Why live on the edge when you can jump off?

Jelou!

Franz Josefista mentiin Wanakaan, josta kirjottelin noi pari viimeistä postausta. Sieltä jatkettiin adrenaliinipääkaupunki Queenstowniin. Sepäs vasta olikin viehättävä pikku kylä. Kaupungista ei oikein voi puhua kun asukkaitakin koko alueella on vain noin 30 000, mutta turisteja oli kyllä melkoisesti. Matkalla Queenstowniin pysähdyttiin Kawarau Bridgellä, joka on maailman ensimmäinen kaupallinen benji-hyppypaikka. Siellä katseltiin kun toiset hyppi sillalta jokeen, mä säästelin rahojani vielä parempaan ;)

Queenstownissa en viettänyt kun yhden yön kun aamulla hyppäsin taas bussiin, jonka määränpäänä oli Milford Sound. Se on rankattu yhdeksi maailman huippunähtävyydeksi ja Uuden-Seelannin suosituimmaksi matkakohteeksi. Matkalla pysähdyttiin Mirror Lakesille, perässä seuraa kuva, joka selittää miksi Mirror Lakes on Mirror Lakes. Mä tykkäsin siitä paikasta ihan mahdottomasti. Samoin oli aika ihanaa täyttää vesipullo purossa, jonka vesi tulee suoraan jäätiköltä. Sitten piiitkään pimeeseen tunneliin, joka vei yhden vuoren läpi. Sillä alueella on muuten talvisin paljon lumivyöryjä, eikä sillä tienpätkällä saa pysähtyä ollenkaan. 

Meille oli varattu paattireissu pitkin Milford Soundia, reissun kesto oli noin pari tuntia. Oon alkanut tunnistamaan itsestäni ihan selkeitä reissuväsymyksen oireita, kun tää kohde ei aiheuttanut minkäänlaisia säväreitä. Olihan se ihan hieno, mutta siinä kaikki. Saatte kattella kuvia niin voitte päättää ite :) Ite olisin henk.koht. kattellu ne vuonot vaikka helikopterista niin olis nähnyt ne vähän eri kulmasta. No mutta paattireissun jälkeen mentiin meidän majapaikkaan, keskelle vuoria. Siellä oli ihania pikkumökkejä ja kiva omistaja. Illalla olis varmasti näkynyt tähtitaivas hienosti, mutta mä sammuin lukiessani jo ysin maissa. Uskottelen itselleni, että silloin myöhemmin oli yhtä pilvistä kuin ennen mun nukkumaanmenoa niin en olis niitä kuitenkaan nähnyt.

Aamulla reippaana ylös ja takas bussin kyytiin. Tänä päivänä oli tarkoitus mennä iiihan saaren eteläkärkeen saakka, mutta mä hyppäsin pois bussista Te Anau-nimisessä kylässä ja jäin odottamaan toista bussia joka vei takasin Queenstowniin. Nyt saatte olla musta taas ylpeitä: skippasin kuulemma tosi hienot maisemat ja merileijonat ja muut, jotta pääsisin hyppäämään benji-hypyn 134 metristä :D Asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen ja mun järjestys oli tämä :) Siellä Te Anaussa halusin nukkua pienet päikkärit puistossa kun ei siellä oikeen muutakaan tekemistä ollut. Mulle muodostui pieneksi ongelmaksi se, että miten pystyn nukkumaan ulkona niin, ettei tule kylmä mutta etten myöskään polttaisi nahkaani. Arskarasva oli hyvässä tallessa turistikaupan takahuoneessa ja varjossa oli liian kylmä nukkua. Ratkaisin sen niin, että laitoin hupparin päälle ja pitkävartiset villasukat jalkaan ja heittäydyin puoliksi varjoon. Kun sukat veti ihan ylös saakka niin paljasta nahkaa jäi vaan jalkoihin pikkasen polven ylä- ja alapuolelle. Välillä heräsin kun tuntui, että alkoi nahkaa kuumottamaan, jolloin pyörähdin 180 astetta. Silloin jalat oli varjossa ja pää auringossa. Kun pari tuntia myöhemmin nousin ylös niin oli vaan ihan hailakat junttirajat jaloissa. Hyvin meni siis :)

Illalla perille Queenstowniin, vähän viihteelle ja sitte nukkumaan. Seuraavana päivänä olikin vuoro benji-hypyn! Bussi vei meidät 40 minuutin ajomatkan päähän, kiivettiin (sillä bussilla) tosi jyrkkää vuorenrinnettä ylös ja sitten kuski sanoikin, että tuolla näkyy ensiks Nevis Swing (semmonen iso keinu... googlaa) ja sitten bungypaikka. Seuraavaksi neuvoi tien vessaan :D Tää paikka on siis kanjonissa, ja se hyppy"tasanne" on rakennettu vaijereiden varaan keskelle sitä kanjonia. Alla virtaa Nevis-joki. Pikku jännitystä aiheutti jo matka kovalta maalta ilmojen halki sinne hyppypaikalle pienessä gondolihississä.

