Sunnuntaipohdintoja

Mihin tää aika oikein menee?? Just oli perjantai ja nyt onkin jo sunnuntai... Mun piti kirjotella jo aikaa sitten mutta en oo oikein ehtiny, en muista koska olisin ollu koko illan kotona. Aina ollu menossa jossain. Niinku esim. viime viikolla jumppatunneilla :) 

Kaveri rupes yhden kuntosalin jäseneks ja sai samalla viiden päivän kokeilun siellä mulle. Ollaan tällä viikolla sit käyty siellä ja se on ollu ihan mielenkiintosta... Täällä on siis samat Les Millsin tunnit kun jokapaikassa muuallakin maailmassa, mutta en ees muista koska olisin käyny viimeks pumpissa tai jossain. Pumppi oli kiva, samoin bodybalance. Bodystep ei niinkään, eikä varsinkaan pilates! Se steppilautapönttöily oli niin typerää kun muistinkin. Oon kokeillu sitä joskus vuonna nakki, enkä sillon tykänny ollenkaan kun en yhtään pysyny mukana niissä koreografioissa, joten mulla oli aika paha ennakkoaavistus tästäkin tunnista. Sen meidän satayksvuotiaan mummoasukkaan sanoja lainaten "Voi veikkonen, eihän siitä mitään tule!" Muistatteko mitä kävi kun olin seinäkiipeilemässä? Meni hermot. Ja niin meni nytkin. Mun veetutuskäyrä vaan nousi nousemistaan kun yritin pyöriä sen hiton laudan päällä ja edessä ja takana ja ympärillä. No, se tunti onneks loppu ja sitten alko pilates. Koska ärsytti jo valmiiks niin ei ollu kovin hyvät lähtökohdat seuraavallekaan tunnille. Puolisen tuntia jaksoin siellä roikkua mut sit oli pakko lähtee pois! Se oli niiiiin tylsää :D Tiiänpä, mille tunneille ei tartte enää koskaan mennä. Kerroin jäbälle tästä mun kokeilusta, niin sillä tuntu olevan hauskaa. Se sanoi, että mielikuva musta nousemassa raivon vallassa ylös ja kävelemässä pois kesken pilates-session, on hauska. Ja no, naurattaa se muakin nyt jo aika paljon :D

Eilen käytiin pyörähtämässä kylillä ja näin "Barneytakin" pitkästä aikaa. Se lupas viedä meidät ens perjantaina kattomaan potkispalloa. Oon ihan superinnoissani, kivaa päästä isolle stadionille kattomaan millanen meininki siellä on. Tänään käytiin Paddingtonissa pyörimässä. Oon nähny sitä bussin ikkunasta ja se vaikutti niin kivalta kaupunginosalta, että sinne piti päästä jalkautumaan. Siellä on paljon söpöjä kahviloita ja kauppoja. Suurin osa meidän budjettiin sopimattomia, mutta sitten siellä oli kaikenmoisia second hand shoppeja kanssa. Ihana! Käytiin siellä myös kahvilla ja söin ihan huippuhyvän kana caesar-salaatin. Siellä on kanssa tosi paljon jyrkkiä mäkiä, tuli ihan mieleen San Fransisco, ei sillä että olisin koskaan San Fransiscossa käynyt... Tässä pari kuvaa, jos niistä sais jotain irti. 

Okei, noi autot vähän pilaa maisemaa, sekä myös toi, että noi talot ei edes näy tuolla taustalla... Mutta siellä on siis tommosia vanhoja puisia taloja, joissa niitä kauppoja ja kahviloita on. Salaatti oli herrrrrkullista! 

 Näyttääks toi yhtään siltä, että tossa mun takana on ihan tosi jyrkkä alamäki?

