Kotimatkalla osa 1: Melbourne

Viime lauantaina karistin Queenslandin pölyt (ja helteen) kannoiltani ja lensin Melbourneen, Victorian osavaltioon. Mulle vielä lentopäivän aamuna kerrottiin ystävällisesti, että Melbournessa on kylmä. Enhän mä sitä uskonu ennen kun itse sen koin. Kun pääsin koneesta ulos niin semmonen melko raikas ilma löi naamalle. 12 astetta ja kylmä tuuli niin ei paljon naurattanu. Aiemmin päivällä Brisbanen 32 lämpöastetta ei tuntunu enää edes kuumalta (paitsi siinä vaiheessa kun piti puolijuoksua pitäen kiitää junaan). Tää mun totuttelu Suomen ilmastoon on kestäny nyt muutaman päivän, joka päivä on satanu enemmän tai vähemmän, ollu sen 15 astetta ja kylmä ETELÄtuuli puhaltanu. Huono homma vaan, että laitoin mun kaikki paitsi yhdet pitkät housut postipaketissa Tampereelle. Oon kulkenu tyylikkäästi samoissa vaatteissa koko viikon. Muutenhan tää olis ihan hyvää treeniä kotia ajatellen, mutta kun tää mun reissu tekee vielä reilun viikon mittaisen mutkan tropiikkiin...

No okei, se siitä säätiedotuksesta. Josta nyt tuli mieleen mummun viestivihko, jossa aina käytiin läpi päivän sää, ja siitä vihosta tuli mieleen, että eka kertaa vuoteen mulle tuli käyttöä niille mummun neulomille tumpuille, joita oon kiltisti raahannu mukanani koko vuoden. Meillä oli hostellilla treffit Martinan kanssa ja ollaan kiltisti turisteiltu koko viikko. Käytiin yhdellä kävelykierroksella, jossa kerrottiin kivasti kaikki päänähtävyydet Melbournessa ja mä oon nyt vieraillu kolmessa (!!) museossa. Yks oli Melbourne Museum, tosi mielenkiintonen paikka, jossa sai paljon oppia aboista (Tiesitkö, että Ausseissa on yli 500 eri aboryhmää ja suunnilleen kaikilla oma kielensä...) ja Melbournesta (mm. Gold Rush vuonna 1851. Alkuvuodesta 1851 Victorian osavaltio irtaantui New South Walesista ja muutamaa kuukautta myöhemmin joku hoksas, että Melbournen ympäristöstä löytyy muuten paljon kultaa. Ajoitus oli aika hyvä, koska pari hetkeä aikaisemmin kaikki rahat olis valunut Sydneyhin. Seuraavan kymmenen vuoden aikana Melbournen asukasmäärä kolminkertaistui ja satama oli täynnä Ameriikasta, Kiinasta ja Euroopasta tulleita laivoja ja kullankaivajia). Samassa museossa pääsi tutustumaan myös ihmiskehoon ja -mieleen, ei varsinaisesti mitään uutta tietoa, mutta asiat tuli kivasti kerrattua eri kantilta katsottuna. Toinen museo oli ACMI, The Australian Centre for the Moving Image, jossa siis kerrottiin elokuvan historiasta, siellä oli pelejä, musiikkia, valoja ja muuta sälää. Ihan kiva muuten, mutta suurin osa leffoista joista siellä puhuttiin oli jotain Aussileffoja, joista en oo koskaan kuullutkaan. Hyvä näyttely ilmaiseks kuitenkin.

Kolmas museo oli Old Melbourne Gaol, eli vanha vankila. Siellä pääsi osallistuun semmoselle kierrokselle, missä kuljettiin vähän niinkun sen pahiksen saappaissa, miten se viedään eka putkaan, sitten oikeuteen ja sitten omaan pikku koppiinsa. Mä pelkäsin kokoajan niissä selleissä pyöriessäni, että se ovi kolahtaa lukkoon mun takana eikä kukaan kuule mua. Täällä Melbournen vankilassa on hirtetty aika paljon vankeja ja siellä kerrottiin, kuinka tarkkaan piti laskee köyden pituus ja paksuus sun muut, ettei sen hirtettävän kaulaan tuu mitään vekkejä, vaan se vaan naksauttaa niskan nätisti poikki. Siellä on myös paljon juttua Ned Kellystä, kuuluisasta ”bushrangerista” joka oli aika pahis ja joka loppujen lopuks kanssa hirtettiin. Mä luin siitä kaikki ne jutut ja mä en vieläkään oo ihan varma miks just siitä tuli niin julkkis. Se saatto ainakin tappaa yhden poliisiin ja pitää panttivankeja. Ned Kellystä on tehty elokuvia ja sen kuvia on joka paikassa ja sen pääkallo varastettiin!! Nedin luut kaivettiin syystä X ylös tossa 1970-luvulla ja kallo pistettiin talteen tohon vankilamuseoon. Yks päivä huomattiin, että se ei enää ookaan siellä, missä piti. Kalloo ei oo tähän päivään mennessä löydetty...

