Terkut riippumatosta!

Kukkuu!

Bañosissa menin kuin meninkin seuraavana päivänä sinne keinulle. Ehkä ihan hyvä etten kävelly sinne kun sinne olis ollu sittenkin aikas pitkä matka. Otin siis taksin kun bussikaan ei menny just silloin. Ja siellä ylhäällä mulle kävi samalla tavalla kun Machu Picchulla :D Ei näkyny mitään, paitsi se keinu tietty. Todellakin tuntu kun olis kiikkunut maailman laidalla. Hetken keinuttua päätin että pitää lähtee takasin alas. Mun päivän ohjelmaan nimittäin kuulu pikku pyörälenkki. Se on aika suosittu aktiviteetti tuolla Bañosissa että vuokrataan pyörä ja lähdetään yhtä tietä pitkin toiseen kylään, 20 kilsaa enimmäkseen alamäkeen. Matkalla näkyy huikeita maisemia, vesiputouksia ja benjihyppypaikkoja ;) Mun ei ollu tarkotus tehdä mitään ylimääräistä mutta sitten jotenkin se menikin siihen, että killuin sillan kaiteella tarkotuksena sukeltaa sieltä alas. Ei siis ollu varsinaisesti benjihyppy jossa pompitaan ylösalas vaan jäädään kiikkumaan sinne sillan alle josta joku sitten kiskoo rannalle. Se oli kyllä hurjaa! Yks tyttö sano, että se pelästy mun kiljasua :D Mulla on tää toimitus videolla muttakun en nyt pääse käsiks mun kameran kuviin niin saatte tyytyä tänään puhelimen kuviin.

Bañosista jatkoin bussilla Cuencaan, kivaan kaupunkiin vähän taas etelämmässä. Siellä mua odotti Gaby, tyttö johon tutustuin vuonna 2003 kun oltiin vaihtareina samassa koulussa. Sen jälkeen ei sitten oltukaan nähty, joten oli kiva pitkästä aikaa nähdä! Seuraavien parin päivän aikana tutustuin niin Gabyn ku sen miehenkin sukuihin. Yhtäkään nimeä en muista :D Mun vierailu ei kuitenkaan menny ihan putkeen kun ensimmäisenä yönä tärisin kylmästä (siellä talossa oli kyl-mä! Kuulemma ennätyskylmä yö ja kivilinna jossa ei oo lämmitystä tahi eristystä niin ei ihme) ja tajusin että mullahan on kuumetta! Päivä menikin sitten Gabyn siskon sängyssä värjötellen eikä maisemia katsellen niinkun oli suunnitelma. Onneks Gabyn perhe oli ihana, ne kilpaa mietti mitä mulle syöttäis tai juottais ettei mahaan  sattuis ja kuume lähtis. Yhteistä kieltä meillä ei kyllä varsinaisesti ollut..

Nää kuvat on bussimatkalta. Huikeet maisemat, vai mitä?

Kun kuume lähti niin jalkaan rupes hassusti sattumaan ja seuraavana aamuna mun varvas olikin ihan turvoksissa ja niiiin kipeä! Niin se vaan tulehtu se merisiilen jättämä jälki niinkun vähän pelkäsinkin. Perjantaina kun lähdin Cuencasta kohti Montañitaa niin kävely oli aika hassun näköstä. Lonkkaan asti sattu kun piti astua niin vammasesti sillä jalalla. Yhteensä vajaa 8 tuntia kolmessa eri bussissa toi mut tänne rannikolle ja yön nukuttua piti myöntää, että lääkäri on etsittävä. Hostellin omistaja ystävällisesti neuvo missä on sairaala ja laitto mut taksiin.  Sitä ennen olin kattonu mikä on mm. merisiili ja kipeä espanjaksi, koska oli oletettavaa että kukaan ei puhu sanaakaan englantia. Onneks "infektio" on aika universaali sana... No, päivystyksen ovista sisään ja ihmettelemään että mihin mä meen. Vähän aikaa pyörin ympyrää niin joku täti neuvo mut oikeelle ovelle. Reilun tunnin verran odottelin ja sit pääsin lääkäri juttusille. Tai koska ei juttelusta oikein mitään tullu nii otin vaan kengän jalasta ja läväytin koipeni tohtorin pöydälle. Yks vilkasu jalkaan ja pari sanaa hoitsulle ja mä jo istuin sängyllä valmiina operoitavaks. Semmosen pikku liinan sisältä löyty mm. sakset, joilla se rupes leikkaamaan sitä pattia pois. Ne loputkin piikit muuten varmasti tuli ulos sen mädän mukana.... Jalka pakettiin ja reseptien kanssa apteekkiin ja käsky tulla seuraavana päivänä takasin hoidattaan haavaa. Huh, oli onneks aika kivuton keikka ja ilmanenkin vielä! Niin ne vaan pitää huolta meistä gringoistakin :)