Mutta sitten siihen ihan oikeeseen asiaan. Viime aikoina, kun oon nähny nousevan tai laskeutuvan lentokoneen (niitä lentää tosta pään yli jatkuvasti...), oon tuntenu semmosen oudon muljahduksen tuolla vatsan seutuvilla (ei oo vauva!). Yleensä tykkään kattella laskeutuvia ja lähteviä koneita ja rakastan matkustaa lentokoneella, mut oon tajunnu, että nyt ne aiheuttaa mussa ihan järjetöntä ahdistusta. Lähtöahdistusta. Mun aika täällä Ausseissa vähenee päivä päivältä, enkä tiiä, oonko yhtään niin innoissani siitä.

Siis, tää maa on välillä ihan perseestä, enkä jäis tänne, vaikka saisinkin sponssatun viisumin, jos en saa tehdä töitä sillä alalla, johon mulla on koulutus ja jonkin sortin poltettakin vielä. Tää maa on yleensä kiva, mutta niin paljon en tänne halua jäädä, että tekisin työtä, jota inhoan suurimmaks osaks ajasta. Ja koska oman alan hommat täällä nyt ei oo mahdollisia, en tänne tuu jäämään. Mutta sitten, täällä on niin paljon juttuja, joita tuun kaipaamaan, että en kestä! Eikä vähiten tuu ikävä näitä ihmisiä, joihin oon tutustunu. Noin seitsemännen kerran; mä vihaan hyvästejä. Oon tutustunu niin moneen kivaan paikalliseen tai toiseen ulkomaalaiseen ja kuitenkin tiedän, että suurinta osaa niistä en koskaan enää tuu näkemään. Okei, kämppis on ehkä muuttamassa Lontooseen ens vuonna ja kutsui itsensä ja poikakaverinsa Suomeen kylään, samoin jäbä on tulossa Eurooppaan ens vuonna. Mun täkäläinen bestis on saksalainen ja Saksaanhan nyt lentää Suomesta parissa tunnissa. Mut sitten on ne kaikki muut, joita en varmaan koskaan enää nää, on tää kuitenkin aika kaukana Suomesta. 

Välillä mietin, että minkä takia mä oikein teen tätä itselleni. Että otan hatkat kotimaasta, muutan johonkin, asetun sinne ja sitten joittenkin kuukausien-vuoden päästä lähden taas. Ja jätän sen elämän sinne. Palaan Suomeen ja jonkun hetken päästä lähden taas. Semmonen pelkkä reissaaminen on eri asia, sillon kierretään ja asutaan hostelleissa tai hotelleissa ja tiedetään, että lähtö on vaikka viikon päästä. Mua taas kiehtoo paljon enemmän oikeesti asua jossain paikassa pidempään, vaikka se sit tarkoittaiskin sitä, että muille paikoille jää vähemmän aikaa. Johonkin kaupunkiin tutustuminen on vaan niin kivaa, eikä se onnistu parissa viikossa. Rakastun Brisbaneen päivä päivältä enemmän, koska täältä löytyy aina uusi paikka, josta ei vielä edellisviikolla tiennyt mitään!

Mulla on aika juureton olo, mitään maata tai kaupunkia en oo kokenut niin omakseni, että tietäisin varmuudella, että sinne haluan jäädä loppuelämäkseni. Mutta silti se joka kerta särkee sydäntä enemmän tai vähemmän, kun pitää jättää tutut kotikulmat, työpaikka (vaikka se oliskin ihan perseestä) ja kaverit. Ja kun vielä tietää, että ite mä tän itselleni teen. Että miksen vaan jää sinne kotikaupunkiin, niin ettei tarvis vähän väliä sanoo jollekin jossain hyvästejä. Kävis kerran vuoteen pakettimatkalla etelässä. Pitäis sen vakityöpaikan ja ostais kämpän. Mutta kun se ajatuskin ahdistaa niin hitosti. En oo vielä löytänyt sitä omaa paikkaani maailmassa, joten kai mä jatkan etsimistä vielä. Tää nyt kuulostaa siltä, etten tykkäis tästä, mitä nyt teen. Mutta kyllä mä tykkään. Ja viimeset muutamat vuodet on opettanut mulle, että pitää tehdä sitä mistä tykkää vielä kun ehtii/pystyy. 

