Kota Kinabalu ja metsapolkuja

KK on Sabahin osavaltion pääkaupunki ja oon jotenkin jumittunu tänne. En kyl tajuu miks kun en näistä kaupungeista mitenkään kauheesti oo välittäny. Tän kaupungin edustalla on Tunku Abdul Rahman National Park johon kuuluu liuta saaria ja hienoja snorklailuvesiä. Tai ei siis loppujenlopuks mitään kauheen hienoja kun se vesi on vähän sameeta. Olin kuitenkin ollu reissussa jo kaks viikkoo ja vieläkään en ollu päässy rannalle. Korjasin tilanteen lähtemällä päiväksi yhdelle näistä saarista, Manukan nimeltään. Saarella oli semmonen kävelyreittikin mutta käännyin muutaman minuutin kävelyn jälkeen ympäri ja keksin että oon mieluummin rannalla kun taas siellä metsässä yksin. Tässä syy.

Rannalla sai vuokrata snorkkelin ja maskin ja eikun pulikoimaan. Ai että se vesi oli ihanan lämmintä eikä kyllä oikeestaan yhtään virkistävää. Siellä se päivä meni kaloja ja suomalaisia bongaillen (oon nähnyt nyt viikon sisään neljä suomalaista! Täällä päin ne kaikki näköjään on). Illalla kun pääsin hostellille piti kurkistaa mikä on päivän saldo auringonpolttamien suhteen. Ja joo, palohan se, mun selkä nimittäin. Musta on tullu aika hyvä laittaan aurinkorasvaa itelleni mutta nyt oli varmaan harjotuksen puutetta koska keskellä mun selkää on vielä kolme päivää myöhemminkin kipeä ja punainen läntti. Auts. Ens kerralla pyydän kyllä jotakuta rasvaan mun selän.

 Naa oli hauskoja, tonkanssa pysty tavallaan sukeltamaan ilman etta kuitenkaan oikeesti sukelsi.

Laiturilta naki kivasti meren pohjaan

Koska täällä kaupungissa ei oo mulle oikein katseltavaa niin lähdin Kinabalu National Parkiin. Siellä sijaitsee Mt Kinabalu, Kaakkois-Aasian korkein vuori. Korkeutta sillä on reilu 4000m. Sen ympärillä on luonnonpuisto jossa on paljon eri kävelyreittejä. Tosi monet turistit kiipee sille vuorelle, koska se ei oo mikään järkyttävän vaikee kiivettävä ja mäkin olisin kovasti halunnu mut se reissu olis tullu aikas kalliiksi ja mä epäilin että kunto ei kyllä kestä. Tyydyin siis hikoilemaan niillä poluilla vuoren juurella. Siellä viidakossa näky taas jos jonkin moista kasvia ja kuulu lintujen ja sirkkojen äänet mutta yhtäkään en nähny :D

 Tuolla alueella on kuulemma arviolta 1000 eri orkidealajiketta, niista 800 on loydetty ja uusia loydetaan noin 1/vuosi tahdilla.

