Jaavaa

Morjesta! Pitkä postaus tiedossa, koittakaa kestää...

Niin, puoltoista viikkoa sitten lensin Jaavalle Yogyakartaan, siellä suunnitelmana oli tutustua pariin temppeliin. Mää vaan tulin kipeeks ihan Balin loppumetreillä niin mun aika menikin enemmän lepäilyyn kuin mihinkään muuhun. Olin varannu sängyn yhdestä tosi kivasta hostellista johon suunnistin lentokentältä bussilla. Siihen kymmenen kilsan matkaan meni reilu tunti mutta olipahan aikaa ihmetellä paikallisia bussimatkustajia. Tai siis en tiiä kuka ihmetteli ja ketä... Ne bussit on aika rämisköjä, kun ulkona alkoi satamaan (sadekausi!!) niin siellä bussin sisälläkin satoi :D Pääsin kuin pääsinkin hostellille ja tapasin taas tosi kivoja tyyppejä. Muunmuassa semmosen saksalaisen pojan jonka kanssa sairastettiin yhdessä ja tsempattiin toisiamme että joo kyllä huomenna on jo parempi päivä. Mun flunssani paransi inkiväärijuoma ja lepo, saksalaispoika vaan meni kokoajan huonommaks. Sillä oli kuumetta jo ties monennettako päivää, siellä se houraili monta päivää ja yötä. Se kerto että kaikki enkunkieliset sanat on pudonnu sen päästä mutta yöllä kun se puhu unissaan niin enkkuahan se suolsi eikä mitään muuta :D No, vihdoin poitsu lähetettiin sairaalaan missä sillä todettiin denguekuume ja lavantauti. Kuinka paska mäihä tyypillä voi olla?? Viimeisten tietojen mukaan se voi nyt ihan hyvin.

Niinjoo, ne temppelit. Jogjan lähellä on isot buddha- ja hindutemppelit, Bodobudur ja Prambanan ja niitähän piti sitten mennä ihmettelemään. Borobudurilla on kuulemma hieno auringonnousu niin mää olin kärppänä kolmelta ylhäällä ja odottamassa kyytiä temppeleille. Vaan mitä mä näinkään, parin tulivuoren huiput ja pilviä. Hienoo. Temppeli oli kyllä kerrassaan hieno vaikka kallis olikin (ulkomaalaiset maksaa noin kymmenkertaisen hinnan paikallisiin verrattuna. Reilua?) Temppelin lisäksi siellä oli toinenkin kuvauskohde, minä nimittäin. On mua ennenkin pyydetty kuviin mutta nyt meni jo kyllä vähän överiks. Kun joku uskaltautui tulla kysymään yhteiskuvaan niin kun sanoin joo niin kulman takaa pelmahti viistoista muutakin jotka halus siihen kuvaan. Kun se kuvaussessio loppui niin oli seuraava odottamassa kamera ojossa. Mulla meni siellä temppelillä liikkuessa niin kauan aikaa etten ehtiny yhteen museoon ollenkaan :/ Muttakun en kehtaa kieltäytyä niistä kuvista.

Auringonnousu...

Seuraavana päivänä seikkailin paikallisbusseilla Prambanan-temppelille, se iso hindutemppeli. Siellä pitäis näkyä hieno auringonlasku ja mitä mää näin, no pilviä. Itseasiassa olisin nähny sen auringonlaskun edellispäivänä muttakun niillä busseilla liikkuessa meni niin kauan että aurinko ehti jo laskea kun sinne ehdin. Tää hinduhomma ei ollu musta ihan niin hieno vaikka vaikuttava oli sekin, nää molemmathan on siis Unescon maailmanperintökohteita joten onhan niissä oltava silloin jotain merkittävää. Siellä temppelillä oli aika hiljasta ja ehdin jo huokasta että tänään ei tartte hymyillä kuvissa. Mutta sitten sieltä tuli yks nainen pyytään kuvaan ja kun suostuin niin kuin tyhjästä ilmesty koko suku kanssa. Nyt en liiottele yhtään kun sanon että siinä oltiin kymmenellä eri kokoonpanolla kuvattavana. Ensiks oltiin koko porukka, sitten lasten kanssa, sitten äitien, sitten mummon jne.... Tällä kertaa kukaan ei kuitenkaan liiskannu mun naamaa käsiensä väliin niinkun edellispäivänä kävi. Koita siinä ny hymyillä :D