Kun päästiin perille, niin mun vuoro olikin aika pian, oikeestaan hyvä, niin ei tarvinnut odotella turhan kauan. Hetken aikaa ne viritteli naruja mun jalkojen ympärille ja sitten pitikin töpötellä siihen ponnahduslaudalle. En edes epäröinyt yhtään, mutta vähän kävi kyllä mielessä siinä 134 metrin korkeudessa, että oliks tääkin nyt pakko tehdä :D Sit olinkin jo sukeltamassa kohti kanjonin pohjaa. Vapaapudotus kesti noin 6 sekuntia. Kun olin pari kertaa pomppinut eestakasin niin piti nykästä yks naru irti jaloista ja käännyinkin istuma-asentoon, josta oli kiva kattella maisemia samalla kun mua vedettiin takasin sinne koppiin. Se narun nykäsy ei onnistunutkaan kuitenkaan ihan niin hyvin. Vähän vedin sitä narua eikä mitään tapahtunu, vedin vähän lisää eikä vieläkään tapahtunu mitään. Sit ajattelin että oon jo kääntyny toisinpäin ja jatkoin roikkumista, kunnes tajusin, että oon sitten kuitenkin vielä pää alaspäin :D Sit yks kunnon nykäsy ja sitten vasta sain vapautettua jalat... Mutta ah ja voi sitä fiilistä kun pääsin takasin ylös! Olisin hypänny mielelläni uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Kädet ja jalat tärisi ja sydän hakkas tuhatta ja sataa :D Se pikkunen 50-60 metrin pomppu, jonka tein vuonna 2004 Tammerfesteillä ei ollut mitään tähän verrattuna! Seuraavaks pitää varmaan mennä Macauun, jossa on maailman korkein benji, ei se oo kun noin sata metriä korkeempi kun tämä ;) Kun pääsin takasin hostellille niin oli pakko mennä nukkumaan vähäks aikaa kun ne adrenaliinipotkun jälkimainingit väsähdytti mut ihan totaalisesti. Illalla vielä ihastelin Queenstownia kävelemällä ympäriinsä ja sit ajoissa petiin.

 Nevis-joki

Siellä roikkuu.

Tässä kuuluu heleä naisellinen kiljaisu, kuka lie kyseessä... Laita äänet päälle!! :D

 Ihana Queenstown

Aamulla lähdettiin taas etiäpäin, tällä kertaa kohti Mt Cookia, joka on Uuden-Seelannin korkein vuori. Siellä käytiin pikku kävelyllä, ihailtiin maisemia ja tultiin takas. Ainiin! Nähtiin lumivyöry!! Tai siis se tais olla enemmänkin jäävyöry. Oltiin kävelemässä sinne näköalapaikalle kun alkoi kuulumaan kauheeta jyrinää, joka kuulosti ihan ukkoselta. Ihmteltiin mikä se oli kun se sama jyrinä alkoi uudestaan ja huomattiin, että siellä edessä olevilla jäätiköillä vyöry semmonen pieni massa jäätä. Se oli aika jännän näköstä :) Niin joo, siellä näköalapaikalla pääsin myös ensimmäistä kertaa japanialaisten ihmettelyn kohteeksi. Niitä oli siellä kauheesti ja kun istuttiin yhden tytön kanssa penkillä niin yks niistä tädeistä tälläs itsensä meidän väliin ja alkoi kauhee valokuvausrumba, tyyppi meidän välissä vaan vaihtui. Toivottavasti muistin hymyillä kunnolla jos kuva musta päätyy vaikka jonkun takanreunukselle ;) Mutta kävelyretken jälkeen katsoin piiiitkästä aikaa leffan telkusta. Sitten eletäänkin jo tässä päivässä.

 Järvi oli ihanan värinen!

 Maisema hostellin partsilta.

Bongaatteko Mr Cookin naaman? Ärtsyn näköinen ukkeli...

Ja jotta tää mun blogikirjottelu ei vallan yksinpuheluks menis, niin haastan teidät kaikki, jotka tätä lukee, kirjoittamaan mulle jotain tohon kommenttiosioon. Tätä blogia lukee päivittäin joku 40 ihmistä eikä mulla oo mitään hajua keitä ne on...