Sillä Kinabalun vuorella on aika surullinen tarina tästä vuoden takaa. Kesäkuussa 2015 siellä sattui maanjäristys joka tappoi 18 ihmistä. Järistys tapahtui seitsemältä aamulla, just kun vuoren huippu oli täynnä kiipeilijöitä, ne kun aloittaa jo aamuyöstä ehtiäkseen katsomaan auringonnousun sinne vuorelle. Se järistys oli niin raju, että siitä vuoresta hajos semmoset kivipylväät, Aasinkorvat nimeltään. Hirveesti ihmisiä jäi myös nalkkiin sinne vuorelle mut saatiin kyllä pelastettua. On ollu varmaan aika voimaton olo siellä ylhäällä... Tästä tarinasta mun mielestä tekee jännittävän on se, että paikalliset ihmiset uskoo henkien suuttuneen yhdelle kymmenen hengen länkkäriporukalle. Ne oli kuus päivää aikaisemmin kiivennyt sille vuorelle ja heittänyt sitten vaatteensa veks ja muunmuassa kuseskellu ympäriinsä. Kun niiden opas oli pyytäny niitä lopettamaan niin se oli saanu osakseen solvauksia ja ties mitä. Mt Kinabalu on Dusun-heimolle pyhä vuori ja siellä ei saa olla alasti tai muutenkaan käyttäytyä epäkunnioittavasti. Okei, mäkään en tiennyt että se vuori on pyhä, mutta mulle ei tulis mieleenkään ruveta huuteleen törkyä paikalliselle oppaalle jos se pyytää lopettamaan. Joskus mua vaan hävettää olla länsimaalainen kun meikäläisissä on tommosia sikoja. On niitä muuallakin tietty mutta tää stoori kyllä pisti niin vihaksi. Hyi olkoon! Ainiin takaisin tarinaan, jotkut Akit (sen vuoren suojelijat) suuttui ja sen takia maa järisi alle viikkoa myöhemmin. Ja nää torvelot muuten joutu vankilaan vähäks aikaa siitä törttöilystään :D Juttelin yhden entisen vuoristo-oppaan (mountain guide??) kanssa siitä vuoresta ja se sano että maanvyöry katkas sieltä yhden kiipeilyreitin. Kun kysyin että jaa sen maanjäristyksen takia niin se vaan vastas joo ja siihen loppu keskustelu. Se on varmaan aika kipee asia vieläkin paikallisille kun siinä meni myös niiden opaskavereita :(

Siella se vuori on

Yön vietin yhdessä majapaikassa joka oli kahden kilsan kävelymatkan päässä sieltä luonnonpuistosta. Ensiks kilsa maantien reunaa ja sit kilsa elämäni jyrkimpiä ylä-ja alamäkiä. Valitsin sen majapaikan siksi, että sieltä näkyy kuulemma hienot maisemat ja on niin idyllistä että! Mitä mä näin oli pilviä, epäystävällistä henkilökuntaa, ensimmäiset maksulliset kahvit tän reissun majapaikoista, hitosti yöperhosia ja koppakuoriaisen melkein mun sängyssä. Aamulla heräsin kuudelta kun yläkerrassa töminästä päätelleen pistettiin tanssit pystyyn. Ei peukkua tälle majatalolle.

 Olipa tosiaan hienot maisemat. Kun kysyin yhdelta omistajalta etta selkeneeko yleensa illaks tai jotain niin se vastas etta eikun taalla on aina pilvista :D

Perhosia. Ne yritti kokoajan lentaa pain nakoa.

Seuraavana päivänä halusin mennä viidakkoon Canopy walkwaylle, eli kävelemään semmosille "riippusilloille" puiden latvojen korkeuteen. Sinne päästäkseen piti mennä kahdella eri minivanilla ja sitä ennen kävellä vapaana kulkevan koiralauman ohi. Kun kävelin maantien reunassa sieltä paskamajapaikasta niin kuulin ja näin kun edessä päin oli sikana koiria. Mitään muuta en oo tällä reissulla vielä pelänny mutta vapaana olevia koiria kyllä. Siinä tien poskessa oli pari poikaa ja kun ne moikkas niin ajattelin kysyä niiltä että onko ne koirat vihasia. Kaikkiin kysymyksiin sain vastaukseks yes yes ja huitomisen sinne puiston suuntaan. Kyllä mää ny tiesin mihin oon menossa mutta että pureeko ne koirat?? Yes ja hymy perään. Aha. No ei auttanu ku kävellä vaan ohi niistä piskeistä. Ekat oli ihan ok mut sit yks niistä rupes muriseen mulle. Puolijuoksua menin niistä ohi ja kun pääsin perille bussipysäkille niin mun jalat oli ihan hyytelöö kun pelästyin niin paljon. Mutta ei ne purru!

Iiisoja lehtia ja Nooran suttuset tossut.

