keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Kotimatkalla osa 6: Bangkok

Bangkokista terve! Hengissä ollaan eikä täällä mitään hirveetä hulinaa näytä olevan. Turhaan jännäsin. Darwinissa sen sijaan oli aika meteli mun viimeisenä yönä. Heräsin viiden maissa iha hirveeseen ukkosenpaukkeeseen! Salamoi ja heti salaman perään räjähti, ei ollu mikään pikku pamaus. Samalla kuulosti satavan aika kiitettävästi. Tollanen on siis trooppinen ukkosmyrsky :D Päiviteltiin seuraavana päivänä sen tanskalaistytön kanssa tota ukkosta ja mietittiin, et hyvä että kumpikin kuultiin se niin kummallakin on ainakin yks kaveri joka uskoo, että se oli ihan oikeesti ihan kamalan kova meteli. Te muut varmaan ajattelette vaan, että joo joo, ukkosti vähän.

Kuuntelin siinä samalla, että rupesko meijän palovarottimet soimaan taas. Tossa yks yö nimittäin kun tultiin kämpille, mä lähdin suihkuun ja kun tulin sieltä pois niin kuulin jossain jotain piipitystä ja ajattelin, että ulkona jonkun auton varashälytin huutaa. Lähdin sit sieltä kylppäristä ja hoksasin, että se ujellushan kuuluu meijän hostellista. Vähän aikaa arvottiin, että onks tää nyt oikee juttu vai ei. Mä sit päätin lähtee kattomaan/haistelemaan ja hollannikas päätti painua pehkuihin. Ei siellä mitään palanu mutta rupes ne silti sitä taloa tyhjentään. Aika surullista muuten, että tommonen ujellus ei saa ihmisiä siirtyyn ulos rakennuksesta kun kaikki ajattelee, että joku pikku hiprakassa on taas saanu ne hälyttimet huutaan. Niinkun tässäkin tapauksessa oli ilmeisesti kyse (onnee vaan sen laskun kanssa). 

 Auringonlasku on ihana myös pilvien päällä.

Nojoo. Lentokentälle ja viimonen leima passiin Ausseista ja tää likka siirtyi taas vähän lähemmäs kotia. Mulla oli joku 8 tunnin välilasku Singaporessa ja sain yllättävän hyvin nukuttua kun väsäsin kahdesta nojatuolista itelleni pesän. Siinä tuli tuhistua joku 5 tuntia. Pikkasen parempi kun esim Christchurchin lentokentällä, missä ei saanu nukkua ku lattialla. Aamulla reippaana ylös ja seuraavalle lennolle. Olin tosin puol tuntia etuajassa kun en näköjään siirtäny kelloo tarpeeks taaksepäin. Mä oon aivan sekasin kellonajoista kun on tullut hypittyä aikavyöhykkeeltä toiselle ihan liikaa ja sit kun joku on vielä joskus keksiny puolen tunnin aikaerot. Siis mikä järki? Lento meni torkkuessa ja sit oltiinkin jo Bangkokissa.

Mun hyvä kaveri Elly suositteli mulle hostellia Bangkokista ja mä varasin sen sittenkin etukäteen. Suunnitelmana oli alunperin mennä vaan johonkin päin kaupunkia ja ottaa hotellihuone mutta sitten ne mellakat alko ja ei tuntunu kauheen kivalta ajatukselta harhailla kaupungissa jota ei tunne ja näin siis päädyin sinne hostellille. Istuin olkkarissa koneella ja oottelin, että saan viedä tavarat huoneeseen kun Elly pamahti paikalle! Siis oikeesti :D Mä tiesin, että se on myös Thaimaassa mutta sen piti olla jossain etelässä päin. Se olikin tullu edellisenä iltana takas Bangkokkiin kun siellä missä se oli aluks, olikin paskat kelit. Pieni on maailma. Nyt me ollaan tavattu vuoden aikana jo kolmessa eri maassa. Ens tapaaminen pitää kyllä varmaan jo ihan suunnitella. 

