Brunei

Ei vitsi mulla on kyllä mielikuvitusta täynnä olevat otsikot :D No mut ei se kai oo niin tärkeetä. Mirissä hyppäsin bussiin jonka kyydissä pääsin Bruneihin ja siellä tarkemmin sanottuna pääkaupunkiin Bandar Seri Begawaniin, tästä eteenpäin kutsun sitä nimellä BSB, niinkuin kaikki muutkin. Monet tyypit sano mulle, että se on aika tylsä paikka eikä sinne kannata tuhlata aikaansa. Muutama tyyppi päätti jopa skipata koko maan mutta mulle on ennenkin käynyt niin, että kun joku haukkuu jonkin paikan niin mun on pakko nähdä se omin silmin ennen kun uskon. Ja niin kävi siis nytkin. Ensimmäinen asia mihin kiinnitin huomiota oli se, että vaikka Brunei on rikas maa (niillä on öljyä!) niin heti rajan ylitettyä tuntui siltä kun bussin renkaat olis muuttunu stop-merkin muotoisiksi pyöreän sijaan. Niin paljon se loppumatka pompotti ja piti vaan keskittyä musiikin kuunteluun ja maisemien katseluun vaikka mun piti lukee LP:tä ja opiskella siitä maasta jotain. Tosin, bussikin vaihtui siinä rajanylityksen jälkeen että ehkä niitten renkaat oikeesti oli erilaiset, tai sitten tiet vaan vahan huonossa kunnossa...

BSB:n saavuin puolilta päivin ja joo, sielläkin oli kuuma. Kaupungin ainoo hostelli oli semmonen Youth Hostel ja tiesin sen osoitteesta vaan kadun nimen. Ei muuta ku reppu kantoon ja kävelylle. Ja löytyhän se sit ihan helposti ku vaan jakso tarpoa. Olin paikalla 12.05 ja koko paikka näytti ihan suljetulta. Aikani pyörittyäni löysin sitten hostellin respan vaan huomatakseni että se oli mennyt päivälevolle kahdeltatoista. Sain aika kiukkusen näkösen ihmisen palvelemaan mua kun koputtelin ikkunaan mutta hei oikeesti, viis minuuttia! Enkä todellakaan olis jaksanu raahata rinkkaa mukanani koko päivää. Pääsin kuitenkin sisään ja sen jälkeen lähdinkin tutustumaan paikkoihin. Menin ekaks semmosen.joen rantaan jonka toisella puolella on water village, semmonen kokonainen veden päälle tolpille rakennettu kylä. Sinne päästäkseen piti ottaa vesitaksi jonka opaskirjojen mukaan saa normisti viittaamalla. Vaan eipä tarvinnu huiskutella kellekään kun ne taksit kilpaa tyrkytti itseään mulle.

Yksi hostellin saannoista...

Se vesikylä oli kyllä aika vaikuttava. Siellä niillä oli kauppaa ja kirkkoa sun muuta. En kyllä pimeellä uskaltais liikkua siellä, välillä laiturista puuttui lauta ja missään ei ollu kaiteita estämässä putoomista veteen. Se vesi on muuten aika ryönästä, näytti olevan aika yleinen kaatopaikka. Mikäs sen helpompaa kun heittää esim vanha sohva vaan ovesta suoraan jorpakkoon.

Water villagesta talsin kaupungin toiselle nähtävyydelle, isolle moskeijalle. Sillä oli joku pitkä nimikin, jota en just nyt muista. Moskeija oli hieno! Ihastuin siihen ihan kauheesti ja vaan pyörin sen ympärillä ja nyt on moskeijaa kuvattu edestä ja takaa ja vähän sivustakin. Sisältä en päässyt kuvaamaan kun en päässy sinne, mokoma vääräuskoinen kun olen...

 Pokejahti on kielletty!

Sitten keksin jostain, että haluan mennä morjestamaan ite sulttaania tai edes katsomaan sen palatsia. Hyppäsin bussin kyytiin joka mut sinne vei, vain päästäkseni näkemään sen valtavan kokoisen alueen (jonka sisällä se palatsikin kai on...) kultaiset portit. Se vartija siinä ovella opasti että ei sinne sisälle pääse mut voit ottaa tästä portilta kuvan. Vähän nauratti oma tyhmyys etten voi selvittää etukäteen että näkeekö sitä palatsia edes, mutta tulipahan ajeltua taas paikallisbusseilla.

Siella se palatsi on!

Siinäpä ne päänähtävyydet tosiaan oli. Aika vähän katseltavaa mut en mää sitä paikkaa kyllä tylsäks sanois! Tavallaan olis tehny mieli jäädä toisekskin.päiväks mutta ajattelin sit kuitenkin että viimestään seuraavana päivänä kyllästyisin jo. Päätin siis heti aamuvarhaisella aloittaa matkanteon takasin Malesian puolelle. Koska Brunei on hölmön muotoinen maa (niinkun tosta yllaolevasta kuvasta nakyy), niin että sieltä pohjoiseen mennessä teitä pitkin pitää mennä Malesiaan, ajaa vähän matkaa, mennä takas Bruneihin ja sitten taas Malesiaan. Rajanylityksiä tulis siis yhteensä joku kuus maista poistumisineen kaikkineen ja passin sivut täyttyis hyvää vauhtia ja aikaa kuluis bussissa sen kymmenen tuntia odotuksineen. Kuulin toisesta vaihtoehdosta ja se oli semmonen että mennään bussilla (1 tunti) satamaan, hypätään laivaan, tullaan perille ja sen jälkeen hypätään seuraavaan laivaan. Laivanvaihtopiste on Labuanin saarella joka jostain syystä on verovapaata aluetta. Tuli ihan ruotsinlaiva-fiilis kun pörräsin niissä kaupoissa. Näin turkunpippuripussejakin mutta hillitsin itseni ja päätin että pärjään hyvin ilman niitä nameja Suomeen paluuseeni saakka. Reissu oli aika pitkä ja uuvuttava, lähdin aamukuudelta ja perillä Kota Kinabalussa (tästä lähtien KK) olin neljältä iltapäivällä. Pitkää matkaa enemmän pelkäsin kyllä matkapahoinvointia jota ei koskaan tullutkaan ainakaan siitä päätellen että nukuin molemmat laivamatkat. En tiiä oliko siitä mun Galapagokselta ostamasta meripahoinvointilääkkeestä apua vai eikö vaan keikuttanu vai oliko mun urani merisairauteen taipuvaisena ihmisenä vain noin kolmen vuoden mittainen. Toivottavasti se viimeinen.

Niin Tiina, mitas se kahvi olikaan mita piti tuoda? ;)

Nomut, tie vei siis Kota Kinabaluun, takaisin Malesiaan ja Sabahin osavaltioon. Tästä jatkuu taas kohta :)

Noora