Puiden latvoissa käveltyäni lähdin takaisin KK:n ja nyt siis eletään sunnuntaita. Tänään nukuin vihdoinkin pitkään, vaikka taas heräilin pitkin yötä ja aamulla taas kun huonekaveri räppäs valot päälle. Ei ollu muuten eka kerta kun valot sytytetään aamuyöstä huoneessa kun jotkut pölvästit ei ajattele muita kuin itseään. Tänään tein turhan pitkän kävelylenkin släbäreissä jonka seurauksena on rakko varpaitten välissä. Sitten kävin KFC:llä syömässä ja vielä katsomassa leffassa Bridget Jonesia. Makso muuten alta kolme euroa se leffa. Piti kattoa toinenkin mutta siellä teatterissa oli niin tehokas ilmastointi että jätin väliin. Huomenna aamusta on taas aikainen herätys kun lähden siirtymään kohti pohjoista. Siellä on hyvät snorklausvedet joten olis kiva jos toi selkä paranis yön aikana niin vois mennä hyvillä mielin kelluttelemaan.

Tassa kavelylenkin saldoa

Hups, nythan kavi niin etta oon ollut toimivan tietokoneen ulottumattomissa muutaman paivan ja oikeesti nyt eletaan torstaita. Vielakin laahaa postaukset jaljella mutta palaan seuraavaan sitten Balilta ;) Johonkin meni kolme viikkoa ja huomenna on jo maan vaihto edessa.

Noora

Brunei

Ei vitsi mulla on kyllä mielikuvitusta täynnä olevat otsikot :D No mut ei se kai oo niin tärkeetä. Mirissä hyppäsin bussiin jonka kyydissä pääsin Bruneihin ja siellä tarkemmin sanottuna pääkaupunkiin Bandar Seri Begawaniin, tästä eteenpäin kutsun sitä nimellä BSB, niinkuin kaikki muutkin. Monet tyypit sano mulle, että se on aika tylsä paikka eikä sinne kannata tuhlata aikaansa. Muutama tyyppi päätti jopa skipata koko maan mutta mulle on ennenkin käynyt niin, että kun joku haukkuu jonkin paikan niin mun on pakko nähdä se omin silmin ennen kun uskon. Ja niin kävi siis nytkin. Ensimmäinen asia mihin kiinnitin huomiota oli se, että vaikka Brunei on rikas maa (niillä on öljyä!) niin heti rajan ylitettyä tuntui siltä kun bussin renkaat olis muuttunu stop-merkin muotoisiksi pyöreän sijaan. Niin paljon se loppumatka pompotti ja piti vaan keskittyä musiikin kuunteluun ja maisemien katseluun vaikka mun piti lukee LP:tä ja opiskella siitä maasta jotain. Tosin, bussikin vaihtui siinä rajanylityksen jälkeen että ehkä niitten renkaat oikeesti oli erilaiset, tai sitten tiet vaan vahan huonossa kunnossa...

BSB:n saavuin puolilta päivin ja joo, sielläkin oli kuuma. Kaupungin ainoo hostelli oli semmonen Youth Hostel ja tiesin sen osoitteesta vaan kadun nimen. Ei muuta ku reppu kantoon ja kävelylle. Ja löytyhän se sit ihan helposti ku vaan jakso tarpoa. Olin paikalla 12.05 ja koko paikka näytti ihan suljetulta. Aikani pyörittyäni löysin sitten hostellin respan vaan huomatakseni että se oli mennyt päivälevolle kahdeltatoista. Sain aika kiukkusen näkösen ihmisen palvelemaan mua kun koputtelin ikkunaan mutta hei oikeesti, viis minuuttia! Enkä todellakaan olis jaksanu raahata rinkkaa mukanani koko päivää. Pääsin kuitenkin sisään ja sen jälkeen lähdinkin tutustumaan paikkoihin. Menin ekaks semmosen.joen rantaan jonka toisella puolella on water village, semmonen kokonainen veden päälle tolpille rakennettu kylä. Sinne päästäkseen piti ottaa vesitaksi jonka opaskirjojen mukaan saa normisti viittaamalla. Vaan eipä tarvinnu huiskutella kellekään kun ne taksit kilpaa tyrkytti itseään mulle.

Yksi hostellin saannoista...