Kun olin saanut kulttuuripläjäyksestä tarpeekseni aloin järkkäämään itseäni Karimunjawalle, tää oli se saari joka on mun mielessä siintänyt siitä saakka kun tätä reissua aloin suunnittelemaan ja siitä saaresta kuulin. Kerroin yhelle hollantilaispojalle niistä saarista ja näytin kuvia googlesta ja se sano että mää tuun kanssa! Niin me sitten yhdessä varattiin semmonen paketti mihin kuului kuljetukset, majoitukset ja snorklausreissut ja seuraavana päivänä oltiin valmiina lähtöön. Sinne saarelle on aika pitkä matka, ensteks meijät haettiin iltayhdeltätoista ja ajettiin Jaavan halki pohjoisrannikolle Jeparaan. Siellä oltiin neljältä aamulla. Siellä oli semmonen ravintola missä oli pitkät penkit mihin heittäydyttiin maate loppuyöks. Just ennen kun ruvettiin nukkuun niin olin näkevinäni rotan mutta se olikin kissa. Aamulla kun herättiin niin hollannikas kerto, että se näki sillon yöllä ihan satavarmasti rotan. Hyi hitto! :D

Kun tuli aamu niin hypättiin fastboatiin joka vei kahdessa tunnissa perille saarelle. Karimunjawa on itseasiassa saariryhmä, johon kuuluu monta asumatontakin saarta. Siellä voi snorklailla ja voi pojat mitä siellä veden alla näkyikään! Korallia ja kaloja ja kilppareita. Meijän guesthousen edustaltakin pääsee suoraan hyville snorklausvesille kunhan vaan kahlaa sata metriä rannasta. Kävin parilla snorklausreissulla kun kerran hintaan kuului. Mähän en tunnetusti selviä naarmuitta/kolhuitta mistään reissusta, en siis tästäkään. Eka reissu meni ihan hyvin mutta toinen olikin jo vähän selviytymistä. Oli aika kova tuuli ja aallot sen mukaiset. Hypättiin veteen ja tarkotuksena oli polskutella joku 300 metriä mistä vene meidät taas poimis kyytiin. Mut ei päästy kovin pitkälle kun mä halusin mennä takas veneeseen. Ne aallot oli niin hirveitä että löi yli ja vähän väliä sai sylkee merivettä suusta, siinähän tuli sit vähän huono olokin jo plus näkyvyys oli nolla kun sieltä merenpohjasta pöllys hiekka ettei siellä edes nähnyt mitään. Se porukan vetäjä oli aikapäiviä sitten kadonnu johonkin kauas ja koko venettä ei edes näkyny. Siellä oli mukana sit muitakin paikallisia ja mä sanoin että haluun sinne veneeseen. Ne rupes ohjaan meitä sitten rantaan, paha vaan että se merenpohja on silkkaa korallia ja siinä muka olis pitäny kävellä räpylät jalassa (tässä vaiheessa oli tavallaan helpotus huomata että se koralli oli jo kuollutta vaikka se noin muuten onkin surullista). Tiesittekö että koralli on terävää? Mää ainakin tiedän. Kun olin pariin kertaan uponnu sinne koralliin nilkkojani myöten ja muut oli kuullu kaikki suomenkieliset kirosanat niin päätettiin että se paatti saa tulla hakemaan meidät sieltä missä oltiin ja kyllä se sit tulikin. Siis mää olin niin vihanen niille tyypeille. Ei tota hommaa noin hoideta. Että tollasessa aallokossa laiva vaan ottaa ja lähtee niin kauas ettei sitä ees nää ja porukan pomo samoin ui jossain kaukana edessä. Mitäs jos siellä oikeesti sattuis jotain eikä oo mitään keinoa kommunikoida sen laivan porukan kanssa. No, mä selvisin naarmuilla ja mustelmilla.

Tama seinama on pelkkia fisuja! 

 Nemot oli mun lemppareita :)

 Hymynaama?

Merimakkara :D

Ekan snorklausreissun lopussa bongattiin satamassa delfiinejä. Se olis muuten ollu kivaa mutta yhdellä niistä delfiineistä oli muovipussi jääny kiinni selkäevään. Se oli niin helvetin surullinen näky ettei mitään rajaa. Eikä tommoset tunnu herättävän paikallisia mitenkään vaan roskat edelleen jätetään sinne luontoon. Joo ei oo jätehuoltoo mut miten olis edes roskikset niillä autiosaarilla tai määräys ottaa roskat mukaansa?

