Jaavaa

Morjesta! Pitkä postaus tiedossa, koittakaa kestää...

Niin, puoltoista viikkoa sitten lensin Jaavalle Yogyakartaan, siellä suunnitelmana oli tutustua pariin temppeliin. Mää vaan tulin kipeeks ihan Balin loppumetreillä niin mun aika menikin enemmän lepäilyyn kuin mihinkään muuhun. Olin varannu sängyn yhdestä tosi kivasta hostellista johon suunnistin lentokentältä bussilla. Siihen kymmenen kilsan matkaan meni reilu tunti mutta olipahan aikaa ihmetellä paikallisia bussimatkustajia. Tai siis en tiiä kuka ihmetteli ja ketä... Ne bussit on aika rämisköjä, kun ulkona alkoi satamaan (sadekausi!!) niin siellä bussin sisälläkin satoi :D Pääsin kuin pääsinkin hostellille ja tapasin taas tosi kivoja tyyppejä. Muunmuassa semmosen saksalaisen pojan jonka kanssa sairastettiin yhdessä ja tsempattiin toisiamme että joo kyllä huomenna on jo parempi päivä. Mun flunssani paransi inkiväärijuoma ja lepo, saksalaispoika vaan meni kokoajan huonommaks. Sillä oli kuumetta jo ties monennettako päivää, siellä se houraili monta päivää ja yötä. Se kerto että kaikki enkunkieliset sanat on pudonnu sen päästä mutta yöllä kun se puhu unissaan niin enkkuahan se suolsi eikä mitään muuta :D No, vihdoin poitsu lähetettiin sairaalaan missä sillä todettiin denguekuume ja lavantauti. Kuinka paska mäihä tyypillä voi olla?? Viimeisten tietojen mukaan se voi nyt ihan hyvin.

Niinjoo, ne temppelit. Jogjan lähellä on isot buddha- ja hindutemppelit, Bodobudur ja Prambanan ja niitähän piti sitten mennä ihmettelemään. Borobudurilla on kuulemma hieno auringonnousu niin mää olin kärppänä kolmelta ylhäällä ja odottamassa kyytiä temppeleille. Vaan mitä mä näinkään, parin tulivuoren huiput ja pilviä. Hienoo. Temppeli oli kyllä kerrassaan hieno vaikka kallis olikin (ulkomaalaiset maksaa noin kymmenkertaisen hinnan paikallisiin verrattuna. Reilua?) Temppelin lisäksi siellä oli toinenkin kuvauskohde, minä nimittäin. On mua ennenkin pyydetty kuviin mutta nyt meni jo kyllä vähän överiks. Kun joku uskaltautui tulla kysymään yhteiskuvaan niin kun sanoin joo niin kulman takaa pelmahti viistoista muutakin jotka halus siihen kuvaan. Kun se kuvaussessio loppui niin oli seuraava odottamassa kamera ojossa. Mulla meni siellä temppelillä liikkuessa niin kauan aikaa etten ehtiny yhteen museoon ollenkaan :/ Muttakun en kehtaa kieltäytyä niistä kuvista.

Auringonnousu...

Seuraavana päivänä seikkailin paikallisbusseilla Prambanan-temppelille, se iso hindutemppeli. Siellä pitäis näkyä hieno auringonlasku ja mitä mää näin, no pilviä. Itseasiassa olisin nähny sen auringonlaskun edellispäivänä muttakun niillä busseilla liikkuessa meni niin kauan että aurinko ehti jo laskea kun sinne ehdin. Tää hinduhomma ei ollu musta ihan niin hieno vaikka vaikuttava oli sekin, nää molemmathan on siis Unescon maailmanperintökohteita joten onhan niissä oltava silloin jotain merkittävää. Siellä temppelillä oli aika hiljasta ja ehdin jo huokasta että tänään ei tartte hymyillä kuvissa. Mutta sitten sieltä tuli yks nainen pyytään kuvaan ja kun suostuin niin kuin tyhjästä ilmesty koko suku kanssa. Nyt en liiottele yhtään kun sanon että siinä oltiin kymmenellä eri kokoonpanolla kuvattavana. Ensiks oltiin koko porukka, sitten lasten kanssa, sitten äitien, sitten mummon jne.... Tällä kertaa kukaan ei kuitenkaan liiskannu mun naamaa käsiensä väliin niinkun edellispäivänä kävi. Koita siinä ny hymyillä :D