Se vesikylä oli kyllä aika vaikuttava. Siellä niillä oli kauppaa ja kirkkoa sun muuta. En kyllä pimeellä uskaltais liikkua siellä, välillä laiturista puuttui lauta ja missään ei ollu kaiteita estämässä putoomista veteen. Se vesi on muuten aika ryönästä, näytti olevan aika yleinen kaatopaikka. Mikäs sen helpompaa kun heittää esim vanha sohva vaan ovesta suoraan jorpakkoon.

Water villagesta talsin kaupungin toiselle nähtävyydelle, isolle moskeijalle. Sillä oli joku pitkä nimikin, jota en just nyt muista. Moskeija oli hieno! Ihastuin siihen ihan kauheesti ja vaan pyörin sen ympärillä ja nyt on moskeijaa kuvattu edestä ja takaa ja vähän sivustakin. Sisältä en päässyt kuvaamaan kun en päässy sinne, mokoma vääräuskoinen kun olen...

 Pokejahti on kielletty!

Sitten keksin jostain, että haluan mennä morjestamaan ite sulttaania tai edes katsomaan sen palatsia. Hyppäsin bussin kyytiin joka mut sinne vei, vain päästäkseni näkemään sen valtavan kokoisen alueen (jonka sisällä se palatsikin kai on...) kultaiset portit. Se vartija siinä ovella opasti että ei sinne sisälle pääse mut voit ottaa tästä portilta kuvan. Vähän nauratti oma tyhmyys etten voi selvittää etukäteen että näkeekö sitä palatsia edes, mutta tulipahan ajeltua taas paikallisbusseilla.

Siella se palatsi on!

Siinäpä ne päänähtävyydet tosiaan oli. Aika vähän katseltavaa mut en mää sitä paikkaa kyllä tylsäks sanois! Tavallaan olis tehny mieli jäädä toisekskin.päiväks mutta ajattelin sit kuitenkin että viimestään seuraavana päivänä kyllästyisin jo. Päätin siis heti aamuvarhaisella aloittaa matkanteon takasin Malesian puolelle. Koska Brunei on hölmön muotoinen maa (niinkun tosta yllaolevasta kuvasta nakyy), niin että sieltä pohjoiseen mennessä teitä pitkin pitää mennä Malesiaan, ajaa vähän matkaa, mennä takas Bruneihin ja sitten taas Malesiaan. Rajanylityksiä tulis siis yhteensä joku kuus maista poistumisineen kaikkineen ja passin sivut täyttyis hyvää vauhtia ja aikaa kuluis bussissa sen kymmenen tuntia odotuksineen. Kuulin toisesta vaihtoehdosta ja se oli semmonen että mennään bussilla (1 tunti) satamaan, hypätään laivaan, tullaan perille ja sen jälkeen hypätään seuraavaan laivaan. Laivanvaihtopiste on Labuanin saarella joka jostain syystä on verovapaata aluetta. Tuli ihan ruotsinlaiva-fiilis kun pörräsin niissä kaupoissa. Näin turkunpippuripussejakin mutta hillitsin itseni ja päätin että pärjään hyvin ilman niitä nameja Suomeen paluuseeni saakka. Reissu oli aika pitkä ja uuvuttava, lähdin aamukuudelta ja perillä Kota Kinabalussa (tästä lähtien KK) olin neljältä iltapäivällä. Pitkää matkaa enemmän pelkäsin kyllä matkapahoinvointia jota ei koskaan tullutkaan ainakaan siitä päätellen että nukuin molemmat laivamatkat. En tiiä oliko siitä mun Galapagokselta ostamasta meripahoinvointilääkkeestä apua vai eikö vaan keikuttanu vai oliko mun urani merisairauteen taipuvaisena ihmisenä vain noin kolmen vuoden mittainen. Toivottavasti se viimeinen.

Niin Tiina, mitas se kahvi olikaan mita piti tuoda? ;)

Nomut, tie vei siis Kota Kinabaluun, takaisin Malesiaan ja Sabahin osavaltioon. Tästä jatkuu taas kohta :)

Noora

Bako ja pari muuta

Taisin viimeksi jaada sinne luolaretkelle. Luolailun jalkeen sain Lisan kaveriksi Bakon kansallispuistoon. Se on suunnilleen tunnin bussimatkan ja parinkymmenen minsan paattimatkan paassa Kuchingista. Ajateltiin lahtea vaan paivaretkelle sinne, joten aamusta reippaina ylos ja kohti bussiasemaa. Tassa vaiheessa osasin menna bussiasemalle vaikka silmat ummessa ja oikee bussikin loyty saman tien.