Me lähettiin sit katteleen jotain isoo kultaista Buddhapatsasta, mutta miks me sinne oikeesti mentiin, oli se, että siellä on hyvä hierontapaikka. Oon ollu aika tuskissani tän selkäni kanssa jo jonkin aikaa niin olin ihan superinnoissani kunnon hieronnasta. Ja ai että se olikin kiva! Ihan erilainen mihin oon tottunu (enemmän semmosta painelua hieronnan sijaan) mutta ei yhtään pöllömpi! Hieronnan jälkeen lähdettiin kattomaan Khao San Roadia. En tiiä miks. Oltiin siellä ehkä puoli tuntia ja päätettiin että se on nyt nähty ja lähdettiin takas meidän omille kulmille syömään ja pyörimään ympyrää. Illalla haettiin vielä Changit ja tultiin kämpille juomaan niitä ja tuijottamaan telkkaria ja sit nukkumaan.


 Oli kiva kun oli tämmönen matkaopas mukana. Elly tietää Bangkokin aika hyvin niin mun tartti vaan nyökytellä vieressä kun se neuvotteli meille tuk tuk-reissun hintaa.




Yöllä heräsin siihen, kun mahassa pulpahti hassusti ja sit pitikin käydä vessassa. Vatta varmaan vaan vähän kyseli että mitäs nää bakteerit oikeen on, mutta anto sitten olla koska nyt on ihan hyvä olo. Toivottavasti. 12 tuntia lentskarin vessassa ei nimittäin oikeen kiinnosta.

Onpa hienoa, että puhuin just kappaleen verran paskaa. Kirjaimellisesti.

Tänään sanoin Ellylle heipat (taas...) ja lähdin ostoksille. Mullahan siis ei varsinaisesti oo tilaa repussa, mutta ihmeen paljon sinne saa tavaraa sullottua, varsinkin kun on vuoden verran harjotellu, niin ajattelin että kyllä pari ostaria nyt voi kiertää. Takas kämpille ja kohta lähden metsästämään uutta hierontaa jostain täältä meidän kulmilta. Sit mä pakkaan, nukun vähän ja lähden kotio! 



Tän verran mä näin mielenosoituksia. Mites ne suurlähetystön ohjeet Thaimaan matkustustiedotteessa meni... "Vältä mielenosoituksia ja väenkokoontumisia..."

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kotimatkalla osa 5: Darwin & Litchfield

Haikeet terveiset Darwinista! Täällä on kuuma ja kostea. Aina kun menee ulos, niin kaks minuuttia ja oot ihan hiestä märkä. Viehättävää :D Tää on ihanan pieni kaupunki, joka on ihan tyhjä nyt kun monsuunikausi starttasi ja turistit karkaa muille maille. Me oltiin taas onnekkaita kelien suhteen, koska vasta tänään satoi ensimmäistä kertaa vettä ja sillonkin noin neljän minuutin ajan. Koko viikon ajan matkatoverina kulki junasta ja kivikierrokselta tuttu hollannikas-poika ja me ollaan turisteiltu ihan kiltisti. 

Yks päivä käveltiin (virhe!!) muutama kilsa tutustumaan paikkaan nimeltä Museum and Art Gallery of the Northern Territory. Nää museot on yleensä ihan huikeita ja niin oli tämäkin. Ensimmäinen syy tän museon mahtavuudelle oli ilmastointi! On jotenkin hauska kun vaikka täällä on nyt ollu useemman päivän niin joka kerta kun menee talosta sisältä kadulle, joutuu hetken huokailemaan ja toteamaan ääneen että onpas kuuma :D Nojuu, mut siis museo oli hieno sisältönsäkin vuoksi. Siellä sai kattella aboriginaalitaidetta (osasin jopa tulkita jotain niitten maalauksia! "Tossa on vettä ja tossa kengurun jäljet"), NT:n eläimistöä, isoa krokoa, ihan mielettömiä valokuvia outbackista ja mun suosikkini oli näyttely Cyclone Tracystä. Mä en tienny, että toisessa maailmansodassa japanilaiset pommitti Darwinin matalaksi (samalla tavalla yllärinä kuin Pearl Harbor pari kuukautta aikaisemmin) ja sitten kolkyt vuotta myöhemmin hirmumyrsky pyyhkäisi jouluaattona lähes koko kaupungin maan tasalle. Ei ihme, ettei siellä kaupungissa näkynyt mitään vanhoja rakennuksia. 

 Meijän hostellissa asuu kai jotain raksapoikia :D



Toi koppi oli aika hurja. Se ei tosiaan kuulostanut miltään pelkältä tuulelta, vaan pystyi kuuntelemaan kuinka nyt irtos katto ja nyt kaatu puu.