Illan ruokailupaikka. Tuolla sai valita fisun minka ne sitten paistoi. Ai etta oli hyvaa!

Mä olin yhteensä viis yötä Karimunjawalla, joista kaks vikaa päivää itekseni. Meidän kanssa oli kolme saksalaistyttöö ne kolme päivää ja vaikka ne kuinka kivoja olikin niin olin tosi huojentunu ku ne kaikki lähti pois ja mä jäin yksin. Oon tainnu ennenkin mainita siitä saksalaisten halusta puhua saksaa, kuulu porukkaan sitä osaamattomia tai ei. Se homma alkoi mennä jo ihan naurettavaks ja tunsin itseni välillä yksinäisemmäks siinä porukassa kun oikeesti yksin ollessani. Niin kivempi olla ihan omassa seurassaan. Ja ette ikinä usko mitä mää tein! No opettelin ajamaan mopolla. Ja sehän oli ihan hurjan hauskaa! Ei tuolla saarella mitään kypäriä ollu ja se mua vähän pelotti mutta noin muuten, sain pienen mopokärpäsen pureman. Mun oli vähän pakko opetella ajamaan ennen kun muut lähti kun kaikki saaren rannat on mopomatkan päässä. Mää olin ihan hurmoksessa kun mää köröttelin neljääkymppiä ja ihastelin maisemia. Sana riemuidiootti kuvaa varmaan parhaiten mun olotilaa ja ilmettä :D Hymy vaan leveni entisestään kun pääsin perille yhdelle rannalle joka oli ihan tyhjä. Katselin sitä turkoosia merta ja kuuntelin tänhetkistä lempimusiikkia ja mietin että voi vitsi miten siistiä :)

Kävi varmaan ilmi, että Karimunjawan reissu oli onnistunut niitä kolhuja lukuunottamatta? Eilen tulin sieltä pois. Ensiks viis tuntia slow boatissa, pari tuntia kyydin lähtöä odotellessa ja seittemän tuntia bussissa. Not so fun. Mää alan oleen jotenkin tosi valmis lähtemään kotiin. Tää reissu on ollu aivan huippuhieno mut nyt sietokyky kaikkea odottelua ja epäselvyyksiä kohtaan on ylittynyt. Kokoajan pitää odottaa jotain mutta kukaan ei kerro että mitä. Yks sanoo että joo viedään hostellille perille saakka ja kuski sitte päättääkin toisin. Tänään aamulla sain kyydin mopolla hostellilta juna-asemalle. Tai siis monen mutkan kautta. Mopopoika ajo mut johonkin risteykseen jonka nimi kai on Tugu koska sinnehän mä halusin?? Kai sille nyt lähtiessä sanottiin että Tugun rautatieasemalle kun mää kerran olin menossa junalla Jakartaan. Juna-aseman edessä hoettiin transport, transport vaikka oli kai aika selkeetä että oon kavelemassa kohti junaa? Junaa taas odoteltiin kaks tuntia ilman mitään tietoa, miksi, vaikka ne kuulemma täällä Jaavalla on yleensä aikataulussa. Tämmöset jutut mua ärsyttää nyt ihan hirveesti, vaikka tiiän ettei pitäis ja maassa maan tavalla ja niin edelleen.

No, nyt jokatapauksessa oon seitsemän tunnin junamatkan jälkeen Jakartassa. Tapasin juna-asemalla saksalaisen pojan joka oli sattumalta tulossa samaan hostelliin joten jaettiin taksi ja käytiin syömässä. Tän parin tunnin sisään oon jo nähnyt pari rottaa ja astunu torakan päälle. Mulla on huominen aikaa tutkia Jakartaa ja sitten lennänkin jo Kuala Lumpuriin ja sitten kotiin!