Bakossa on monta eri vaellusreittia, ihan parinkymmenen minuutin vaelluksista monen tunnin mittasiin reissuihin. Me valittiin semmonen koykanen neljan tunnin reissu. Matkalla pitais nakya paljon erilaista kasvillisuutta. Ja apinoita. Tiiatteko sen hassun nakosen nena-apinan? Ne on kuulemma melko ujoja otuksia mutta me bongattiin niita jo ennen kun oltiin kunnolla paasty edes sinne polulle. Se on kylla huvittavan nakoinen! Makaki-apinoita siella kanssa majailee melkosen monta. Niista ma en niin valita kun ne on niin aggressiivisia ja royhkeita. Ruokaa tai juomaa ei saa pitaa nakyvilla kun ne tulee ja varastaa. Niitakin apinoita me oikeestaan vaan nahtiin sen puiston "paarakennuksen" ymparilla. Niin, ja semmosia karvasia villisikoja nahtiin kun kahlattiin paatista rantaan. Ei ihan heti tulis mieleen nahda semmosia siella rannalla tallustelemassa...

Se pakollinen kuva apinan pyllysta...

Syyllisen nakoinen makaki

No, mutta sinne polulle sitten. Anteeks nyt vaan mutta kukaan ei kertonut etta se reitti on rankka. Se alko aika jyrkalla ylamaella ja semmosena se sitten aikansa jatkui. Usko meinas loppua heti alkuunsa kun se maki vaan jatku ja jatku. Eika muuten ollu mitaan sievaa polkua pitkin vaan semmosta hullua juurakkoa. Nilkka ei taittunu kummallakaan mista oon melkosen ylpea :) Odotin talsivani sademetsassa mutta mulle tuli alkuun mieleen etta olisin takaisin Australiassa. Sen verran kuivaa ja kuumaa siella oli. Se maisema ja kasvillisuus kylla muuttui vihreemmaksi mita pidemmalle edettiin. Kolme ja puoli tuntia me hikoiltiin siella polulla ja no, oon ma hienompiakin paikkoja nahnyt. Oltiin kuitenkin melko ylpeita itsestamme kun tultiin takasin ja kaytiin ilmoittautumassa sinne mantereelle vievaan paattiin ja se lipuntarkastaja-kuka-lie sano etta ohhoh, se on aika rankka reitti nain kuumalla kun kerrottiin mika polku taivallettiin :D Meilla oli melko kiree aikataulu joten aika pian sen jalkeen kun paastiin takaisin olikin jo aika nousta paivan viimeiseen veneeseen. Sinne veneeseen paastakseen piti kahlata mereen ja olin etta jee, paasee vahan vilvottelemaan. Mutta hopollopo, se vesihan oli suorastaan kuumaa :D Paattiin ja bussiin ja takas ilmastoituun hostellihuoneeseen. Kaytiin illalla viela syomassa ja kaljalla ja sitte pehkuihin. Mulla soitti kello aamuviidelta etta ehdin Mirin lennolle heti aamusta.