Museon jälkeen otettiin bussi takasin keskustaan. Hmm, miks mä en nyt muista mitä me tehtiin koko viikkona? No, joka tapauksessa. Perjantaille varattiin päiväretki Litchfield National Parkiin. "Lähellä" olis myös Kakadu National Park, taas Unescon maailmanperintökohdelistalla ja siksi must see, mutta parin päivän reissut oli täynnä, eikä päiväretki oikein houkutellut. 4,5 tuntia suuntaansa kestävä matka olis kysellyt taas istumalihaksia ja sen metikön hienoimmat kohteet on muutenkin nyt sadekauden aikana suljettu. Siellä on siis liikaa vettä. Me siis päätettiin mennä katsomaan sademetsää vähän lähemmäksi ja mistä mä olin ihan superinnoissani, niin myös krokotiiliveneajelulle. Täällä pohjoisosissa maatahan ihan oikeesti on krokoja ja ne ihan oikeesti purasee jos menee liian liki. Uiminen on kielletty suunnilleen joka paikassa.

Ensiks siis lähdettiin kattelemaan hyppiviä krokotiileja. Nää krokot on "villejä" mutta mieti nyt ite kuinka villejä ne sit loppujen lopuksi on, kun joka päivä ympäri vuoden niille syötetään lihakimpaleita palkkioksi muutamasta hypystä. Niin tai näin, mutta näin ihan järkyttävän isoja ja rumia krokoja! 



Näyttää ihan Parkanolta! Paitsi että noissa vesissä lymyää krokotiileja.

Täällä samassa paikassa sai myös silitellä käärmettä. Koska mun on aina pakko kattoa ja koskea kaikkea ällöttävää niin piti tätäkin. Tyyppi kieto käärmeen mun kaulaan ja sano lähtevänsä kahville. Sit se näki mun Älä-jätä-mua-ilmeen ja tuli ottamaan sen käärmeen pois :D Hollannikas nauro myöhemmin, että mä luulin että oot paljon enemmän comfortable (nyt kaikki, mikä tälle on järkevä suomennos??) sen käärmeen kanssa mutta olitkin ihan paniikissa (mä tunsin miten se käärme puristi kaulaa, miten sillon voi olla panikoimatta?). Kaikki muut hymyili ihan coolina kameralle, mun ilme oli tämä:


Krokoristeilyltä ajeltiin sitten sinne luonnonpuistoon ja kohti Florence Fallsia, elikkäs vesiputouksia. Ja siellä sai uida. En nyt tiiä pitäiskö tätä kertoo vai ei... Mutta, meinas käydä vähän hassu juttu. Siellä pääsi uimaan yhden vesiputouksen taakse ja mä olin että jee, mä meen sinne. Siinä putouksen alla olikin aika voimakas virtaus ja jotta sinne pääsi piti polskutella ihan kunnolla. Lähdin sit uimaan sen putouksen läpi ja luulin, että se oli ihan vaan semmonen ohut verho vettä ja kun luulin olevani toisella puolella ja yritin hengittää niin olinpas sittenkin vielä keskellä sitä putousta. Tiiätkö mitä tapahtuu kun luulee voivansa hengittää ja sit tajuaakin että jos hengittää niin se on jotain muuta kun ilmaa mitä sinne keuhkoihin menee plus se, että silmiä ei pysty avaamaan siinä vesisateessa. Paniikki. Olin jossain keskellä putousta enkä oikeen enää tienny jatkanko pidemmälle vai meenkö takasin. Siinä sitten pyörin hetken ees takas ja ajattelin että tänne mä nyt kuolen. Sit jalkaan osu seinä ja potkasin itteni takas rauhallisemmille vesille. Huh.  



Vesiputoukset oli kuitenkin hienot, eiks nii?

Sitten jatkettiin matkaa seuraaville putouksille. Täälläkin sai uida eikä näkyny krokoja.


Lentävä Hollannikas :)

Lopuks vielä käytiin ihmettelemässä ihan valtavia termiittipesiä. 


Mä en kestä miten ihanan kirkkaan vihreätä toi ruoho on!

 Siinä on mopot hienosti parkissa :)

Ja sitten pojat bongas hämähäkin. Päästiin myös todistamaan, mitä tommonen hämy tekee kun sen verkkoon eksyy ötökkä. Se rupes ihan mieletöntä vauhtia kietomaan lankaa sen ötökän ympärille. Ötökkä kuitenkin selvis tästä hyökkäyksestä ja lensi karkuun. Yäk.