En tajua miten unohdin viime postauksesta tan kuvan?? Tassa se nyt on :)

Noora

Bali

Ohhoh, johonkin lipsahti nyt yli kaks viikkoa mun reissusta... Mutta mitkä huikeat kaks viikkoa ne olikaan :) Mun viimeinen kohde Borneolla oli The tip of Borneo, eli Borneon pohjoisin kolkka. Siellä kävi kova tuuli. Majotuin siellä semmoisessa tosi kivassa paikassa, viidakossa oli meijän longhouse ja oli ulkovessat ja kaikki, tuli jotenkin kotoisa olo. Tosin yks yö häiriintyi kun heräsin ja olin satavarma että mun huoneessa on hiiri. Mutta ei se sit kai loppujen lopuks ollutkaan mut sen verran järkytyin siitä rapinasta että tungin korvatulpat korviin loppuyöksi. Siinä samalla blokkasin kyllä ne ihanat viidakon äänetkin... Meillä oli kaverina siellä semmonen pikkunen kissa joka seuras vessaan ja suihkuun saakka. Yöllä se yritti kiivetä seinän yli mun naapurin huoneeseen mut pudota mätkähti lattialle. Ja mää luulin että se naapurin täti meni nurin :D Tuolla paikassa meni pari päivää tekemättä mitään. Tutustuin hauskoihin ihmisiin ja paikan omistaja pyysi vapaaehtoistöihin ensiapukouluttajaks. En ihan heti siltä istumalta ainakaan suostunut vaikka siellä kyllä olisin viihtynytkin.

Taalla kohtaa kaksi merta, Java Sea ja Sulu Sea

Maailman ihanin suihku taivasalla

Mutta kyllä mää viihdyin seuraavassa kohteessakin eli Balilla. Me oltiin Hanskin kanssa sovittu treffit Kuala Lumpurin lentokentälle ja pienen harhailun jälkeen olikin vuorossa iloinen jälleennäkeminen. Oltiin suunniteltu semmosta rentoilulököilylomaa mutta eihän se ihan niin mennytkään. Kerran nukuttiin pitkään aamulla ja sillonkin jo kymmeneltä ylös. Muuten ollaan oltu melko aktiivisia :D Ehdittiin muunmuassa snorklaamaan, suppaaman, joogaamaan(!!), surffaamaan ja ajeleen mopolla.

Mistähän mä alottaisin... Vaikka siitä että mut pakotettiin kuolemankyytille mopon selkään :O Meillä oli työnjako että Hanski ajoi ja mää luin tarakalla karttaa. Kunnianhimoisesti otettiin ensimmäiseks kohteeksi Ubud joka on Legianilta ehkä 30 kilsaa. Meillä meni siihen matkaan noin kaksi tuntia ja kun päästiin perille pitikin lähtee melkein heti takasin ettei ehdi tulla pimeetä. Mää kuolen vieläkin nauruun ajatukselle siitä näystä mikä me muodostettiin. Kaks muijaa potat päässä istuu mopon kyytissä Balin kaaosmaisen liikenteen seassa. Toinen ajaa kieli keskellä suuta ja toinen huutaa takapenkillä apuasaatana ja varo tota koiraa ja mutkaa ja mopoa ja soraa ja vettä ja mummoo! Kun vauhti ylitti 40km/h niin takapenkiltä kajahti HILJENNÄSAATANA! Niin että olikos se ihme että meillä meni kaks tuntia kolmenkymmenen kilsan matkaan. Kaikki ajoi meistä ohi :D Mutta anteeks nyt vaan mutta kun mua pelotti. Pylly oli hiestä märkä kun päästiin perille ja jalat tutisi. Opittiin myos viikkoa myohemmin etta Balilla mopon ajamiseen tarvitsee kansainvalisen ajokortin ja viela semmoisen jolla saa ajaa moottoripyoralla... No, ei meita onneks pysaytetty ;)

Toisena mopopäivänä alko sujumaan jo vähän paremmin kun tajuttiin ettei ne muut tiellä liikkujat halua meidän yli ajaa ja sulauduttiin jo liikenteen sekaan. Meilläpäs oli toisena päivänä suunnitelmana aamujooga Uluwatussa. Jos nyt ihan rehellinen oon niin olin varma ettei me sinne ehditä/jakseta mennä. Se jooga nimittäin alko 10.30 ja matkaan piti varata reilu tunti. Mutta jumankauta! Siellä me oltiin joogatunnilla ja vaan noin kolme minuuttia myöhässä. Oltais mun puolesta voitu myöhästyä vähän enemmänkin koska ei se ollu kyllä edelleenkään meidän juttu. Kauhee ähinä ja puhina ja hiki siellä tuli. Kovasti saatiin olalletaputteluja itseltämme tunnin jälkeen. Puitteet oli kyllä hienot, se sali oli ulkona, toisella puolella viidakko ja toisella kohisi meri. Siitä oli hyvä jatkaa rentona (hehheh) mopoajelua.