Mulla ei ollu tänne Montañitaan muuta suunitelmaa kun ranta ja aurinko. Uiminenkin oli mutta se nyt sattuneesta syystä ei onnistu... Nyt oon pari päivää maannu rannalla sukka toisessa jalassa :D Illat oon maannu riippumatossa ja vasta nyt kun jalat on täynnä hyttysenpistoja, tajusin että mullahan on mukana hyttysmyrkkyä! Sain sen yhdeltä saksalaiselta tytöltä kun se ei sitä enää tarvinnu. No parempi myöhään kuin....

Tästä Montañitasta en oikein tykkää. Tää on hirveen suosittu paikka erityisesti surffarien keskuudessa mut myös kaiken maailman turistien, en kyllä tajua miks. No aallot on isoja mut hostellia ja rihkamakojua on vierivieressä. Rannallakin ärsyttää kun vähän väliä joku on kauppaamassa jotain. Tänään näin kun joku myi siellä rannalla lamppuja! Siis semmosia jalkalamppuja joka laitetaan sohvannurkkaan tunnelmaa luomaan... Nomut on täällä sentään lämmin (30 astetta!) ja täältä saa tosi hyviä hedelmämehuja ja kivasti noi aallot kohisee tähän hostellin terassille saakka :)

Oon täällä vielä tiistaiaamuun ja sit lähenkin Galapagokselle! Olis tooosi kiva jos saisin ton jalan vähän paremmaks siihen mennessä koska siellä olis taas tiedossa paljon kävelyä. Ainiin pitää ettiä jostain kauppa ja täyttää reppu nuudeleilla ja välipalapatukoilla ja muilla koska se Galapagos on kuulemma tosi kallis. Majotusta sinne oon kattellu niin halvimmatkin on tuplahintasia mantereeseen nähden. Galapagoksellakin on muuten ollu mielenosoituksia viime viikolla kun kansa on noussu näitten presidenttiä vastaan. Se pönttöpää on esimerkiks kehittelemässä 75% perintöveroa ja haluaa että galapagoksella minimipalkka lasketaan samalle tasolle kun mantereellakin vaikka elinkustannukset on siellä tuplasti kalliimmat. Niin ja perheyritykset halutaan kuulemma kuolettaa kanssa. Ei ihme että kansalaisia suututtaa.

Hyi hitto tällä puhelimella on ärsyttävä näpytellä. Mut vielä yks koirajuttu! Meinasin kuolla nauruun eilen rannalla kun siellä oli semmonen pikkunen punaseen takkiin puettu räksytinkoiranpentu ja se rupes sitten räkyttää itteensä kymmenen kertaa isommalle koiralle. Sen omistaja nosti sen ilmaan ja sen jalat viuhto tuhatta ja sataa kun raukka ei tajunnu ettei se ees oo maan pinnalla :D Luuli varmaan menevänsä lujaakin.