Illalla käytiin vielä syömässä ja kaljalla tuolla reissulla mukana olleiden poikien kanssa. Koska päivän teema oli krokot, niin päätettiin ettiä ravintola jossa sitä saa syödä. Kroko maistuu kalaisalta kanalta. Tossa tikkujen päässä on siis krokoa ja kengurua.


Miksi mä lähettelin sit haikeita terveisiä. Mulla on jotenkin nyt ihan plaah-olo. Saatoin Hollannikkaan tossa pari tuntia sitten lentokenttäbussiin ja koska meistä tuli, hmm, erityisiä ystäviä niin piti kävellä aika rivakasti pois ettei pääse itku. Hienosti selvisin tän vuoden ilman sydänsuruja ja nyt viikko ennen kotiinpaluuta jos en nyt ihan särkenyt, niin ainakin raapaisin vähän sydäntä. Tämmöstä tää kai on. Onpahan ainakin kiva myöhemmin muistella miten pussailtiin vesiputouksen takana sademetsässä ;) Tai miten sain kuulla kuulostavani hyttyseltä kun hyräilen jotain laulua ja mun laulaminen taas kuulostaa kuulemma hauskalta :D

Oon muutenkin niiiin valmis menemään kotiin, että mielelläni lentäisin Suomeen heti huomenna. Mua jännittää jostain syystä ihan hirveesti. Oonhan mä ollu nyt yli vuoden reissussa ja jonkinmoinen kulttuurishokki on varmasti tiedossa. Bangkokiinkin vähän jännittää nyt mennä, koska siellä on ilmeisesti jotain mielenosoituksia menossa. No ehkä kaikki menee ihan hyvin ja nyt on turvallisempi olokin, kun eilen sain ostettua matkavakuutukselle lisäviikon. Se nimittäin meni umpeen päivää ennen kun lähdin sinne krokojahtiin ja uiskentelemaan vesiputouksessa :D Nyt saa taas koheltaa kun tiiän, että joku korvaa mun sairaalakulut. 

Nyt pitää lähtee illastamaan yhden toisen hollannikaspojan kanssa ja huomenna treffaan vielä yhtä tanskalaistyttöä, johon tutustuin kivikierroksella kanssa. Koitan vielä yhden postauksen laittaa Bangkokista ja sitten tää reissu oliskin taputeltu. Huh huh.

Noora

Kotimatkalla osa 4: The Ghan

Puksuttelin junalla Alice Springsista Darwiniin. Matkaa tuli noin 1400 kilsaa ja aikaa oli 24 tuntia. No, mitä nyt junamatkasta voi kertoo, muuta kun että mulla oli tosi kivaa eikä ehtinyt tulla edes tylsä. Yritin ottaa tunnin välein kuvan, että miten se matka oikein etenee. Tässä olkaa hyvät!

17:00 Ollaan nousemassa kyytiin.

18:00 Lähdetään! 

19:00 Evästauko ja bonuksena pari maisemakuvaa.



20:00 Suunnitellaan ohjelmaa seuraavan päivän pysähdykselle Katherinessa.

21:00 Ulkona on pimeetä.

21:30 Ensimmäinen kalja

22:00 ehkä? Tässä kohtaa mentiin sekasin. Toinen kalja jokatapauksessa. 

23:00 Tää on sama kalja kun äsken. Älkää huoliko, en juopotellu liikaa!

00:00 Musiikkitunti. Tän jälkeen loppuu kuvat yön ajaksi kun koitettiin keskittyä nukkumiseen. Vaikka meitäkin piti hyssytellä kun puhuttiin muka liian kovaäänisesti, niin ei oltu kyllä niitä kovaäänisimpiä. Koko vaunu tärisi kuorsaajakuoron takia :D

 08:00 Ei-niin-virkeänä uuteen päivään. Ne kuorsaajat kyllä vaikutti kovin virkeiltä. Perkele.

09:00 Neljän tunnin pysähdys Katherinessa starttaa tästä.

10:00 Kahvia! Koitettiin myös bongata krokoja.

11:00 Tuolla oli ihan käsittämättömän kuuma joten tässä ansaittu juomatauko ja mielipuolinen ilme :D 

12:00 Piiitkä juna.

13:00 Matka jatkuu taas.

 14:00 Maisemaa ikkunasta.

15:00 Niinkus näkyy.

16:00 Valokuvaushetki.