Saatiin kookospahkina joogan jalkkariks

Yhtenä päivänä poltettiin nahkamme surffilaudan päällä. Hanskin reidet näytti saaneen raastinrautakäsittelyn ja mulle tuli taas sormen päähän rakko. Kivaa se oli silti. Sitten lähdettiin rentoilemaan Gilisaarille. Arvakkaas mitä siellä oli! No SUP-lautoja. Hoin vaan mielessäni kuinkasiistiäkuinkasiistiä samalla kun livuttiin turkoosin veden päällä ja bongailtiin kaloja. Ai että.

Yks päivä meni snorklaillessa. Taidettiin keskittyä enemmän toistemme kuvaamiseen veden alla kuin siihen että uitiin isossa akvaariossa, ainakin kuvien määrästä päätellen...

Arvatkaas mitä tässä kuvassa tapahtuu. No saunotetaan luteita. Gileillä ekan yön jälkeen mun ihoon alko ilmestyä kutisevia paukamia ja sängyn lakanakin näytti vähän suttuiselta. Pari kertaa kävi mielessä että voiskohan ne olla bed bugien aiheuttamia mutta koska Hanskin ihoon ei tullu mitään niin ajattelin vaan että aurinko varmaan on ärsyttäny mun ihoa. Kunnes viidentenä ja viimeisenä iltana näin minkäs muunkaan kun luteen kipittävän tyynyn päällä. Hyi sssaaaaakeli! Siitä alkokin sit sen kertainen häätöprojekti. Kaikki kamat ulos repusta ja jokainen vaate sai ravistelukäsittelyn. Aamulla kun siirryttiin toiselle saarelle ja uuteen majapaikkaan listittiin vielä meijän reppujen päältä niitä paskaisia kipittelemästä. Näillä leveysasteilla on se hyvä puoli että auringossa on kuuma. Siihen vaan tavarat käristymään auringonpaisteeseen. Seuraavana päivänä kun päästiin takas Balille vietiin melkein kaikki vaatteet pesulaan ja nyt ei oo tullu enää moneen päivään luteita vastaan. Mutta vainoharhaisekshan tossa tuli. Nyt syynään joka ikisen repusta/sängystä löytyvän murusen supertarkasti ennenkun uskon että taidettiin tosiaan päästä niistä luteista eroon. Kotio en oo niitä tuomassa!!

Lude-episodin jälkeen ihasteltiin (tai mää ihastelin...) taas Ubudia, käytiin riisiterasseilla ja kahviplantaasilla maistelemassa kahvia ja teetä. Niin ja maistettiin myös sivettikissakahvia. Se on sitä kun semmonen kissa syö kahvipapuja ja kun se kakkii ne pihalle, ne kerätään talteen ja paahdetaan ja jauhetaan ja näin saadaan maailman parasta ja kalleinta kahvia. Maistettu on eikä päässyt jatkoon.

Yhtäkkiä kaks viikkoa olikin jo mennyt ja tänään mun ja Hanskin tiet erosi. Hetken teki mieli hypätä samaan koneeseen Hanskin kanssa kun tuli semmonen olo että nyt riitti. Mulle tuli flunssakin tähän ja ne luteet ja rotta meidän hotellin pihalla. Niin ja taksikuskien kusetusyritykset ja -onnistumiset (miten paljon voi suututtaa että taksikuski lähtee antamatta 5000 rupian (0,35€) vaihtorahaa. Pikkurahahan toi on mutta kun kerran sovittiin muuta)

Tänään lensin Jaavalle Yogyakartaan. Aluksi suunnitelma oli että menisin bussilla Balin halki, paatilla Jaavalle ja sitten taas bussilla ja junalla tänne perille, muttakun tajusin että kahden viikon päästä oon jo kotona niin kun ei riitä niin ei riitä. Aika siis.

 Ai mika laituri?

 Noustiin katsomaan auringonnousua...

... ja auringonlaskukin nahtiin

Noora (ja Hanski)

Kota Kinabalu ja metsapolkuja

KK on Sabahin osavaltion pääkaupunki ja oon jotenkin jumittunu tänne. En kyl tajuu miks kun en näistä kaupungeista mitenkään kauheesti oo välittäny. Tän kaupungin edustalla on Tunku Abdul Rahman National Park johon kuuluu liuta saaria ja hienoja snorklailuvesiä. Tai ei siis loppujenlopuks mitään kauheen hienoja kun se vesi on vähän sameeta. Olin kuitenkin ollu reissussa jo kaks viikkoo ja vieläkään en ollu päässy rannalle. Korjasin tilanteen lähtemällä päiväksi yhdelle näistä saarista, Manukan nimeltään. Saarella oli semmonen kävelyreittikin mutta käännyin muutaman minuutin kävelyn jälkeen ympäri ja keksin että oon mieluummin rannalla kun taas siellä metsässä yksin. Tässä syy.