Oon siis samalla innoissani paluusta Suomeen, samalla se ahdistaa ja ärsyttää. Australia on joissain asioissa niin vanhanaikanen, että mielelläni palaan maahan, jossa hommat sujuu suht hyvin (varsinkin kun on sen maan kansalainen), mutta toisaalta en millään haluais lähtee täältä vaikka vaan siks, että täällä on kivat bussikuskit. Koita nyt sitten saada joku tolkku tästä mun kirjotuksesta, en enää itekään tiedä mikä tai missä se punainen lanka oli. Mutta tämmönen kaaos on myös mun pään sisällä, joku sais tulla ja laittaa järjestykseen.

xxx
Noora 

Road trip osa 2

Buu, mua ei sitten yhtääään huvita kirjottaa tänne yhtään mitään! Reissukin päätty jo viikko sitten ja oon jo ihan unohtanu kaikesta kaiken. 

Mission Beachilta ajeltiin viimenen pätkä Cairnsiin, jossa luovutettiin auto, ilman mitään naarmuja (no siellä auton pohjassa saattaa olla pari...) ja vaan pienellä energiajuomaläiskällä takapenkissä. Me oltiin Cairnsissa muistaakseni 5 yötä. Piti lähtee Port Douglasiin hengaileen vähän pidemmäks aikaa mut ei sitten jaksettukaan. Samat rannat sieltä Cairnssin läheltä löytyy. Moni tyyppi on mulle sanonu, että Cairns on tylsä pieni kaupunki. No ei musta. Pieni se on joo, eikä siellä ite kaupungissa hirveesti mitään katteltavaa oo (paitsi että se oli ihanan rento paikka), mutta siinä ympäristössä olis vaikka kuinka paljon hienoja paikkoja. Ensimmäisenä varmaan pitää mainita se Iso Valliriutta. Me ei tosin sinne enää menty, kun päätettiin, että se oli siellä Airlie Beachilla jo nähty. Sit siellä nurkilla on paljon rantoja ja sademetsää ja AJ Hackettiin benjihyppypaikka. Uskotteko, niin ihan hippasen olis tehny mieli mennä hyppäämään (siellä olis voinu hypätä vaikka jalat edellä tai heittää mennessään kuperkeikan) mut se $150 on vähän suolanen hinta, varsinkin kun se ei ollu kun 50 metriä korkee! Säälittävä pikku pomppu ;) Mikä siinä olis kiehtonu, oli se paikka, joka oli siis sademetsässä ja siellä olis myös ollu joku baari... No, en sit kuitenkaan hypänny.

 Tää oli se hostelli sademetsässä

Pari tuhatta kilsaa!

Tutustuin tammikuussa Byronissa yhteen tyttöön, joka asuu tällä hetkellä Cairnssin kupeessa, niin treffasin sitä yhtenä iltana. Olipa kiva nähä pitkästä aikaa! Se tyttö hakee töitä täältä etelämmästä nyt ja jos se saa töitä niin mulla on hyvä syy mennä poikkeemaan vielä Sunny Coastilla ennen joulukuuta :) Samana iltana mentiin vielä yhteen irkkupaariin äiten ja Tiitun kanssa. Siellä oli ihan sikahyvä bändi soittamassa joten tuli pahoinpideltyä tanssilattiaa hetki jos toinenkin. Aika säälittävän rauhallista tää meidän reissaaminen on kyllä ollut, kun se oli ensimmäinen kerta kun oltiin koko matkan aikana ulkona yli puolenyön :D 

Niinkuin Brissyssä, myös Cairnsissa on keskellä kaupunkia semmonen laguuni, jossa saa uida ja sen ympärillä ottaa arskaa. Siellä oltiin yks päivä ja toinen päivä vietettiin rannalla. Oli kyllä aika jännää, kun siellä ihan tosissaan varoteltiin krokotiileista! Olis ollu aika siistiä nähdä yks silleen ihan luonnossa. Ei kuitenkaan ryömimässä mun rantapyyhkeen päällä...