17:00 Perillä! 

Tosta matkasta on jo melkein viikko, enkä enää muista mitä mun piti kertoa. Muuta kun se, että se "aavikko" oli yllättävän vihreetä ja sateista. Loppumatkasta näkyi enemmänkin sademetsän tyyppistä maisemaa. Juna oli kiva ja penkit mukavan isot. Meillä oli hieno vessa, joka me nimettiin avaruusalukseksi. Sen ovi nimittäin oli jännä :D 
Tää oli nyt ehkä turhin postaus hetkeen mutta menköön. Jatkan jännittävämmillä jutuilla kohta :)

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kotimatkalla osa 3: Alice Springs & Uluru

Palya! (Se on että terve, kiitos, anteeksi jne yhdellä abokielistä)

Niin tosiaan, Aussijannun kanssa sovittiin treffit ja kun nähtiin niin se sano, että tuu, mulla on suunnitelma! Ja sitten se vei mut ajelulle semmosille vuoristoteille. Se oli siis samanlaista serpentiinitietä kun vuoristoissa nyt yleensä on. Nää tiet on autointoilijoitten suosiossa, kun siellä pääsee leikkimään rallikuskia. Vähän jännitti, kun oon tuntenu tyypin päivän ja pitäis luottaa sen ajotaitoihin mutkaisilla pikkuteillä eikä muuten ajettu kovin hiljaa. No hyvin se veti, on kuulemma ”muutaman” kerran harjotellu niin se muistaa ne mutkat unissaankin. Meidän uusi ystävyys joutui vähän koetukselle kun mä en rallikuskimaan asukkaana ja autokauppiaan tyttärenä tiennyt, että sen kiesi on The Auto miljoonalla heppavoimalla ja kaikkienhan se merkki ja malli pitäis tunnistaa. Ihan hienon värinen auto se oli kyllä ja piti kivaa ääntä :D No mut, tie vei semmoselle mäennyppylälle, mistä näki hienosti koko Adelaiden ja sitten taas mentiin alas ja ajeltiin viinitilojen ohi ja päädyttiin johonkin pikku kylään lounaalle. Ja kaikki tämä vaan noin 30 kilsan päässä kaupungin keskustasta. Viehättävää, ettenkö sanoisi.

Automatkan varrelta

Nojuu, sitten tuli aika lentää leuhauttaa Alice Springsiin, eli keskelle Australiaa. Mulla oli tiedossa kolmen päivän ja kahden yön reissu Ulurulle ja sinne kulmille. Varasin semmosen ryhmäreissun, vaikka Fraserin kauhunhetket tulikin kirkuen mieleen. Mutta nyt osui tosi hyvä porukka ja olin niiiin innoissani siitä reissusta kun olin tavannu niitä muita tyyppejä jotka lähtee reissulle kanssa ja tajusin, että hei nehän on tosi fiksuja ja mukavia. Torstai-aamuna oli lähtö aamulla kello 6 ja siitä lähdettiin ajelemaan kohti Ulurua. Vaatimattomat neljä ja puolisataa kilsaa. Keskellä Aussilaa ei tosiaan mikään oo lähellä. Mua vähän jännitti, että oonko kyllästyny näkemään kaikkee hienoo ja aiheuttaako se kivi mitään ihastuksen huokauksia. Huoli oli turha, koska se kivi oli ihan mieletön! Mä en oikeen tiedä, mikä siinä oli niin hienoa, mutta sitä olis voinut katsella vaikka kuinka kauan.




Uluru sijaitsee Kata Tjutan luonnonpuistossa, joka on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Mikä on aika harvinaista, on se, että se kuuluu sille listalle kahdesta syystä: luonnonkauneutensa ja kulttuurinsa vuoksi. Tää luonnonpuisto on aboriginaalien maalla ja johtoportaassa onkin enemmän aboja kun jotain muita puistoihmisiä. Uluru on äärimmäisen pyhä paikka alkuperäiskansalle ja kun sitä kiveä kiersi, niin tuli vastaan kylttejä, että valokuvaaminen kielletty tästä ja tästä alkaen. Ulurun päälle pääsee kiipeämään, mutta se on äärimmäisen epäkunnioittavaa käytöstä aboriginaaleja kohtaan. Kivelle kiipeämistä ei suositella monesta syystä. Ensikskin se, että kivi on pyhä ja polku mitä turistit käyttää, on sama, mitä ne alkuperäisasukkaatkin käytti. Toiseks, kun turistit tulee abojen maille, eli tässä tapauksessa tohon luonnonpuistoon, ne ihmiset pitää meitä osana niiden perhettä. Jos ja kun joku putoaa tai saa sydärin ja kuolee, se saa nää alkuperäisasukkaat todella surullisiksi. Kolmas syy on, että siellä ylhäällä ei tietenkään oo vessaa ja jos siellä huipulla tekee tarpeensa, niin kaikki sonta valuu sadeveden mukana vesialtaisiin, mistä kärsii eläimet.


