Kia ora!

Terkkuja! Apua, aika menee ihan järjettömän nopeeta! Oon ollut jo viikon täällä niin ajattelin, että on pakko vähän kirjotella ennen kun unohdan missä oon ollut. Ajattelin mennä nyt ihan järjestyksessä alusta saakka.

Maanantaina 28.1. bussi otti kyytiin Christchurchin lentokentältä, jossa meitä oli suunnilleen kymmenen tyyppiä odottelemassa. Meidän kuskina oli hauska tyyppi, tatuoitu ja lävistetty jannu jolla oli hyvät jutut. Lähdettiin pohjoista kohti ja yö vietettiin Kaikoura-nimisessä pienessä kylässä. Siellä pääsi mukaan reissulle, jossa sai uida delfiinien kanssa. Olin kuullut monelta tyypiltä että se on ihan huippua niin pakkohan sille reissulle oli osallistua. Ensimmäisenä iltana menin nukkumaan 20:22, koska enhän mä siellä lentokentällä mitään nukuttua saanut ja väsytti niin paljon että päässä ei enää liikkunut paljon mitään eikä kukaan enää ymmärtänyt mun puhetta :D Toinen syy ajoissa nukkumaan menemiselle oli se, että delfiiniuintia varten piti nousta puoli viiden maissa aamulla. 

No, aamu koitti ja me reippaina käveltiin sinne paikkaan mistä se retki alkoi. Meille annettiin paksut märkäpuvut ja snorkkelit plus räpylät. Käytiin läpi turvallisuusjuttuja ja hypättiin bussiin, joka vei meidät paatin luo. Sieltä veneestä nähtiin muuten ihan mahtava auringonnousu! Siitä eteenpäin aloinkin oppimaan ihan uusia puolia itsestäni. Muunmuassa sen, että kun paatti heiluu niin tulee paha olo! Tää oli mulle ihan uus juttu, en oo nimittäin koskaan kärsinyt merisairaudesta. Noh, alku meni ihan hyvin ja alettiinkin bongaileen delfiinejä (nyt jopa mä näin ne!) ja sitten olikin aika pysähtyä ja mennä veteen. Meille sanottiin, että meidän tarkoitus on viihdyttää delfiinejä eikä toisin päin. Eli jotta delfiinit kiinnostuis meistä niin piti pitää kovaa meteliä, uida ympyrää ja muutenkin leikkiä delfiiniä. Se oli ihan mielettömän kivaa! Ne delfiinit ihan oikeesti tuli niin lähelle, että olis voinut koskea (mutta niin ei saanut tehdä) ja ne ui ja pyöri meidän ympärillä. Ne oli ihan tosi söpöjä. Välillä tultiin pois vedestä ja mentiin seuraavaan paikkaan kun edellisiltä delfiineiltä loppui mielenkiinto. Me tehtiin niitä pysähdyksiä neljä, mutta toisen uinnin aikana oli pakko tulla pois ja ruveta halailemaan ystävääni Ämpäriä. Loppuaika menikin katsellessa. Sain muuten aika paljon tilaa veneessä, aina kun otin ämpärin käteen niin porukka katos ympäriltä :D No mutta enpä ollut ainoa, oli siellä muitakin joilla oli melkoisen keskittynyt ilme ja katse horisontissa...

Se toinen juttu mikä mut yllätti oli snorklaaminen. Siitä on nyt reilu kymmenen vuotta kun viimeksi oon snorklannut Egyptissä ja muistan edelleen miten isukki pyöri vedessä kuin koppakuoriainen eikä varsinaisesti nauttinut olosta naama veden pinnan alla :D Kun veteen mentyä laitoin putken suuhun ja yritin uida niin kehitin melkoisen paniikkikohtauksen. Siis eihän niin pienen putken läpi saa tarpeeks happea! Laitoin naaman veteen ja aloin hyperventiloimaan :D Joku pieni järjen ääni mun päässä sanoi, että "Noora. Hengitä. Rauhassa." Muutaman hetken keskityin siihen hengittämiseen ennen kun pääsin ihastelemaan delfiinejä ja lopuks alkoi mennä jo vähän paremmin. Mutta muutaman kerran kyllä mietin ennenkun ilmoittaudun sukelluskurssille, oli se jotenkin niin pelottava kokemus.