Pitää varmaan mennä nukkuun että jaksaa huomenna maata rannalla ;)

Eilen joku lintu paskansi mun jalalle, suoraan varpaitten väliin. Tänään tajusin mistä se tuli :O

Noora

Quito kuvina

Moi ja terkut Ecuadorista! Mää tulin tänne muutama päivä sitten. Mutta sitä ennen ehti tapahtua jänniä juttuja. Muunmuassa se, että kun tulin kaheksan tuntia bussilla Huarazista Limaan niin telkusta näytettiin Braveheart. En oo ennen nähny sitä ja hippasen jäi ärsyttämään kun Williamin pää oli just pölkyllä ja sit tultiin just johonki taukopaikkaan eikä sitä loppuleffaa enää näytetty sen jälkeen! En siis tiiä miten tarina päättyy... Sitten ne rupes näyttään jotain ranskalaista leffaa espanjankielisillä teksteillä niin mun kielitaito loppu siihen. Toinen hassu juttu on toi Perun liikenne. Liman pohjoisosasta keskustaan kesti tulla tunnin ja yhden korttelin kiertämiseen meni vartti- kakskyt minsaa. Sinä aikana ehti tulla pimee jo mutta silti uskalsin polkasta puiston läpi hostellille. 

Sit seuraavana päivänä ajattelin lähtee testailemaan surffirantoja. Virhe! Mun mustelmahan oli alkanu jo parantuun (siinä on vieläkin joku kipee patti, mut kai se siitä sulaa.) niin surffaaminenhan sopii oikein hyvin. Huono juttu vaan että se ranta on semmonen kivikkoinen ja siellä on merisiilejä ja mun sukellustossun näkösissä kengissä oli reikä varpaan kohdalla. Kerran hyppäsin, okei putosin, laudalta ja ajattelin että auts, tökkäsin jalkani johonki kiveen. Tunnin jälkeen raahauduin rantaan ja rupesin tutkiin sitä jalkaa enemmän niin sieltähän löyty useempi merisiilen piikki. Joku tyyppi kaivo neulan esiin ja vakuutettuaan mulle että se on moneen kertaan poltettu se neula, se rupes kaivaan niitä piikkejä sieltä varpaasta. Ranta raikas perkelettä kun se sattu niiiiin paljon. Meinas tulla itku. Kolme piikkiä se kaivo sieltä ja noi loput sitten tulee varmaan aikanaan itestään ulos... Ainiin, se surffitunti oli ihan hullun rankka, tuntu etten päässy yhtään mihinkään sen laudan kanssa. Pääsin kyllä muutaman kerran pystyyn sillä! :)

Sit piti kiiruhtaa hostellille ja kyseleen taksia lentokentälle. Oli vähän haastavaa saada semmonen koska kaikki taksikuskit halus olla telkkarin ääressä kattomassa potkispalloa. Nyt on nimittäin menossa Copa America-kisat. Ne tyypit siellä hostellilla vaan naureskeli että miks ne kuskit niitä pelejä haluaa kattoo kun Peru häviää aina kuitenkin..

Pääsin hyvin perille Quitoon ja olin sopinu, et meen Hayleylle yöksi, likalle johon tutustuin Ausseissa. Suunnittelin eka meneväni taksilla suoraan lentokentältä kun olin perillä keskellä yötä mut ajattelinkin säästää dollareita ja meninkin lentokenttäbussilla ja sitten loppumatkan taksilla. Kun tekstasin Hayleylle mun suunnitelman niin vastaukseks tuli että oo ny sit varovainen ku siellä seikkailet. Ja taas mua jännitti! Olin maha ihan kipeenä ku ootin että bussi tulee perille. Quitohan ei ole tunnettu turvallisuudestaan, varsinkaan yöaikaan ja varsinkaan nuoren gringon ollessa kyseessä. Kaikki meni kuitenkin hyvin kun bussikuski saatto mut taksille saakka ja taksikuskikin odotti et pääsen taloon sisälle. Kaikki hyvin siis!