Joka vuosi 10% turisteista edelleen kiipeää sinne kivelle ja mä en voi käsittää miksi! Tai siis nykyajan ihmisillähän on ihmeellinen tarve olla huipulla kaikessa ja kiivetä joka paikkaan ja olla paras ja mahtava jne. Jos vaivautuu niinkin kauas kuin Australian Ulurulle, vois myös keskittyä siihen kulttuuriin ja ymmärtää, että mikä on turistille tosi hienoo ja ainutlaatuista, voi olla alkuperäisasukkaalle todella loukkaavaa. Mä en katsois hyvällä ketään, joka kehuis kiivenneensä sille kivelle. Suuri kysymys onkin, milloin se kiipeäminen kielletään kokonaan. Nythän sitä vaan ei suositella, mutta sakkoja siitä ei saa (paitsi silloin kun se reitti on sateen tai tuulen takia suljettu. Mikä on muuten melko usein.). Turismi on tärkeää tällä alueella ja yks syy miksi sitä ei suljeta on juurikin turismi ja pelko sen vähentymisestä.

Kalliomaalauksia. Näitä maalauksia pystyy lukemaan kuin karttaa jos vaan tietää miten niitä kuvia tulkitaan. Nää renkaat tarkoittaa vettä. Jos ne renkaat on spiraalin muotoisia niin siellä on virtaavaa vettä.

Me siis tyydyttiin kiertämään sitä kiveä ja kuuntelemaan tarinoita ja katsomaan kalliomaalauksia. Uluru ei muuten ole vuori, vaan kivi, joka on vuosien saatossa muodostunut kun hiekka ja muut pikkuainekset on puristunut kasaan. Tiesitkö, että Uluru on kuin jäävuori; suurin osa siitä kivestä on maan alla ja sitä jatkuu 6 kilsaa maan pinnan alapuolella. Kuus kilsaa!! Kun oltiin kierretty ja ihasteltu kiveä monelta kantilta, alkoi olla auringonlaskun aika. Ajeltiin yhdelle näköalapaikalle odottamaan auringonlaskua ja juomaan kuoharia. Paikalle oli muuten tullut meidän lisäksi pari muutakin turistia :D Kuvat selittää, miksi sadat tuhannet ihmiset käy vuosittain sitä katsomassa.

Uluru ilta-auringossa...

...ja auringon noustessa

Auringonlaskun jälkeen ajeltiin meidän leiripaikalle, missä odotti kengurubolognese, nuotio, tähtitaivas ja swagit. Mä en tiiä mitä noi on suomeks, mutta puhun nyt semmosista makuupusseista, minne kömmittiin jos halusi nukkua taivasalla. Oltiin tosi onnekkaita sään suhteen koska toisin kuin mä kuvittelin, aamulla satoi vettä ja oli sairaan kylmä (siellä aavikolla ja kesällä vielä!!) mutta iltaa kohden taivas kirkastui, ja nukkumaan mennessä saatiin katsella ihan mielettömän hienoa tähtitaivasta. Ei siitä kauaa ehtinyt nauttimaan ennen kun tuli uni, mutta noin hienoa tähtitaivasta en oo kuuna päivänä nähnyt.