Uinnin jälkeen oli aika jatkaa matkaa Picton-nimiseen kaupunkiin, jossa hypättin Eteläsaarelta Pohjoissaarelle vievään lauttaan. Matka kesti kolme tuntia ja vähän jännitti etukäteen että pitääkö sielläkin tutustua vessoihin paremmin mutta nukuin pehmeellä sohvalla kuin vauva koko matkan. Ainoastaan kerran heräsin siihen kun pidin unissani ihme ääntä ja porukka ympärillä katsoi hassusti ja/tai nauroi :D Sitten oltiinkin perillä Wellingtonissa eli Uuden-Seelannin pääkaupungissa. Me oltiin siellä vaan yksi yö ja aamulla jatkui taas matka. Ehdinpä kuitenkin vähän tutustua siihen kaupunkiin ja se oli ihan tosi viehättävä! Ihania vanhoja taloja ja paljon kaikenlaista taidetta pitkin kaupunkia. Satamassa oli paljon kahviloita ja ravintoloita ja muutenkin tosi mukava tunnelma. Onneks pääsen sinne vielä yhdeksi yöksi. Siellä oli muuten paljon kaikenlaista Hobittisälää ;)

Tässä vaiheessa elettiin keskiviikkoa ja tarkoituksena oli viettää koko päivä bussissa ja ajaa Aucklandiin saakka. Matkaa tuli noin 600km ja tunteja muutama... Perillä Aucklandissa,  ilta ja yö siellä ja aamulla taas bussiin. Auckland ei äkkikatsomalta ole mikään hieno, vaikka Seelannin suurin kaupunki onkin. Illalla piti vähän pyörähtää alakerran baarissa kun saatiin hostellilta lippuset, joilla sai kolme ilmaista "vodkadrinkkiä". Höh ja pöh, sanon minä. No, sainpahan ilmaseks muutaman lasin limua ja sitten nukkumaan. 

Aamulla meillä vaihtui bussikuski (tälläkin kertaa oikeen mukava heppu) ja jatkettiin kohti pohjoista. Matkalla pysähdyttiin mm. ison ja vanhan kauri-puun luona. Tarina kertoi, että jos sitä puuta halaa ja pussaa niin se tietää hyviä matkustuskelejä. Niinpä siis kaikki kävi vuoron perään halailemassa puuta, eikä muuten ihan mahdottoman huonoa keliä saatukaan! Käytiin myös ihastelemassa jonkun itävaltalaismiehen rakennuttamaa hienoa vessaa. Tää heppu kuoli ennen kuin vessat tuli valmiiksi, mutta joku ne kai sitten viimeisteli. Niin joo, käytiin me myös tutustumassa maori-kulttuuriin. Iltapäivästä oltiin perillä Paihia-nimisessä kylässä Pohjoissaaren pohjoisosassa. Täällä oli tarkoitus viettää kolme yötä ja mukavat kolme päivää vietinkin, erityisesti matkaseuran ansiosta. Meitä oli kyydissä vain noin 10 reissaajaa ja kaikki oli ihan tositosi mukavia ja sain niistä hyviä kavereita. Illat vietettiin hostellin baarissa ja päivät turisteiltiin. Yksi päiväretki oli Cape Reingaan, Uuden-Seelannin pohjoisimpaan kolkkaan. Siellä mm. huristeltiin bussilla pitkin Ninety Mile Beachia, laskettiin mäkeä (ei tosin lumella vaan dyyneillä), käytiin kaikkein pohjoisimmassa saavutettavissaolevassa (hieno sana tääkin!) kohdassa, ja syötiin lounasta rannalla. 

Toisena päivänä päätettiin urheilla yhdelle vesiputoukselle. Ensin piti kävellä sinne, missä se polku alkoi ja sitten talsittiin pitkin polkuja, päästiin vesiputoukselle ja käveltiin valtatien reunaa pitkin takaisin. Tässä vaiheessa mietittiin, että kattaakohan matkavakuutus autotien varressa kävellessä sattuneet haaverit. Selvittiinpä kuitenkin hyvin perille, jalat tosin oli aika muusia. Reissulla kului nimittäin noin 5 tuntia yhteensä eikä mun rikkinäiset tennarit oo varsinaiset vaelluskengät...

Tuli mieleen mun 20 vuoden takainen kommentti kun olin ensin kiivennyt puuhun: "Ei voi olla totta! Mä en pääse täältä alas."

Viimeisenä päivänä hypättiin pikkupaattiin ja käytiin Russel-nimisessä paikassa. Se oli viehättävä pikkupaikka täynnä eläkeläisiä. Sitten olikin aika lähteä pois. Meidän porukka hajaantui nyt vähän, puolet tuli tänään takaisin Aucklandiin ja loput tulee huomenna. Nyt siis eletään sunnuntai-iltaa ja olen Aucklandissa. Tiistaiaamuna jatkuu seikkailut, mm. mun laskuvarjohyppy lähestyy! Nyt hyvää yötä, meikäläinen lähtee unten maille keräilemään voimia! Aion nimittäin huomenna mennä salille! :D

Noora