Mut joo, se vankila oli aika karmiva paikka, semmonen pimeä, kylmä tyrmä. Vangit ei saanut päästää ääntäkään ja aina sellistä ulos mennessä niillä piti olla maski naamalla. Nää oli semmosia vankilan ”rankaisutapoja”. Jos vahingossa vaikka vihelteli, niin siitä sai uuden rangaistuksen. Mua kyllä karmi kun kävin niissä selleissä ja niissä sai lukee sen sellin asukkaan tarinan. Että täällä se ja se tyyppi virui ja tapettiin, ja nyt ollaan sitä mieltä, ettei se edes oikeesti tehnyt sitä rikosta. Siellä oli joskus aikoinaan myös kolmevuotias poika, en muista minkä rikoksen se oli tehnyt.

Nää museot oli kivoja paikkoja pitää sadetta, mutta kun ei satanut, niin me ihailtiin katutaidetta. Melbournessa on graffiteja joka seinä täynnä. Periaatteessa niitten piirrustusten tekeminen on laitonta, mutta eipä siitä kai mitään sakkoja saa. Täällä on muutama kuja, jotka on ihan turistinähtävyyksiä. Kuvat vaihtuu viikoittain, kun uusia graffiteja ilmestyy vanhojen tilalle. Tää street art on ehkä mun lempijuttu Melbournessa, siellä on ihan oikeesti tosi hienoja kuvia!

Melbourne on myös kuuluisa kulttuuritarjonnastaan. Joka ilta pääsee johonkin kuunteleen koomikoita tai livemusiikkia. On Open Mic:iä ja bändien (joista en oo koskaan kuullutkaan) keikkoja. Mekin käytiin tossa yks ilta kuuntelemassa stanp uppia, enhän mä ihan joka vitsiä tajunnu, mutta kyllä mua silti nauratti. Vieläkin naurattaa jotkut vitsit, jotkut vähän härskimpiä kuin toiset (esim. vitsi Anne Frankin puhelinvastaajaviestistä oli aika tökerö, mutta hauska). Tänään koitettiin metsästää livemusiikkia, mutta ei sit loppujen lopuks löydetty mieluista ja päädyttiin vaan johonkin hauskaan baariin istumaan.

Tossa yks päivä käveltiin St Kildaan, kaupunginosaan, jossa on biitsi ja huvipuisto ja jossa pääsee kattomaan pingviinejä! Ajateltiin olla reippaita ja kävellä se muutama kilsa sinne, puolimatkassa jo v*tutti, koska taivaalta rupes tippumaan vettä. Eikä se riittäny, vaan lisäks piti puhaltaa Antarktikselta. Meni pari kuppia kuumaa kaakaota kun päästiin perille ja kotimatka hoidettiin taksilla. Mutta siis ne pingviinit! Ne on semmosia, jotka on liian pikkusia pärjäämään Antarktiksella, niin ne tulee tänne talvehtimaan. Ne majailee semmosen aallonmurtajan kivenkoloissa ja illalla auringonlaskun aikaan ihmiset pääsee kurkkimaan niitä. Ne on täysin villejä eläimiä, eli niihin ei saa koskee, niitä ei saa ruokkia ja kuvia ottaessa pitää ehdottomasti muistaa ottaa kamerasta salama pois. Ne oli kyllä söpöjä, siellä ne rääky koloissansa :)

Tässäpä varmaan ne tärkeimmät mun kotimatkan ensimmäisestä osiosta (oon muuten niiiin kotimatkalla jo! Melkein haluisin jo mennä kotiin. Ahdistaa kyllä jo valmiiks, koska oon onnistunu buukkaamaan koko joulukuun täyteen menoja...). Kohta nimittäin startataan auto ja lähetään kurvailemaan Great Ocean Roadille. Toivottavasti en vaan pety taas maisemiin. Tiedossa on nimittäin merta, aaltoja, rantakallioita, vesiputouksia sun muuta.