Lest We Forget

Happy Anzac Day!

Anzac-päivä on yksi Australian merkittävimmistä kansallisista juhlapäivistä. Silloin muistetaan australialaisia ja uusi-seelantilaisia sotilaita, jotka on palvelleet sodissa ja muissa konflikteissa sekä rauhanturvaoperaatioissa. 25. huhtikuuta valikoitui juhlapäiväksi, koska se on ensimmäisen maailmansodan aikaan tapahtuneen Gallipolin maihinnousun vuosipäivä. Nimi Anzac tulee sanoista Australian and New Zealand Army Corps ja sotilaat tunnettiin nimellä Anzacs. Ympäri maata järjestettiin tänään auringon noustessa jumalanpalveluksia ja myöhemmin päivällä paraateja ja muita juhlallisuuksia.

Mä en noihin juhlallisuuksiin osallistunut, vaikka vähän olis tehnytkin mieli. Meninpä sitten melkein saman porukan kanssa, kun sunnuntaina, vaeltamaan. Mut haettiin kuuden maissa aamulla ja lähdettiin ajelemaan pohjoiseen suuntaan Sunshine Coastille, parin tunnin ajomatkan päähän Brisbanesta. Perillä meitä odotti Mt Cooroora, jonka huipulle oli tarkoitus päästä. Vaellus tälle reissulle oli kyllä väärä sana, paremmin kuvais sana kiipeäminen. Matkaa huipulle oli 1.5 km, mutta aikaa siihen meni tunti. Heti alusta alkoi tiukka ylämäki, joka vaan jyrkkeni loppua kohden. Loppu puolikas matkasta olikin sitten ihan oikeeta vuorikiipeilyä, ilman mitään köysiä tosin... Voin sanoo, että hikoilutti. Siellä oli ketju, josta sai pitää kiinni ja kiskoa itteänsä ylöspäin ja ihan hyvä siinä olikin roikkua kun jos jalka olis lipsahtanut niin olis voinut pudota ihan reilun matkan sitä rinnettä pitkin. Siinä kiivetessä tuli mieleen, että mitenköhän täältä pääsee alas... Kun päästiin huipulle niin maisemat kyllä palkitsi, sieltä näkyi merelle saakka. Kun oltiin tarpeeks kauan puhalleltu niin lähdettiin kiipeämään alaspäin. Se olikin paljon helpompaa kun kuvittelin, paitsi että jalat vähän tärisi :D

tän luin vasta alastullessa...

Alas päästyä viriteltiin grilli ja laitettiin tulille makkaraa, pihviä, maissia ja halloumi-juustoa. Oli melkosen hyvät pöperöt ja seurakin mitä mainiointa. Coorooralta lähdettiin sitten kotia päin, mutta matkalla pysähdyttiin Montville-nimisessä ihanassa pikku kylässä. Siellä meillä oli osoitteena Chocolate Country eli karkkikauppa! Siellä myydään herkkuja eri maista ja mä kovasti yritin ettiä Fazerin sinistä tai Turkinpippureita, mutta ei löytyny. Kaikkee muuta kylläkin... Pyörin siellä riemuissani kuin no, lapsi karkkikaupassa :D Mukaan tarttui Chocolate Baileys- ja Tiramisu-fudgea. Onneks ne herkut oli niin kalliita etten viittiny ostaa enempää. Tossa hetki sitten mussutin sen koko 100g fudgea noin viiteen minuuttiin ja tuli vähän paha olo... Tonne kauppaan ja siihen kylään pitää päästä uudestaankin vähän paremmalla ajalla. 

Montvillestä jatkettiin matkaa semmoselle sademetsäkävelylle, koska mulle luvattiin, että siellä näkee paljon pademeloneja, eli eräänlaisia vallabeja. En ollu koskaan kuullutkaan ton nimisestä eläimestä niin pakkohan niitä oli mennä katsomaan. Aluks vaikutti, että multa jää taas elukat bongaamatta, mutta nähtiin sitten kuitenkin pari. Ensimmäistä kertaa siis näin pienen "kengurun"! Siellä oli hauska pikkutyttö, kun tultiin semmoseen kohtaan, missä se oli äitinsä kanssa ja kuiskasin jotain kaverille, niin saatiin hyvin napakka "Shhhh, te pelästytätte eläimet!!"-komento :D

 oon näköjään hyvä ottaan kuvia eläinten takapuolista...

pademelon!

Eläinbongailun jälkeen lähdettiin kotia kohti ja matkalla ihailtiin taloja, jotka ei muuten ollut mitään vaatimattomia tönöjä... Tulin pari tuntia sitten kotiin ja olisin jo valmis petiin mutta kai pitää sinnitellä vielä pari tuntia. Mutta olipas vallan kiva päivä taas!

Kivaa loppuviikkoa!

Noora