Aamulla oli herätys aamuneljältä, että päästään katsomaan auringonnousua ja päästään heti aamusta kävelylle (Kun opas sanoi toisena iltana, että noustaan taas ajoissa aamulla, että päästään kävelylle niin yks poika sanoi, että niin siis unissakävelylle. Mä nauran sille vieläkin). Toi aamuneljän herätys ei edes tunnu pahalta, koska se on ennemmin keskellä yötä ja me ollaan jo ylhäällä ennen kuin kukko edes pieraisee. Ulurun vieressä on Kata Tjuta-niminen vuoristo, joka on yhtä lailla pyhä niin kuin Ulurukin. Tää taas on selkeesti vuoristo, vaikka molemmat onkin syntynyt yhdestä toisesta vuoristosta miljoonia vuosia sitten. Kata Tjutaan tutustuminen on siis meidän kakkospäivän ohjelma. Aika jännä juttu, että nää kivet on ihan vierekkäin ja Kata Tjuta on vielä paljon isompi kuin Uluru, mutta silti kaikki aina vaan tietää Ulurun. Syy on ilmeisesti median ja sen, että Ulurun seinämistä voi ”lukea” paljon enemmän taruja. Hieno oli tää vuoristokin. Heitettiin semmonen 7 kilsan lenkki, opiskeltiin geologiaa ja syötiin keksejä. Toi paikka on muuten semmonen, että sinne ei saa lähteä aamuyhdentoista jälkeen ja se on suljettu aina, kun lämpötila nousee yli 36 asteen. Lämpöuupumus on noilla kulmilla se kaikkein suurin uhka ja veden juonnin tärkeydestä ei voinut muistuttaa liikaa.




Illalla ajeltiin meidän seuraavaan leiripaikkaan. Tällä kertaa Kings Kanyonin huudeille. Tänä yönä ei tullu nukuttua ihan yhtä hyvin, koska näin just ennen nukkumaan menoa vessan kulmalla skorpionin... Arvatkaa sainko sätkyn joka kerran kun joku hipas mun ihoa kun olin pussissani sisällä. Yöllä vielä herättiin kun vesipisaroita alkoi tippumaan naamalle ja piti kömpiä telttaan jatkamaan unia. Aamuneljältä pirteinä ylös ja lenkille. Kolmantena ja viimeisenä päivänä siis heitettiin kuuden kilsan lenkki Kings Kanyonilla, elikkäs kiivettiin kanjonin seinämää pitkin ylös (sen nimi muuten on Heart Attack Hill, wonder why ;) sitten käveltiin kanjonin reunaa pitkin toiseen päähän, mentiin vähän matkaa alaspäin Garden of Edeniin, tultiin takas ylös ja käveltiin kanjonin toista reunaa takas ja sitten alas. Mitähän tosta paikasta nyt sanois. Huikee? Upee? Mahtava? Kun oltiin puuskutettu se mäki ylös niin päästiin ihastelemaan maisemia, oppimaan eri kasveja, opittiin taas lisää geologiaa ja kuunneltiin tarinoita miten nää paikat on saanut nimensä. Tän reissun jälkeen käytiin vielä lounaalla ja ruvettiin ajelemaan takasin Aliceen.



Todiste siitä, että miljoonia vuosia sitten keskellä Australiaa oli meri.

Garden of Eden



Mitä jäi mieleen tästä reissusta? Mä en rehellisesti sanottuna kunnolla tienny mitä muuta me mennään kattomaan kun sitä Ulurua, enkä olis uskonut, että tuolla on noin paljon hienoja paikkoja, upeita tarinoita, kulttuuria, geologiaa ja eläimiä. Noiden kivikasojen keskellä oli ihmeellisen hiljaista ja rauhallista ja jotenkin epätodellista. Retki oli ihan huippu; opas oli asiansa osaava ja aiheesta todella kiinnostunut, ryhmä oli tosi kiva (sain mm. kutsun Itävaltaan), tähtitaivaan alla nukkuminen oli mahtavaa ja kolmeen päivään oli laitettu paljon aktiviteettia, muttei kuitenkaan liikaa. Niin ja kukaan ei ryypänny tolla reissulla ja ryhmähenki toimi hienosti. 

Opin taas paljon lisää aboriginaaleista ja oli kiva nähdä ja kuulla missä ne esim. on terottanut keihäänkärkiään. Se, miten ne eli luonnosta, on jotenkin jännää. Niillä on semmosia periaatteita, että otetaan vaan se mitä tarvitaan ja loput jätetään muille tai annetaan kasvaa. Abot ei omistanut maata, minkä takia ne ei sotineet keskenänsä ja muutenkin ne oli rauhaisaa sakkia. Homma on vähän erilainen nyt. Alice Springsissä asuu paljon aboja, eikä ne oo kovin rauhaa rakastavia. Monelta eri ihmiseltä kuulin, että illalla siellä kaduilla ei saa kulkea yksin, koska se on ihan oikeesti vaarallista. Yks tyttö kertoi aamulla, että ihan viime viikkoina on sattunu raiskauksia, joissa uhrina on reissaavia tyttöjä, näistä ilmeisesti ollaan aika hys hys. Muutenkin nää tyypit nykyään ottaa valtiolta rahat, mutta ei tee mitään ansaitakseen niitä. Rahat menee viinaan ja tupakkaan ja senhän nyt tietää mitä siitä seuraa. Lapsille opetetaan pienestä pitäen, että koulussa ei tarvii käydä, koska rahaa tulee myöhemmin muutenkin. Että annetaan niitten valkonaamojen tehdä työt ja maksaa verot. Ei toki kaikki, en oo varma kuinka suuri osa alkuperäiskansasta käyttäytyy näin, enkä jaksa nyt alkaa guuglettelemaan.