Ittensä grillaaminen täällä on kyllä ihan järjetöntä! Täällä pystyy onneksi monessa paikassa teettään skin checkejä, ajattelin piipahtaa semmosessa ennen kotiinlähtöä. En enää ikinä halua itseeni sitä s-kirjaimella alkavaa kirosanaa!

Jaiks!

Yhtenä päivänä tempastiin Kuranda-nimiseen paikkaan. Se on pikkunen kylä vuoristossa sademetsän keskellä. Se oli varsin viehättävä paikka, paljon toreja ja kojuja ja käsitöitä. Mulle tuli sen paikan hippimäisyydestä mieleen Nimbin, ei yhtään huono siis. Kurandasta pääsi myös kävelemään yhdelle vesiputoukselle. Talsit vaan kolme kilsaa tien varressa samalla arvuutellen onko se nyt ihan oikeesti täällä jossain kun sinne ei ollu minkäänlaisia opasteita. Säästettiin kuitenkin $10 kun raahustettiin sinne bussilla kulkemisen sijaan. Eikä sitä bussia sen puoleen kyllä missään näkynytkään... Pettymys oli kyllä aika suuri kun päästiin perille; se vesiputous oli säälittävä pieni liru näin kuivan kauden aikaan. No, onpahan nähty, sekin kuitenkin on yks maailmanperintökohteista. Niitäkään ei onneks oo montaa :D Laskeskelin, että niistä jostain vajaasta tuhannesta kohteesta oon nähny ehkä 50, tai sit muistan nyt ihan väärin ja niitä olikin joku 25.

Näkyyks toi vesiputous??

Cairnsista lentää leuhautettiin takasin Brissyyn ja pari päivää myöhemmin me kaikki kolme huokastiin helpotuksesta: reissu ohi ja sinivalkoiset siivet (alkuun ne tais olla kyllä punavalkoset) lennätti Tiitun ja äiskän takas kotiin. Muutama tunti sen jälkeen, kun rauha laskeutui maahan, olin pessy neljä koneellista pyykkiä ja siivonnu koko talon, oman huoneeni oikein superhyvin, ja olin jo unohtanu, että mulla ketään vieraita edes kävi! Mut ihan tosissaan, oon nyt niin tottunu matkustaan yksin, että tää kolme viikkoo, joka vietettiin yhdessä 24/7 kävi vähän raskaaks... Tästä etiäpäin en kyllä huoli ketään matkakaverikseni, niin paljon vihaan mm. odottamista ja jokaisessa hemmetin vastaantulevassa vessassa pysähtymistä. Hoidan ite itelleni ruuan, majoituksen ja kuljetukset, mutta enää en rupee retkioppaaks toisille. 

Mutta siis olihan mulla nyt kuitenkin kivaa! Matka oli ihan huikee, mahtavia maisemia ja kivoja elukoita tuli nähtyä. Reissuseurakin myös oli suurimmaksi osaksi hyvää :) Mä oon nyt Aussilan itärannikon taivaltanu läpi ja nyt taas kärsin töissä ja pidän kukkaron nyörit kireällä. Mulla on nimittäin niin jäätävän hieno suunnitelma marraskuulle, ettei oo tosikaan! Siitä kerron lisää myöhemmin, jos ja kun ne suunnitelmat varmistuu ja matkalippuja on laitettu tilaukseen :)

Mulla lähestyy kotiinlähtökin jo uhkaavasti! Mitä ajatuksia se herättää, palaan siihenkin vähän myöhemmin. Nyt hyvää yötä!

Noora

Road trip osa 1

Noniin, tästä lähtee! Sori, mutta en jaksa iiihan kaikkee kirjottaa, mitä ollaan nähty ja kuultu tän reissun aikana, ollaan kuitenkin oltu tien päällä jo viikko.