Miri on Kuchingista 12 tuntia bussilla tai tunti lentokoneella koilliseen pain, edelleen Sarawakin osavaltiossa. Taalla kaupungissa ei ole mitaan. Ei siis yhtaan mitaan. Porukka tulee tanne yleensa siksi kun taalta paasee jatkamaan matkaa eri luonnonpuistoihin. Ma paatin lentaa Bario-nimiseen kylaan lepailtyani ensin reilun vuorokauden tekematta juuri mitaan. Bariossa ei myoskaan ole mitaan. Se on ylamaalla aika lahella Indonesian rajaa keskella sademetsaa. Kuulin parilta tutulta tasta paikasta joten ajattelin etta olis hauska menna katsomaan millasta siella on. Sinne paastakseen pitaa joko lentaa vajaa tunti tai ajaa nelivetomaasturilla 12 tuntia. Arvaatte varmaan kumman valitsin :) Lennot makso edestakaisin noin 50 euroa ja sinne lensi semmoinen 20-paikkainen pikkukone. Se on yleensa menomatkalla matkustajista puolityhja koska loppu paino tulee sinne kylaan kuljetettavasta tavarasta. Niilla on myoskin tiukat painorajat matkatavaroille ja check inissa matkustajien pitikin pakaasien kanssa nousta vaa'alle punnittavaksi. Huh, olipa mulla painava reppu :P Rinkkani jatin hostelliin tanne Miriin sailoon ja otin mukaani vaan pienemman repun. Se lento oli kylla kiva kun se kone lensi niin matalalla etta mennen tullen tuntu kun olis ollut jossain maisemalennolla.

En ollut varannut majoitusta itelleni mutta koska taalla Mirissa ei ole turisteja melkein yhtaan niin ajattelin ettei siellakaan oo. Ja Barioon paastyani sainkin majapaikan yhdesta kivasta homestay-paikasta. Taalla on semmoset pitkat talot, longhouse nimeltaan, suosittuja. Ne on siis vahan niinkun rivitaloja mutta ihmisilla on tavallaan yhteiset keittiot ja olkkarit. Tai siis on oma keittio mutta ne on kaikki rivissa kaytavalla. Taa munkin majapaikka oli longhouse ja sita asutti Kelabit-heimoon kuuluvat ihmiset. Tassa maassa on monta eri heimoa ja tuolla highlandilla asuu nimenomaan kelabitit. Ne on ihan mielettoman mukavaa ja ystavallista sakkia! Kylalla kun kavelin niin koko ajan sai olla morjestamassa kun ne kaikki niin iloisesti moikkaili. Kaytiin sen mun hostin kanssa jonkun tarkean ihmisen kotona viemassa jotain ja ne kutsuikin meidat sisaan teelle ja siella me sitten istuttiin ja jutusteltiin. Tuli kauheen kotoisa olo siella. Tan majatalon emannan sisko myos kovin innoissaan esitteli mulle paikkoja ja naytti kotiansa. Se asuu yhdessa longhousessa, joka palo melkein kokonaan joskus 90-luvulla ja ne vielakin rakentaa sita uudestaan. Ne rakentamiskuntoiset ihmiset nimittain muuttaa jossain vaiheessa pois Bariosta, esim Kuala Lumpuriin opiskelemaan. Aika monet niista kylla muuttaa takaisin mutta tosi monet tuntuu jaavan johonkin ulkomaille. Toi kelabit-porukka on kovaa vauhtia vahenemassa, niita on enaa joku 1000 ihmista jaljella. Niilla on oma kielikin ja sekin on aika monelta unohtumassa.

Mitas maa sitten siella Bariossa tein. No en oikeastaan mitaan. Satuin olemaan siella just sunnuntaina kun ne kaikki kaks kauppaa ja ravintolaa oli kiinni. Onneks huoneen hintaa kuuluu tays yllapito ja siella sainkin maistella paikallista sapuskaa eika tarttenu ku vaan vaivautua poydan aareen oikeeseen aikaan. Siella kasvaa ihan erityista riisia, joka mun mielesta ei eronnu mitenkaan muusta riisista. Sitten siella kasvaa ananaksia jotka on tosi makeita, niista ma tykkasin! Joku metsastaja myos on aikoinaan hoksannut, etta siella viidakossa on lahde jossa on suolaista vetta. Siita saivat sitten idean tehda myos oman suolansa. Siina on erityisen paljon mineraaleja ja jodia on kuulemma paljon. Ei tartte siis ostaa jodioitua poytasuolaa. Mut vietiin sinne suolalahteelle ja naytettiin miten sita suolaa tehdaan. Sinne lahteelle paastakseen piti kahlata patkan matkaa viidakon lapi. Nyt maa voin ihan oikeesti sanoa olleeni sademetsassa! Siella oli vihreaa ja mutaista. Matkalla ymmarsin miksi kaikilla asukkailla on nelivetomaasturit, kun siella ei kertakaikkiaan paasis etenemaan millaan muulla kulkuneuvolla. Aikamoista rytyytysta siis. Ja arvatkaa mita me nahtiin siina matkalla. No vesipuhveli ja sen poikanen! Ne elaa siella semivilleina mutta ei tajunnu etta semmosia vois siella oikeesti nahdakin.