Alice Springs itsessään on aika tylsä kaupunki, ei täällä juurikaan mitään oo. Kun tulin tänne viime viikolla kävin katsomassa Royal Flying Doctor Servicen tiloja. Mun LP:ssä kehuttiin kuinka informatiivinen ja mielenkiintoinen se on ja menin sinne ihan innoissani. Se reissu oli aika turha, koska siellä kerrottiin enemmän niistä lentokoneista ja radioista ja mua olis kiinnostanu enemmän se lääkinnällinen puoli. Oli se silti aika mielenkiintonen, siellä mm. kerrottiin, että joka minuutti ne lentskarilääkärit tai -hoitsut saa keikan. Outbackissa sairaalassa makaaminen muuten maksaa 300 dollaria tunnilta, näin ainakin meidän opas sanoi ja se sai porukan huolehtimaan veden juonnista :D Se museo tai mikä lie ei kyllä ollut mun maksaman $8 arvoinen, mutta toivottavasti ainakin osa siitä rahasta menee ton palvelun tuottamiseen. Nää lentokoneet nousee ilmaan nimittäin mm. rahalahjoitusten ansiosta.



Käytiin muuten eilen tarkastamassa Alicen yöelämä. Ei oo kovin villiä. Noin puolet meidän reissuporukasta lähti yhdessä syömään ja juomaan ja meidän mukaan lähti kolme norjalaista, jotka oli noin kuuskymppisiä. Ne oli tosi mukavia! Ja ne tarjos meille kuoharia ja olutta, mutta se olikin sen pariskunnan (se kolmas tyyppi oli tän naisen sisko) miehen kuuskymppispäivä. Kuulostaa muuten hauskalta kun laulaa Paljon onnea vaan noin viidellä eri kielellä :D Yhdentoista aikaan raahauduttiin takas hostellille ja painuttiin nukkumaan, ei vaan jaksa bilettää kun on noussut ihan liian aikaisin kolmena päivänä putkeen... Tän päivän aikana oon sanonu heipat niille, joille en sanonut heippaa jo eilen illalla, syönyt pannareita, nukkunut päikkäreitä ja lukenut kirjaa. Niin ja kirjottanu tätä hemmetin blogia. Kulutan joka postaukseen yllättävän monta tuntia, että toivottavasti joku sitten edes lukee. Ulkona on 39 astetta lämmintä ja mä voisin lillutella uima-altaassa tän näpyttelyn sijaan. Huomenna starttaa juna kohti Darwinia ja mun ensimmäistä sohvasurffauspaikkaani. Oon ihan superinnoissani tosta junareissusta! Selkä ei tosin tykkää jatkuvasta istumisesta ja vielä enemmän innoissani oonkin Bangkokista ja hierontapöydästä. Meinasin, että istun omissa ajatuksissani koko 24 tuntia matkalla läpi Ei Minkään, mutta yks hollantilaispoika tuleekin mun kanssa samalla junalla niin ei taida kirjan lukemisesta tulla mitään kun on juttukaveri tiedossa.


Vihdoin sain napattua kuvan dingosta!

Pitkä suora.

Villi kameli! Siellä on kuulemma villihevosiakin, mutta mä en nähnyt yhtään. Mutta mikä mulle tulee mieleen, on kun Tiitu hoilas meidän taannoisella road tripillä Vieläkö oooon villiheeevosiaaa. Meinaan joka kerta kuolla nauruun kun mulle tulee se mieleen ja se on aika usein. Ja sanokaa mua hulluks, jos toi ei oikeesti tapahtunut vaan oon vaan keksinyt sen oman pääni sisässä :D

Noora