pitäis olla pari kuukautta. Ehkä vielä joskus... Franz Josef oli toinen paikka missä olisin mielellään ollut pidempään ja Christchurchiin haluaisin päästä myöhemmin katsomaan miten täällä ollaan edetty uudelleenrakentamisen kanssa. Muuten tää maa on nyt nähty.

Muut reissaajat oli suurimmaks osaks kivoja ja oli hauska seurata porukan käyttäytymistä. Että miten esimerkiks ryhmät muodostuu tämmösellä matkalla. Joillakin oli omat ryhmänsä jo valmiiks, niinkun yhdellä ruotsalaisporukalla. Nimesin ne kolmosiks, koska siellä oli kolme poikaa, jotka ei menny mihinkään ilman toisiaan. Niitten kanssa oli sitten pariskunta, jonka naispuoliskon en nähnyt koskaan puhuvan kenellekään muulle kun miehelleen. Sitten oli pari hollantilaista, jotka puhu omaa kieltään jatkuvasti porukassa, jossa on muun maalaisia. Mun mielestä se vaan on tosi epäkohteliasta. Sitten oli yks tyttö Pohjois-Amerikasta. Voi jeesus että siinä on kovaääninen nainen. Jatkuvasti piti pitää jotain showta ja puhua hirveen kovalla äänellä. Sain kuitenkin reissun parhaat naurut tän tytön ansiosta. Se oli kanssa laskuvarjohyppäämässä ja sen video sieltä oli ehkä maailman parasta viihdettä. Se puhu kun oltiin lentokoneessa, se puhu kun oltiin hyppäämässä ulos koneesta, se puhu vapaapudotuksen aikana, se puhui kun vaan leijuttiin ilmassa. Mutta mikä parasta, koska se puhui, niin ilmaa pääsi sen suuhun vapaapudotuksen aikana. Kuvitelkaa naurava hevonen ja sen ikenet. Siltä tän pimun naama näytti ja mä meinasin pissata housuuni kun nauroin sille niin kovasti :D Että jotain iloa oli siitäkin. Niin ja sitten tutustuin yhteen poikaan Manchesterista. Vähän aikaa juteltiin niin kävi ilmi, että se on syntynyt samassa sairaalassa missä mä olin aikoinaan työharjoittelussa :D Pieni on maailma...

Porukka sanoi, että ollaan niinkuin yhtä perhettä ja matkan edetessä mä tajusin, mitä se tarkoitti. Sukuaanhan ei voi valita eikä voinut täälläkään, niitten kanssa oltiin kaveria, jotka oli samassa bussissa yhtään pidempään. Tapasin tosi mukavia ihmisiä, mutta huokaisin helpotuksesta kun pääsin jatkamaan matkaa ilman tiettyjä tyyppejä. Omaa aikaa aloin myös arvostamaan ihan eri tavalla, samoin omaa tilaa. Nyt kun meen takas Ausseihin niin aion kyllä asettua muutamaksi kuukaudeksi aloilleni ja etsiä asunnon jossa on oma huone. Hassua muuten sanoa, että takas Ausseihin, yleensähän reissun jälkeen mennään takas kotiin. Mutta mä aion sen pesän perustaa nyt johonkin Brissyn kulmille niin siitä tulee toivottavasti vähäks aikaa mun koti. 

Nyt koitan saada vähäks aikaa unta kuulaan. Ainiin, kiitos edellisen postauksen kommenttivyörystä, on aina ilo kokea, että ihmisiä kiinnostaa lukea näitä mun juttuja. 



Noora