Borneolta terve!

Lupasin jatkaa Borneon tarinoilla ja tassa niita nyt tulee. Kuala Lumpurin lentokentalla tapasin saksalaisen tyton jonka kanssa rupesin kaveeraamaan. Se on tullut tanne opiskelemaan vajaaksi lukukaudeksi. Silla on kamppa paikallisen pariskunnan pitamassa majatalossa ja taa pariskunta oli luvannu tulla hakemaan sen lentokentalta. Maa siina satuin sopivasti oleen mukana ja ne lupas heittaa mutkin kaupunkiin (jeij 26 ringitin saastolle!) Se on vallan mukava pariskunta ja esitteli matkalla paikkoja, nyt me muun muassa tiedetaan missa kirkossa ne meni aikoinaan naimisiin ja missa on parhaat ostarit. Taa rouva on melkoisen kova shoppaileen :D Ne vei meidat viela syomaan paikallisia ruokia ja ai etta mita herkkuja meidan eteen kannettiinkaan. Maistoin ensimmaista kertaa laksaa ja sehan oli ihan hurjan hyvaa! Taalla Sarawakissa on jotenkin spesiaalilaksaa mut en enaa muista miten se eros muista. Sitten tilattiin kupillinen jalkkaria, jossa oli jaamurskaa, jotain maitoa ja semmosia hyyteloklontteja. Ei kuulosta yhtaan hyvalta mutta oli se! Yritin tanaan metsastaa sita lisaa mutta en loytany yhtaan paikkaa mista sita olis saanut. Mut viela kyydittiin hostellille ja kun oltiin numerot vaihdettu niin painuin paikkareille!

Taa kaupunki missa oon nyt on Kuching. Kuching kuulemma tarkoittaa kissaa malesian kielella. Sen kylla huomaa katukuvassa :) Oon tosi ihastunut tahan kaupunkiin, taalla on niin paljon vareja ja eri kulttureita edustettuina. Taalla on oma katu intialaisille ja kun se katu loppuu alkaa China Town. Taalla vois kuluttaa vaikka kuinka paljon aikaa vaan maleksimalla ympariinsa.

Seuraavana paivana paatettiin lahtea katsomaan orankeja Semenggoh Nature Reserveen. Siella elaa orankeja semivilleina, joten bongausmahdollisuudet on hyvat. Paikka on sademetsassa ja meidan yllatykseksi kesken metsaretken alko satamaan vetta. Ja sitahan satoi ja satoi ja satoi. En ollu yhtaan tajunnu varautua sateeseen (siis sademetsassa...) joten hetken paasta olin alushousuja myoten marka. Onneks mulle ystavallisesti lainattiin taas vedenkestavaa kameraa niin ei tarvinnu murehtia moista :) Siella orankipaikassa on pari kertaa paivassa syottohetki jolloin niita karvakasoja tulee paikalle banaaninkuvat silmissa. Oltiin tosi onnekkaita kun nahtiin niin monta. Nahtiin viela kolmeviikkoinen poikanenkin aitinsa rintakarvoissa roikkumassa! Meille kerrottiin myos paikan kingista, siita kaikkein isoimmasta orankista ja meille myos kerrottiin, etta jos se suuttuu niin alta pois kivet ja mannynkavyt. Oranki kuulemma voittaa tappelun ihmisen kanssa. Noh, ei nahty kingia ruoka-aikana mutta kun oltiin lahdossa poispain niin ne puiston sedat sano, etta menkaas varovasti, se kingi on kuulemma parkkipaikalla :O Ei saakeli etta rupes pelottamaan. Ja siella se tosiaan oli, semmonen ihan valtava morrimoykky. Paniikinomaisen hihityksen saestamana lahdettiin peraantymaan. Hiljaa piti olla, koska aani on yks semmonen asia joka sen suututtaa. Myoskaan esim kameralla ei saa osoittaa niita, koska orankit luulee niita aseiksi tai nukutuspyssyiksi kokemustensa perusteella. Kingi-oranki meni sitten kiltisti metsaan sille heitetyn kookospahkinan peraan. Ja ei, ei tullu siina vaiheessa mieleenkaan ruveta kaivaan kameraa repusta :D