Viime keskiviikkona reissattiin vähän matkaa autovuokraamolle. Se auto piti vuokrata semmosesta paikasta, ettei ihan oltais Brisbanen keskustassa, koska arvatkaa kuka joutui puikkoihin ensimmäisenä ja onko se joku ajanut autoo kahdeksaan kuukauteen ja varsinkaan väärällä puolella tietä... Saatiin matkalla vuokraamolle bussikuskilta ja muutamalta kanssamatkustajalta hyviä vinkkejä, missä paikoissa meidän kannattaa pysähtyä. Ei vaan Suomessa kukaan avaa suutansa ja anna hyviä reissuvinkkejä tuntemattomille... Autoo luovuttamassa oli oikein mukava ukkeli, joka selitti meille kaiken hyvin perusteellisesti ja ihan nätisti vastas meidän kysymyksiin joistain liikennesäännöistäkin :D Sitten lähdettiin liikkeelle ja arvatkaa mitä! Se meni ihan hyvin. Kämmenet oli ihan kylmänhikiset jännityksestä, mutta hienosti kuitenkin päästiin vauhtiin. Vilkun käyttö oli alkuun vähän hankalaa ja tuulilasin pyyhkijöitä tuli käytettyä aika ahkeraan aina sillon kun piti kääntyä johonkin :D

Meidän ensimmäinen määränpää oli Noosa. Pieni kaupunki, jota kaikki -siis kaikki- jotka siellä on käynyt, kehuu. Kuvaisin sitä paikkaa sanalla viehättävä. Siellä on yks luonnonpuisto, jonka poluille kaikki turistit menee jonossa talsimaan. Niin myös mekin. Ja olihan ne maisemat, noh, hienot. Paljon merta ja rantakallioo ja isoja aaltoja. Ja surffareita. 

 Ihan sattumalta harhauduttiin väärälle tielle ja sieltä löydettiin Finnish Memorial Park. Siis mitä ihmettä??

Noosassa kaks yötä ja matka jatkui Rainbow Beachin kautta Agnes Wateriin. Siitä paikasta ei kyllä ihan hirveesti mitään nähty, muuta kun meri. Se merikin nähtiin siukun kanssa pinnan alta käsin. Suostuttelin nimittäin myös Tiitun surffitunnille :) Musta surffaus on aina yhtä ihanaa. Vaikeeta ja rankkaa, mutta ihanaa. Siukku ei ehkä ihan niin palavasti rakastunut siihen lajiin, mutta ei se sitä vihannutkaan :) Agnes Water alkoi olemaan viimesiä paikkoja pohjoisessa päin, jossa pystyy surffaamaan, koska siitä etiäpäin alkaakin Iso Valliriutta ja riutan kohdalla ei aaltoja juurikaan näy. 

Rainbow Beach

Meidän matka jatkui Marlboroughin (niin pieni kylä, että ihmeteltiin miten se on päässyt kartalle. Pysähdyttiin yöks motelliin.) kautta Airlie Beachille. Airlie Beach on semmonen pakkopysähdys kaikille reissareille, koska sieltä pääsee Whitsunday Islandeille. Whitsundays on saariryhmä, johon kuuluu muistaakseni 74 saarta, ja jossa on ihan näpsäkän näköiset maisemat. Kuvat ehkä selittää, miksen nyt osaa oikein keksiä parempia adjektiiveja :) Me tehtiin siis semmonen päivän paattireissu sinne saaristoon ja samalla päästiin snorklailemaan riutalle. Se snorklaaminen on nykyään ihan hauskaa (en tullut merisairaaksi! Placeboa tai ei, mutta semmosen merisairausestolääkkeen otettua ei tullut paha olo.) mutta alan oleen sitä mieltä, että on noi korallit nyt nähty. Ne on mun mielestä joka paikassa ja maassa saman näköset. Sukeltamaan pitäis kyllä joskus päästä, niin pääsis ihan kunnolla ihmettelemään sitä vedenalaista maailmaa. Snorklaus - ihan kivaa siis, mutta ne maisemat on nyt nähty mun osalta. Tällä reissulla nähtiin kuitenkin myös valaita! Ne on aina vaan yhtä jännittäviä elukoita! Ainiin, nähtiin me myös rauskuja ja jotain metrisiä liskoja. 