Me kierreltiin pari päivää Quiton nähtävyyksiä ja käytiin yksillä synttäreillä. Ja meillähän oli ihan kauheen mukavaa, se Hayley on kyllä kauheen ihana ihminen :) Sattu muuten aika jännä juttu. Hayleyn serkku oli kans tulossa päiväks Quitoon ja me käytiin sitten sen ja sen kavereitten kanssa vähän kiertelemässä. Kun meidät esiteltiin niin mietin että kauheen tutun näkönen poika. Sit tajusin, että näin sen viikkoo aikasemmin Cuscon lentokentällä kun seisoskelin siinä hemmetin jonossa. Kiinnitin siihen siks huomiota kun ajattelin silloin (ja ajattelen vieläkin) että se on ihan samannäkönen kun mun Aussitarinoista tuttu Jäbä. Miten pieni tää maailma oikein onkaan!

 Teleferico-vuorelta

 Yksi Quiton kirkoista

Yks jännä hetki sattu taas kun mentiin taksilla yhelle kukkulalle kattoon semmosta monumenttia ja maisemia. Olin lukenu mun LP:stä, että sinne kannattaa/pitää mennä taksilla koska kävellen se reitti on vähän vaarallinen kun ne rappuset on kuuluisat siitä, että siellä ryöstetään turisteja. Muttakun siellä ylhäällä ei ollukaan enää taksia kun oltais tultu alas. Hayleyllä oli pippurisumutetta niin se ja sateenvarjo aseinamme me viis uhmattiin rosvoja ja käveltiin sieltä alas. Sitäpaitsi me nähtiin poliisejakin siellä rappusissa... Vasta kun oltiin alhaalla niin nähtiin seinässä teksti että turistit, älkää menkö tästä. Olisin ottanu kuvan mutta en viittiny alkaa kaivamaan arvoesineitä laukusta ja muutenkin oli vähän kiire pois sieltä :D Selvittiin siitäkin!

Tänään oon suhaillu busseilla läpi Quiton ja matkannu kolme tuntia etelään Baños-nimiseen kaupunkiin. Tää on kuuluisa kaiken maailman extremelajeista ja semmosesta. Mä ekstremeurheilin itteni yhdelle vuorelle. Olin sillä reissulla 2,5 tuntia, josta noin kaks tuntia oli jyrkkää ylämäkee. Mun pohkeet on vieläkin ihan tulessa! Koin taas semmosen tyhmä-hetken, kun olin siellä kävelemässä ja mun oli tarkotus kiivetä semmoselle näköalapaikalle mut se reitti oli jotenkin kauheen huonosti merkattu enkä ollu ihan varma siitä reitistä niin käännyin takasin kun se mäki vaan jatku ja jatku enkä olis pilvien takia muutenkaan nähny semmosta yhtä tulivuorta. Vasta kun pääsin takas hostellille niin tajusin lukee, että mitä siellä näköalapaikalla olis ollu. Just siellä olis ollu semmonen iso keinu jonka takia tänne Bañosiin oikeestaan tulin. Ja mää olin ihan nurkan takana siitä ja käännyin takasin... Ei auta ku mennä huomenna uudestaan, enää en kyllä kävele sinne! Illalla vielä kävin lämmittelemässä semmosilla thermal springseillä (mikä on toi suomeks??) kun olin vaan ensteks eksyny aika lahjakkaasti matkalla sinne. Puitteet oli ihan kivat kun ne oli yhden vesiputouksen juurella mut muuten en oikeen tykänny. Mietin vaan koko ajan että kuinkahan monet pissat siellä 40-asteisessa altaassa on. Sitäpaitsi mun pukkarissa/suihkussa törmäsin torakkaan... 

 Banos. Tuolta kiipesin!

 Ansaittu juomatauko

Ainiin, tän postauksen nimi on Quito kuvina. Ehkä nyt kuitenkin enemmän tarinoita ku kuvia mutta olkoon.