Ainiin, saksalaistyton host-tati pyysi meidat tona samana aamuna aamupalalle. Taas saatiin herkkua jos toistakin. Tosi kiva etta on paikallinen tuttava, joka esittelee eri ruokia niin niita tietaa tilata itsekin myohemmin. Silla oli muutenkin hauskoja tarinoita kerrottavana. Oltiin just edellispaivana puhuttu saksalaistyon kanssa, etta ei kylla aamupalaks tee mieli syoda nuudeleita niinkun ne taalla tekee mutta niin vaan molemmat mussutettiin aamupalaksi kulhollinen nuudelia :P

Tanaan saksalaiskaveri lahti kouluun ja ma paatin menna katselemaan yhta luolaa, Wind Cave nimeltaan. Se on semmoinen valtava luola jonka sisalla on joskus virrannut joki. Sinne paastakseen pitaa ottaa bussi Bau-nimiseen kylaan josta sitten jollain tavalla selvittaa tiensa itse luolalle joka on noin kolmen kilsan paassa. Noh, 40 kilometrin matkaan meni puoltoista tuntia, joten missasin sen yhden bussin/minivanin jolla piti paasta kilsan paahan luolasta. Bussiaseman tati sano etta kavele sinne, ei se oo ku kolme kilsaa. Ja niinhan ma sitten kavelin. Tartteeks mainita, etta taallakin on kuuma? Puol kakstoista paivalla talsiminen 34 asteen helteessa on melkosen extremea meikalaiselle. Sita hien maaraa :D Olin paassyt jo melkein perille saakka kun joku mukava ihminen pysaytti autonsa ja kysyi tarttenko kyytia. No kylla mielellaan! Siina parin minuutin matkan aikana sain selville etta tyyppi on Ukrainasta, jonka piti tulla Suomen Aalto yliopistoon opiskelemaan jotain taidetta mutta omistaakin nyt Borneolla jonkun farmin. Kun vuolaasti kiittelin sita kyydista niin se sano vaan etta eipa mittaan, kunhan vaan kerrot silta terveisia suomalaisille. Joten terkkuja teille sinne silta kivalta parrakkaalta hepulta.

 Vahan eri nakoinen hautausmaa

Kavelyretkella maisemat oli kylla huikeita

Ja eiku luolaseikkailulle! Luolassa on kuulemma pimeeta ja pitaa olla taskulamppu mukana etta nakee liikkua. Mut en ma ajatellu etta siella oikeesti olis niiiin pimeeta! Tajusin sinne luolaan astuttuani etta taas oon tunkenu itteni pimeeseen luolaan :D Siella oli kans ihan hirveesti lepakoita. Eika niita nahny juuri ollenkaan mutta kuuli kylla ja valilla naki kun joku lensi paan yli. Se oli aika pelottava paikka kulkea yksin, olin nimittain ainoo turisti siella silla hetkella. Otin videokuvaa niista lepakoitten aanista mutta taa kone ei nyt jostain syysta avaa ollenkaan noita mun videoita. Saatte siis nahda sen joskus toiste. Se oli kylla tosi hieno se luola.

Lepakko!

 Luolaseikkailun jalkeen lahdin taas kavelemaan takaisin kohti Bau:ta, toiveikkaana saada kyyti takaisin. Ja en ollu ehtiny kaveleen kun kolme minsaa niin semmonen luolanvartija tuli autolla ja tarjos kyydin takas bussiasemalle. Naa paikalliset on ihan huikeen ystavallisia!

Tan nakosella bussilla rymisteltiin sitten takasin pain. Ei tullu edes kuuma vaikka ei ollut ilmastointia kun kaikki ikkunat ja ovikin viela oli matkan ajan auki. Mua rupes kauheesti tossa matkalla hymyilyttaan kun mietin tata kaikkea. Ei oo just niin kun kotona mutta elamyksiahan taalla ollaankin hakemassa :)

Illat ollaan kierrelty kaupunkia ja ihasteltu katutaidetta.

Noora

Ainiin, aakkoset jaa nyt vahan vajavaisiksi mut en enaa jaksa kirjotella puhelimella!