 Toi hiekka tuolla oli kun olis kävellyt puolikarkeiden vehnäjauhojen päällä...

Valaatkin tuli moikkaamaan

Airlie Beachilta ajeltiin Townsvilleen. Matkalla pysähdyttiin Ayr:ssa moikkaamaan meidän "sukulaistyttöä". Maailma on kyllä pieni :) Townsvilleen saavuttua luultiin tulleemme isoonkin kaupunkiin, mutta näin jälkeenpäin ajatellen, se taisikin vaan tuntua isolta kaikkien niitten pikkukylien jälkeen :D Siinä kaupungissa on joku 180 000 asukasta, mutta ne kyllä piilotteli jossain! Puolen päivän maissa kaikki keskustan kadut oli lähestulkoon tyhjiä :O No, enemmän tilaa meille. 

Townsvillessä käytiin tutustumassa Reef HQ:ssa, akvaariossa, jossa on maailman suurin elävä riutta kuivalla maalla. Ihan kiva, mutta niitä akvaarioitakin on tullut jo nähtyä melekosen monta... Hienointa siellä kuitenkin oli Turtle Hospital, johon pääsi vierailulle. Tiesittekö muuten, että sairaalahoidon tarpeessa oleva merikilpikonna kelluu? Siellä oli syystä tai toisesta sairaalaan joutuneita kilppareita, yks oli joutunut veneen potkurin tielle ja toisella oli keuhko-ongelmia. Jotenkin symppiksen näköisiä otuksia. Ja isoja!

Etikkaa pitää laittaa ensiapuna meduusan polttamaan nahkaan.

Townsvillessä myös heittäydyttiin hurjiksi, ja kiivettiin yhden mäennyppylän huipulle. Musta se oli ihan vuoren kokoinen, mutta ei se kai vuori sit kuitenkaan ollut. Ihan reilu kiipeäminen sinne kuitenkin oli (joku oli joskus laskenut, että noin 1300 askelta). Huipulta näkyi ihan hienot maisemat ja varmasti näytti meistä hienommilta kuin niistä, jotka ajoi sinne ylös autolla... Townsvillessä kaks yötä ja nyt eletään tässä päivässä. Tultiin tänään Mission Beachille ja arvatkaa missä meidän hostelli on! No sademetsässä :) Täällä on aika hulppeet maisemat ja hiljasta ja rauhallista. Ja mä oon kuluttanut tässä tyynykasassa liian monta tuntia tietokoneen kanssa! Viikkoon ei oo kunnolla päässyt nettiin ja mulla oli aika paljon hommia, joita on pitänyt tässä hoitaa. Nyt heittäydyn tohon sohvalle ja rupeen katsomaan elokuvaa ja mietin samalla, kuinka monta asiaa unohdin kertoa.. Ens kerralla sitten taas :)

Ton töppäreen päälle kiivettiin.

Noora 

Kuvaoksennus

Mmmoi, piiiitkästä aikaa! Sorry tämmönen tauko, mutta ei ollu mun vika :) Siukku ja äite tuli tänne kylään pari viikkoo sitten ja ne laittoi mun arjen ihan mullin mallin enkä oo sit kerenny kirjotteleen! Kuvia oon kyllä ehtinyt ottaan ja nyt läjäytän ne tähän :)

Mä oon ollu töistä nyt vapailla saman aikaa kun vieraatkin on ollu täällä ja ensimmäiset nelisen päivää oon kierrättänyt niitä sitten ympäri Brisbanea. Ja pitihän siellä Straddiellakin käydä... 

 Kenguru! Se edellinen kenguru olikin kuulemma wallabi, mut tää on kyllä kengu!

 Koaliakin piti käydä rapsuttelemassa...

 ...ja tassie devilille nauramassa.

 Emukin bongattiin...

 ...ja lopuks vielä kengu, tai siis wallabi.

Jatkan seuraavassa postauksessa. Stay tuned :)

Noora