Noora

Jotain hyvääkin välillä :)

Ettei nyt ihan valittamiseks menis niin nyt on kyllä pakko hehkuttaa eilistä päivää. Pääsin kuin pääsinkin lähtemään sinne päivätrekille. Kello soitti aamulla vähän neljän jäljestä ja viideltä oltiin minibussissa istumassa ja matkalla kohti pohjoista. Puoltoista tuntia meni nuokkuessa kunnes pysähdyttiin aamupalalle johonkin kylään. Tee ja puoltoista pannukakkua (joista toisessa oli pinaattia, nam) katukeittiöstä maksoi yhteensä 1,5 solea... 
Aamupalan jälkeen ajattelin, että vähän ramasee, nukunpa loppumatkan. Yritys oli hyvä mutta ei onnistunu. Oltiin nimittäin alettu nouseminen neljän kilsan korkeuteen pientä kinttupolkua pitkin. Tiiättehän ne tiet vuoristossa, semmosta serpentiiniä? Semmosta tietä ylös puoltoista tuntia ja kuinkahan monta kertaa sen matkan aikana mietin, että varmana tää bussi ei pääse ylös saakka ehjänä, sen verran pompotti ja rytyytti. Matkalla kyllä ehti ihailla maisemia ja paikallista elämää. Siellä ne ruokki kanojansa ku me mentiin ohi. Tiellä oli vuoronperään koiraa, lammasta, lehmää, possua, tipuja ja mitä ikinä.

Päästiin perille lopulta ja lähettiin kävelylle. Reitti oli suunnilleen kaks tuntia sinne ja kaks takasi. Se reitti seuras yhtä järveä, mä vaan en nyt millään muista sen nimeä, ei mikä tahansa järvi vaan hienoimman värinen järvi mitä oon koskaan nähny! Niin ja taustalla tietty lumihuippuset vuoret ja ihanan värisiä kukkasia. Siinä sitte taivallettiin välillä polulla ja välillä kivikossa ja vuoristopuroja ylitellen. Siellä ei myöskään ollu ketään muita kun me, eli saatiin jakaa koko paikka noin kymmenen ihmisen kesken. Tiiättekö, siellä ylhäällä oli myös tosi hiljaista, välillä kuulu vaan kun joku vesiputous kohisi. Siellä sitte käveltiin ja huokailtiin ja pysähdeltiin ja räpsittiin kuvia (otin sata...) Reitti loppu semmoselle pienemmälle järvelle. Lisää huokailua ja kuvien räpsimistä ja lounas, kelpas :)

Tarina kertoo, etta toi vasemman reunimmainen vuori olis sama kun Paramount Picturesin logossa :) Tittidiitititittiditittidii...

Siellä ylhäällä ollessa alko päässä vähän jyskyttää ja siinä vaiheessa kun pää oli niin kipee, että leivän pureskelu sattui ja silmiä ei kivun takia viittiny räpytellä niin tajusin että niin vaan vuoristotauti iski meikäläiseenkin, onneks tosin lievänä. Ei muuta ku särkylääkettä, vettä, ja kokalehtiä pureskeltavaksi. Nää Andeilla asuvat vannoo kokalehtien voimaan lääkkeenä. Sillä voi hoitaa kaiken ja erityisesti vuoristotautia ehkäistään ja hoidetaan tällä. En oo vielä saanu vastausta mihin sen teho perustuu, mutta niin tai näin, mun päänsärky helpotti niitä lehtiä pureskellessa ja teetä juodessa mutta ehkä eniten kyllä apua oli laskeutumisesta takaisin tänne vaatimattoman kolmen ja puolen kilsan korkeuteen. Tää korkeus ei tunnu enää missään :)

Meillä oli seurana tämmönen koira, en oikeen tiiä mistä se tuli tai kenen se oli mut se seuras meitä koko kävelyreissun ajan. Se juoksi porukasta toiseen ja säikytteli välillä kun ei huomannu sen tulleen ihan kannoille. Se pikku-piski myös photobombas meijän kuvia ja kiilas meijän edelle polulla johon se sitten pysähty pysäyttäen koko liikenteen. Kaiken huippu oli kyllä se kun oltiin lähdössä alas ja huomattiin, että se koira on siellä bussissa! Kauheen loukkaantuneena se sitten jäi ulos katteleen kun me lähdettiin ja räksyttämään yhdelle lehmälle (jonka se muuten onnistu ajaan pusikkoon) :D