Jaiks, seuraavaks taidan kirjotella taas Christchurchin lentokentältä! Enää pari päivää... Palataan siis!

Noora

Guess, what I did!

16 000 ft ja maailman toiseksi kauneimmaksi (heti Himalajan jälkeen) laskuvarjohyppypaikaksi rankattu Fox Glacier. Koska tykkään jäätiköistä jostain syystä kauheesti niin halusin hypätä just tuolla, että nään maisemat. Vapaapudotuksen (65 sekuntia!!) jälkeen tajusin, että en edes hoksannu ihailla niitä jäätiköitä :D Olipas kyllä muuten mahtava kokemus.

Sitten vielä lisää maisemakuvia.

Noora

Kuvei

Kia ora! Mullon krapula, tai saatan oikeestaan olla vielä vähän humalassa. Kuvat puhuu.

 Vuodatin pari hikipisaraa kun poljin ottamaan teille kuvia. Matka kesti 45 min, josta 30 min oli ylämäkeä.

 Pancake rocks

 Franz Josef

 

Piti taas päästä ryömimään ja kiipeilemään, tällä kertaa jäätikölle! 

Noora

Pohjoissaari koluttu

Moro! Viimeks taisin jäädä Rotoruaan. Koska nyt on kirittävä puolentoista viikon asiat niin koitan muistella vaan tärkeimmät kohdat. En taida muistaa edes paikkojen nimiä enää... Jokatapauksessa, Rotoruasta lähdettiin kiertämään Pohjoissaaren itäpuolta. Meillä oli kuskina tosi outo vanha ukko, joka puhu ja puhu mutta sit ei kuitenkaan tiennyt mistään mitään, riiteli pomonsa kanssa meidän kuullen ja toivoi ääneen, että sais potkut... Mulle ei jäänyt mitään valtavan erikoista mieleen siitä kolmen yön reissusta, hienoja paikkoja, mutta parhaiten muistuu mieleen meidän majapaikat, jotka oli toinen toistaan ihanempia ja kotoisampia. Ne oli jossain keskellä mettää ja oli riippumattoja, vanhoja puutaloja ja nuotioita.

Kelpaa mulle!

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Gisborne. Se on maailman ensimmäinen kaupunki, jossa näkee auringonnousun. Pitihän se nyt nähdä, joten aamulla herätys oli viiden maissa. Harmi vaan, että oli vähän pilvistä, niin ei se auringonnousu mikään hirveen sykähdyttävä näky ollut. Auringon noustua en mennyt takasin nukkumaan (!!) vaan odottelin, että kello lyö kahdeksan ja lähdin surffaamaan. Tää oli mun ensimmäinen kerta ilman opettajaa ja lautakin oli tällä kertaa kova ja vähän pienempi niin päin persettähän se "surffi" meni. Olin kolme tuntia siellä vedessä ja se kyllä tuntui käsissä... Heh, kerran yritin nousta seisomaan ja melkein onnistuinkin, mutta sitten horjahdin ja jotenkin päädyin istumaan sen laudan päälle. En tiedä näyttikö se muista yhtä hauskalta kun musta tuntui, mutta ainakin mä hirnuin itekseni muutaman hetken :D Onneks on olemassa taito nauraa itselleen...

Gisbornen auringonnousu

Matka jatkui johonkin toiseen paikkaan, jossa en tehnyt mitään, paitsi nukuin ehkä parhaat päikkärit aikoihin. Illalla istuttiin ulkona ja pelattiin Monopolia, se on edelleen typerä peli ja mä luovutinkin parin tunnin jälkeen ja lähdin nukkumaan. Seuraavana päivänä pysähdyttiin Uuden-Seelannin itäisimmässä kolkassa, kiivettiin aamupuhteiksi yhden mäen päälle, räpsittiin kuvia ja tultiin alas. Viimeinen "hostelli" oli meren rannalla. Siellä makasin rannalla ja nukahdin, yks tyttö herätti mut just kun olin näkemässä jotain hyvää unta ja sano, että kantsis lähtee takasin kun alkoi oleen nousuveden aika. Meidän kulkureitti sinne rannalle nimittäin oli nousuveden aikaan veden alla. 