Lounghousen seinilla pidetaan kuvia talon asukkaista, entisista ja nykyisista

 Siella ne puhvelit on

Taa on se suolainen lahde

Muuten mun aikani kului ympariinsa kavellessa, tosin en uskaltanu kovin kauas lahtee kun mulle sanottiin jotenkin salaperaisesti etta Barion ulkopuolelle ei saa menna edes tieta pitkin kun me ei enaa olla ainoot ihmiset silla alueella. Odotin koko ajana nakevani jonkun villin intiaanilauman tulevan ja sieppaavan mut. Mut siella oli vaan koiria. Ne on kylla ihan lempeita ja niita lahinna joutuu vaistelemaan tiella kun ne on niin laiskoja mut silti ma vahan pelkasin niita vapaana kulkevia koiria. Sain yhdella kavelyreissulla yhdesta harmittoman nakoisesta piskista seuraajan. Se kokoajan jolkotteli mun vieressa ja valilla meni vahan edelle mutta tarkisti kuitenkin aina etta varmasti tuun perasta. Sitten tultiin kolmen koiran kodin kohdalle ja molskahdus vaan kuului kun ne ajo sen mun varjostajan ojaan. Vahan kavi saaliks sita piskia. Mutta niitten toisten koirien omistaja sitten sano etta se vie sen kotiin ja hetken paasta ne ajo ohi sen piskin ollessa auton lavalla ja se naytti kovin tyytyvaiselta saatuaan kyydin kotiin.

Tiinalle kuva paivakodista :)

Illat katteltiin CNN:n ohjelmia telkusta ja ma ehdin vihdoin lueskelemaan kirjaani. Ajattelin etta meen ajoissa iltaisin nukkuun etta oon aamulla sitten virkeena. Vaan enpa tajunnu etta viereisessa huoneessa majoittu semmonen aika isokokonen ukko. Ja se ukkoperkele nukahti ennen mua. Ja silla ukolla on ihan varmasti uniapnea. Voi hitto etta suututti kun mun nukkumisesta ei tullu mitaan, semmonen jyrina sielta naapurihuoneesta kantautu. Ei auttanu korvatulpat eika musiikki vaan se kuorsaus kuulu niitten lapi. Ei auttanu myoskaan vaikka paukutin sita seinaa nyrkilla. Kylla ma sitten joskus kahden maissa varmaan nukahdin vaan heratakseni neljan maissa kun sen ukkoperkeleen heratyskello soitti. Se oli naita tyyppeja jotka kuskaa jotain tavaroita ja lahti kukonpiereman aikaan ajelemaan kohti Miria. Onneks seuraavana yona mulla ei ollutkaan enaa naapureita vaan pystyin kuuntelemaan viidakon aania ennen nukahtamista.

Iltamaisema majapaikasta

Mutta tosiaan, mun aikani enimmakseen kului vaan kahvia juoden ja maisemia ihaillen. Siella satoi vetta aina valilla joten ei tehny mieli ulkonakaan olla koko aikaa. Siella ei myoskaan ollut wifia, joten mulle tuli pakollinen kolmen paivan nettitauko, teki kylla hyvaa. Tanaan ma sitten lensin takaisin tanne Miriin ja hetken guuglailtuani selvitin reittini seuraavaan kohteeseen eli Bruneihin. Tosi monet sanoo etta se on vaan tylsa ja kallis paikka mutta ma haluan nahda sen omin silmin. Aamusta kello taas herattamaan etta paasen ajoissa liikenteeseen, sinne ei kulje kun pari suoraa bussia paivassa joten mieluummin kokin siella kun taalla Mirissa.

Sorry, taa postaus olis varmaan pitany jakaa kahteen osaan mutta tassa taa nyt kuitenkin on! Palataan taas :)

Noora