Taas sama pomppulinnamatka alas, päänsäryllä höystettynä, oli kyl aika herkkua... Päivä oli pitkä mut illalla jaksettiin vielä yhden reissaajanaisen kanssa käydä sen reissun viimeisen illan kunniaks illallisella. Hyvin suju keskustelu vaikka mä olin unohtanu sen nimen jo aamulla :D

Maisemia Huarazissa

Tänään en oo tehny oikeestaan mitään, miettiny vaan jatkoja seuraaville päiville. Päätin jättää välistä yhden trekin ja lähden huomenna aamusta Limaan, seuraavana aamuna surffitunnille ja sen jälkeen Ecuadoriin! Alkais olla tää Perun osio ohi, hassua...

Noora

Arsytysta ilmassa

Jou!

Limasta lensin Cuscoon, josta jatkoin saman tien minivänillä Ollantaytamboon, yhteen pikkuseen kaupunkiin Sacred Valleyssä. Siksi niin lyhyt visiitti Cuscossa ,koska halusin suosiolla mennä lähemmäs merenpinnan tasoa. Liian monta varoittavaa esimerkkiä vuoristotaudista hirveine päänsärkyineen eika 2700 metriä ei tunnu niin pahalta kun 3400. Olipa muuten hassu olo kun normikävelyssä hengästyy tavallista helpommin. 
Nojoo, löysin huoneen itelleni ja asettauduin taloksi. Kävin vähän vuorella kiipeilemässä, pyörin markkinoilla ja tutustuin yhteen brittipariskuntaan. Kauheen mukavia tyyppejä, eli oli harmi kun mun piti jatkaa matkaa Machu Picchulle. 

 Kanaa ja perunaa tikussa! Oli muuten hyvaa mutta ne nelja jaloissa pyorivaa herkkupalojen toivossa elavaa koiraa vahan hairitsi...

 Majapaikka

 Raunioita vuorella. Hengastytti.

Ei vitsi että rupes ottaan päähän kun rupesin pulittamaan rahaa sitä reissua varten. Ja sitähän meni. Piti maksaa junasta (toinen vaihtoehto olis ollu kävellä neljä tuntia), sitten tingata itelleen järkevän hintanen huone, ostaa lippu sinne vuorelle ja sit vielä bussilippu jos ei halunnu kiivetä sinne. Tähän vuorokauteen mulla meni pari sataa us dollaria. En oo varsinaisesti laskenu paljo mulla on muuten menny rahaa mut voi vertailla jos se parin tunnin miniväni Ollantayhin makso 10 solee (2,80€) ja turistijuna Machu Picchuun $160... Ärsytti. Siellä Machu Picchun juurella olevassa kaupungissa kans lisättiin ravintolalaskuun veroja ja palvelumaksua kun missään muualla Perussa ei semmosia lisämaksuja oo. Ystävällisesti kieltäydyin maksamasta mistään ylimääräsestä.

No joo, kaikesta ärsytyksestä huolimatta odotukset Machu Picchua kohtaan oli korkeella ja olinkin parinsadan muun ihmisen kanssa puol kuus aamulla valmiina kattoon auringonnousua. Tässäpä teille se postikorttikuva auringonnoususta minkä jokainen on varmasti nähnyt...

Tuolla sumun keskellä mietin että tää ei voi tapahtua. Et mä maksan miljoona rahaa, herään ihan liian aikasin, jonotan ja mitä kaikkee ja mä en sit edes nää koko hemmetin inkakaupunkia. Meni tunti, pari ja kolmaskin ja vihdoin kymmenen maissa alko sumu hälveneen. Ja joo, no olihan se hienon näköstä kun se kaupunki pikkuhiljaa alko paljastumaan. Huh. Eikä ympäristökään mikään huono ollu, vai mitä? Tuolla ylhäällä oli kyllä jännän hiljaista vaikka paljon porukkaa olikin.