Rannalla sai vuokrata snorkkelin ja maskin ja eikun pulikoimaan. Ai että se vesi oli ihanan lämmintä eikä kyllä oikeestaan yhtään virkistävää. Siellä se päivä meni kaloja ja suomalaisia bongaillen (oon nähnyt nyt viikon sisään neljä suomalaista! Täällä päin ne kaikki näköjään on). Illalla kun pääsin hostellille piti kurkistaa mikä on päivän saldo auringonpolttamien suhteen. Ja joo, palohan se, mun selkä nimittäin. Musta on tullu aika hyvä laittaan aurinkorasvaa itelleni mutta nyt oli varmaan harjotuksen puutetta koska keskellä mun selkää on vielä kolme päivää myöhemminkin kipeä ja punainen läntti. Auts. Ens kerralla pyydän kyllä jotakuta rasvaan mun selän.

 Naa oli hauskoja, tonkanssa pysty tavallaan sukeltamaan ilman etta kuitenkaan oikeesti sukelsi.

Laiturilta naki kivasti meren pohjaan

Koska täällä kaupungissa ei oo mulle oikein katseltavaa niin lähdin Kinabalu National Parkiin. Siellä sijaitsee Mt Kinabalu, Kaakkois-Aasian korkein vuori. Korkeutta sillä on reilu 4000m. Sen ympärillä on luonnonpuisto jossa on paljon eri kävelyreittejä. Tosi monet turistit kiipee sille vuorelle, koska se ei oo mikään järkyttävän vaikee kiivettävä ja mäkin olisin kovasti halunnu mut se reissu olis tullu aikas kalliiksi ja mä epäilin että kunto ei kyllä kestä. Tyydyin siis hikoilemaan niillä poluilla vuoren juurella. Siellä viidakossa näky taas jos jonkin moista kasvia ja kuulu lintujen ja sirkkojen äänet mutta yhtäkään en nähny :D

 Tuolla alueella on kuulemma arviolta 1000 eri orkidealajiketta, niista 800 on loydetty ja uusia loydetaan noin 1/vuosi tahdilla.

Sillä Kinabalun vuorella on aika surullinen tarina tästä vuoden takaa. Kesäkuussa 2015 siellä sattui maanjäristys joka tappoi 18 ihmistä. Järistys tapahtui seitsemältä aamulla, just kun vuoren huippu oli täynnä kiipeilijöitä, ne kun aloittaa jo aamuyöstä ehtiäkseen katsomaan auringonnousun sinne vuorelle. Se järistys oli niin raju, että siitä vuoresta hajos semmoset kivipylväät, Aasinkorvat nimeltään. Hirveesti ihmisiä jäi myös nalkkiin sinne vuorelle mut saatiin kyllä pelastettua. On ollu varmaan aika voimaton olo siellä ylhäällä... Tästä tarinasta mun mielestä tekee jännittävän on se, että paikalliset ihmiset uskoo henkien suuttuneen yhdelle kymmenen hengen länkkäriporukalle. Ne oli kuus päivää aikaisemmin kiivennyt sille vuorelle ja heittänyt sitten vaatteensa veks ja muunmuassa kuseskellu ympäriinsä. Kun niiden opas oli pyytäny niitä lopettamaan niin se oli saanu osakseen solvauksia ja ties mitä. Mt Kinabalu on Dusun-heimolle pyhä vuori ja siellä ei saa olla alasti tai muutenkaan käyttäytyä epäkunnioittavasti. Okei, mäkään en tiennyt että se vuori on pyhä, mutta mulle ei tulis mieleenkään ruveta huuteleen törkyä paikalliselle oppaalle jos se pyytää lopettamaan. Joskus mua vaan hävettää olla länsimaalainen kun meikäläisissä on tommosia sikoja. On niitä muuallakin tietty mutta tää stoori kyllä pisti niin vihaksi. Hyi olkoon! Ainiin takaisin tarinaan, jotkut Akit (sen vuoren suojelijat) suuttui ja sen takia maa järisi alle viikkoa myöhemmin. Ja nää torvelot muuten joutu vankilaan vähäks aikaa siitä törttöilystään :D Juttelin yhden entisen vuoristo-oppaan (mountain guide??) kanssa siitä vuoresta ja se sano että maanvyöry katkas sieltä yhden kiipeilyreitin. Kun kysyin että jaa sen maanjäristyksen takia niin se vaan vastas joo ja siihen loppu keskustelu. Se on varmaan aika kipee asia vieläkin paikallisille kun siinä meni myös niiden opaskavereita :(