Itäisin nurkka

Sieltä tultiin takasin Rotoruaan ja otettiin vielä samana päivänä bussi Taupoon. Taupossa vietin kaks yötä ja vietin Nooran Omaa Aikaa. Niin, Taupo on siis kaupunki Lake Taupon rannalla. Taupo-järvi on Uuden-Seelannin suurin järvi ja se syntyi joskus vuooooosia sitten valtavan tulivuorenpurkauksen seurauksena. Aika meni muuten meni kivasti, mutta toisena yönä havahtuin ihme lotinaan ja tuntu kun varpaat olis vähän kastunut. Kävi sitten ilmi, että yks känniääliö alkoi voimaan pahoin ja oksensi yläsängystä (mä olin siis alasängyssä) suoraan mun auki oleviin reppuihin. Kiva. Ei muuta ku pesemään mutupussin sisältöä ja puhelinta ja oikeestaan kaikkia muitakin tavaroita. Hyvä muuten tietää, että kun näytän tarpeeksi vihaiselta, niin kukaan ei uskalla puhua mulle :D Olin siis vessassa niitten tavaroitteni kanssa ja porukkaa tuli sinne baarista, eikä kukaan uskaltanu kysyä että mitä oikeen puuhaan. Mun sängyssä oli myös oksua niin ei tehny mieli nukkua siinä, onneks yks poika toisesta huoneesta anto sänkynsä mulle kun se nukkui jossain muualla. Niin ja sain siltä ykä-pojalta $60 :D 

Tauposta bussiretki Whakahoro nimiseen paikkaan. Se oli semmonen maatila keskellä vuoria. Siellä tehtiin pikku kävelylenkki vesiputoukselle ja illalla hengattiin nuotiolla. Aamulla lähdettiin Tongariro National Parkiin. Melkein kaikki lähti suorittamaan Tongariro Crossingia, joka on semmonen noin kuuden tunnin lenkki tulivuorten välissä. Mulla ei ole vaelluskenkiä, ja vaikka olisin voinut vuokrata kengät, niin tunnen itseni ja jalkani ja 6 tuntia jonkun toisen kengissä olis hiertänyt mun jaloista nahan irti. Mun päivä kuluikin nukkuessa, lukiessa ja porealtaassa lilluessa. 

Keskellä ei-mitään oli posti!

Sitten pääsin vihdoin takasin Wellingtoniin! Matka kesti tuskastuttavan kauan, kun piti mm. pysähtyä heittämään saapasta. En edes tienny, että sitä harrastetaan muuallakin kun Suomessa. Miesten ja naisten maailmanennätykset saappaanheitossa on muuten suomalaisilla, nyt sen tietää koko bussilastillinen Stray-matkaajiakin :) Kun päästiin perille Wellingtoniin, niin mä singahdin Te Papa-museoon, jossa kerrotaan jänniä asioita Uudesta-Seelannista. Siellä oli ihan kattava näyttely Maoreista ja maan muista asukeista, mutta se pieni geologi sisälläni heräsi ja jämähdin kerrokseen, jossa oli mm. maanjäristyssimulaattori ja hirveesti infoa tulivuorista, maanjäristyksistä, tsunameista ym. Tiesittekö muuten, että Wellingtonissa järisee maa päivittäin useita kertoja? Ne järistykset vaan on niin pieniä, että paikalliset ei niitä edes huomaa. Enkä muuten huomannut mäkään...

Mainitsin aikaisemmin Tongariro Crossingin. Mt Tongariro purkautui kuulemma 7-8 viikkoa sitten ja kun ajettiin sen ohi, niin vieläkin tuprutteli vähän savua. Se vaellusreittikin oli vielä pari viikkoa sitten suljettuna.

Museovierailun jälkeen piti kiiruhtaa ostamaan huppari, koska mä olin varustautunu repullisella kesävaatteita ja kun suuntana oli Eteläsaari niin oli odotettavissa kylmempiä kelejä vaikka vielä kesä onkin. Löysin hupparin, joka on muuten ollu kovassa käytössä ostohetkestä lähtien. Sitten syömään ja paikkoja tutkimaan. Illalla meinasin vielä, että menisin parille johonkin pubiin kun oli lauantai-ilta ja kaikki. Mutta ei huvittanutkaan niin menin leffaan. Mikähän muhun oikein on menny?? Harmi vaan, mulla ei taaskaan ollut kuin yks ilta Wellingtonissa. Se on ihan mielettömän kiva kaupunki (ainakin näin parin päivän tutustumisen jälkeen) ja nousee lempikaupunkien listalla aika lähelle kärkeä. Sitten olikin aika jättää Pohjoissaari jälkeen ja siirtyä paatilla Cook Straitin poikki takaisin etelään.

Noora