Mun piti lähtee laskeutumaan ja suuntaamaan takas Cuscoon, matkalla piti vielä käydä moikkaamassa brittikavereita. Matka meni hyvin ja iltaysin aikaan olin jo sängyssä hostellissa Cuscossa. Vaihdoin seuraavana päivänä vielä hostellia kun tuolla ekassa paikassa oli jotenkin ihan kuollutta. Ja onneks vaihdoin, koska tutustuin siellä uudessa hostellissa pariin jenkkipoikaan joitten kanssa lähdettiin seuraavana päivänä Pisac-nimiseen kylään, se on myöskin Sacred Valleyssä ja raunioita olis ollu mut me mentiinkin semmoseen paikkaan missä nähtiin Kondorikotkia! Jos en ihan väärin muista niin niitä on maailmassa jäljellä noin 750... Hirvittävän kokoisia tipuja. Katteltiin vielä muitakin eläimiä ja jatkettiin sit matkaa. Pisacista tai Cuscosta mulla ei oo kauheesti kerrottavaa, muutakun että Cuscon "keskustorin" ympärillä tai lähellä on 16 kirkkoo. Kävin nääs kaupunkikävelyllä siellä.

 Eihan ookkaan mikaan vaarallisen nakonen kisu? Se on villikissa ja kuulemma aggressiivisempi ku puuma!

Nooh, sittenpä tulikin lauantaiaamu ja olin varannu kuudeks lennon Limaan ja Limasta bussin Huaraziin. Olin laskenu, että hyvin ehdin siihen bussiin lentokentältä ja kaheksan tuntia myöhemmin olisin Huarazissa. Ja paskat. Päästiin jääkylmään koneeseen ja sit istuttiin ja odotettiin. Kukaan vaan ei kertonu, että mitä, kunnes vajaa tuntia myöhemmin kerrottiin, että teknisiä syitä blaablaa, tää lento perutaan. Ei muutaku ulos ja hakeen reppua hihnalta. Sit tulikin ryntäys lentoyhtiön tiskille hakemaan korvaavaa lentoa. Mä olin siinä vaiheessa missannu jo sen bussini niin en pitäny kiirettä vaan kävin vessassa ja sit vasta sinne jonoon. Siinä jonossa meni vaan kaks ja puoli tuntia kunnes tuli mun vuoro ja kerrotttiin että mun lento lähtee 15.40. Kun vaan oliskin lähteny sillon muttakun sekin lento oli joku puoltoista tuntia myöhässä. En taas muista koska mua olis ituttanu noin paljon, mutta mä odotin siellä helevetin kentällä 12 tuntia naama kiukusta punasena! Aamupalavoucheristakin oli jo aikaa ja rupesin kyseleen että jos sais firman piikkiin syödä jotain vielä. Ne lupas järjestää jotain mutta koskaan en sitä ruokaani saanu. Illalla vihdoin pääsin Limaan ja bussiasemalle yöbussiin lippua ostamaan. Onneks se matka bussissa meni nopeeta nukkuessa, koska olin niin väsynyt ja aamulla vihdoin pääsin tänne Huaraziin. Sitten tajusin että turistiripuli iski. Päivä onkin menny tutustuessa hostellin vessoihin ja samalla jänskätessä et helpottaako tää niin et pääsisin huomenna tonne vuoristoon päivävaellukselle. Pikku pääsärkykin jyskyttää, varmaan osittain johtuu tästä korkeudesta. 
Tossa aamupäivällä olin ihan valmis lähteen kotiin ku tuntuu että enemmän taalla ollessa on ituttanu kun olis oikeesti ollu kauheen hauskaa ja ihanaa. No, kyl tää tästä...

Talta nayttaa Andit ylhaalta pain.

Noora