Siella se vuori on

Yön vietin yhdessä majapaikassa joka oli kahden kilsan kävelymatkan päässä sieltä luonnonpuistosta. Ensiks kilsa maantien reunaa ja sit kilsa elämäni jyrkimpiä ylä-ja alamäkiä. Valitsin sen majapaikan siksi, että sieltä näkyy kuulemma hienot maisemat ja on niin idyllistä että! Mitä mä näin oli pilviä, epäystävällistä henkilökuntaa, ensimmäiset maksulliset kahvit tän reissun majapaikoista, hitosti yöperhosia ja koppakuoriaisen melkein mun sängyssä. Aamulla heräsin kuudelta kun yläkerrassa töminästä päätelleen pistettiin tanssit pystyyn. Ei peukkua tälle majatalolle.

 Olipa tosiaan hienot maisemat. Kun kysyin yhdelta omistajalta etta selkeneeko yleensa illaks tai jotain niin se vastas etta eikun taalla on aina pilvista :D

Perhosia. Ne yritti kokoajan lentaa pain nakoa.

Seuraavana päivänä halusin mennä viidakkoon Canopy walkwaylle, eli kävelemään semmosille "riippusilloille" puiden latvojen korkeuteen. Sinne päästäkseen piti mennä kahdella eri minivanilla ja sitä ennen kävellä vapaana kulkevan koiralauman ohi. Kun kävelin maantien reunassa sieltä paskamajapaikasta niin kuulin ja näin kun edessä päin oli sikana koiria. Mitään muuta en oo tällä reissulla vielä pelänny mutta vapaana olevia koiria kyllä. Siinä tien poskessa oli pari poikaa ja kun ne moikkas niin ajattelin kysyä niiltä että onko ne koirat vihasia. Kaikkiin kysymyksiin sain vastaukseks yes yes ja huitomisen sinne puiston suuntaan. Kyllä mää ny tiesin mihin oon menossa mutta että pureeko ne koirat?? Yes ja hymy perään. Aha. No ei auttanu ku kävellä vaan ohi niistä piskeistä. Ekat oli ihan ok mut sit yks niistä rupes muriseen mulle. Puolijuoksua menin niistä ohi ja kun pääsin perille bussipysäkille niin mun jalat oli ihan hyytelöö kun pelästyin niin paljon. Mutta ei ne purru!

Iiisoja lehtia ja Nooran suttuset tossut.

Puiden latvoissa käveltyäni lähdin takaisin KK:n ja nyt siis eletään sunnuntaita. Tänään nukuin vihdoinkin pitkään, vaikka taas heräilin pitkin yötä ja aamulla taas kun huonekaveri räppäs valot päälle. Ei ollu muuten eka kerta kun valot sytytetään aamuyöstä huoneessa kun jotkut pölvästit ei ajattele muita kuin itseään. Tänään tein turhan pitkän kävelylenkin släbäreissä jonka seurauksena on rakko varpaitten välissä. Sitten kävin KFC:llä syömässä ja vielä katsomassa leffassa Bridget Jonesia. Makso muuten alta kolme euroa se leffa. Piti kattoa toinenkin mutta siellä teatterissa oli niin tehokas ilmastointi että jätin väliin. Huomenna aamusta on taas aikainen herätys kun lähden siirtymään kohti pohjoista. Siellä on hyvät snorklausvedet joten olis kiva jos toi selkä paranis yön aikana niin vois mennä hyvillä mielin kelluttelemaan.

Tassa kavelylenkin saldoa

Hups, nythan kavi niin etta oon ollut toimivan tietokoneen ulottumattomissa muutaman paivan ja oikeesti nyt eletaan torstaita. Vielakin laahaa postaukset jaljella mutta palaan seuraavaan sitten Balilta ;) Johonkin meni kolme viikkoa ja huomenna on jo maan vaihto edessa.

Noora