Kun olin saanut kulttuuripläjäyksestä tarpeekseni aloin järkkäämään itseäni Karimunjawalle, tää oli se saari joka on mun mielessä siintänyt siitä saakka kun tätä reissua aloin suunnittelemaan ja siitä saaresta kuulin. Kerroin yhelle hollantilaispojalle niistä saarista ja näytin kuvia googlesta ja se sano että mää tuun kanssa! Niin me sitten yhdessä varattiin semmonen paketti mihin kuului kuljetukset, majoitukset ja snorklausreissut ja seuraavana päivänä oltiin valmiina lähtöön. Sinne saarelle on aika pitkä matka, ensteks meijät haettiin iltayhdeltätoista ja ajettiin Jaavan halki pohjoisrannikolle Jeparaan. Siellä oltiin neljältä aamulla. Siellä oli semmonen ravintola missä oli pitkät penkit mihin heittäydyttiin maate loppuyöks. Just ennen kun ruvettiin nukkuun niin olin näkevinäni rotan mutta se olikin kissa. Aamulla kun herättiin niin hollannikas kerto, että se näki sillon yöllä ihan satavarmasti rotan. Hyi hitto! :D

Kun tuli aamu niin hypättiin fastboatiin joka vei kahdessa tunnissa perille saarelle. Karimunjawa on itseasiassa saariryhmä, johon kuuluu monta asumatontakin saarta. Siellä voi snorklailla ja voi pojat mitä siellä veden alla näkyikään! Korallia ja kaloja ja kilppareita. Meijän guesthousen edustaltakin pääsee suoraan hyville snorklausvesille kunhan vaan kahlaa sata metriä rannasta. Kävin parilla snorklausreissulla kun kerran hintaan kuului. Mähän en tunnetusti selviä naarmuitta/kolhuitta mistään reissusta, en siis tästäkään. Eka reissu meni ihan hyvin mutta toinen olikin jo vähän selviytymistä. Oli aika kova tuuli ja aallot sen mukaiset. Hypättiin veteen ja tarkotuksena oli polskutella joku 300 metriä mistä vene meidät taas poimis kyytiin. Mut ei päästy kovin pitkälle kun mä halusin mennä takas veneeseen. Ne aallot oli niin hirveitä että löi yli ja vähän väliä sai sylkee merivettä suusta, siinähän tuli sit vähän huono olokin jo plus näkyvyys oli nolla kun sieltä merenpohjasta pöllys hiekka ettei siellä edes nähnyt mitään. Se porukan vetäjä oli aikapäiviä sitten kadonnu johonkin kauas ja koko venettä ei edes näkyny. Siellä oli mukana sit muitakin paikallisia ja mä sanoin että haluun sinne veneeseen. Ne rupes ohjaan meitä sitten rantaan, paha vaan että se merenpohja on silkkaa korallia ja siinä muka olis pitäny kävellä räpylät jalassa (tässä vaiheessa oli tavallaan helpotus huomata että se koralli oli jo kuollutta vaikka se noin muuten onkin surullista). Tiesittekö että koralli on terävää? Mää ainakin tiedän. Kun olin pariin kertaan uponnu sinne koralliin nilkkojani myöten ja muut oli kuullu kaikki suomenkieliset kirosanat niin päätettiin että se paatti saa tulla hakemaan meidät sieltä missä oltiin ja kyllä se sit tulikin. Siis mää olin niin vihanen niille tyypeille. Ei tota hommaa noin hoideta. Että tollasessa aallokossa laiva vaan ottaa ja lähtee niin kauas ettei sitä ees nää ja porukan pomo samoin ui jossain kaukana edessä. Mitäs jos siellä oikeesti sattuis jotain eikä oo mitään keinoa kommunikoida sen laivan porukan kanssa. No, mä selvisin naarmuilla ja mustelmilla.

Tama seinama on pelkkia fisuja! 

 Nemot oli mun lemppareita :)

 Hymynaama?

Merimakkara :D

Ekan snorklausreissun lopussa bongattiin satamassa delfiinejä. Se olis muuten ollu kivaa mutta yhdellä niistä delfiineistä oli muovipussi jääny kiinni selkäevään. Se oli niin helvetin surullinen näky ettei mitään rajaa. Eikä tommoset tunnu herättävän paikallisia mitenkään vaan roskat edelleen jätetään sinne luontoon. Joo ei oo jätehuoltoo mut miten olis edes roskikset niillä autiosaarilla tai määräys ottaa roskat mukaansa?

Illan ruokailupaikka. Tuolla sai valita fisun minka ne sitten paistoi. Ai etta oli hyvaa!

Mä olin yhteensä viis yötä Karimunjawalla, joista kaks vikaa päivää itekseni. Meidän kanssa oli kolme saksalaistyttöö ne kolme päivää ja vaikka ne kuinka kivoja olikin niin olin tosi huojentunu ku ne kaikki lähti pois ja mä jäin yksin. Oon tainnu ennenkin mainita siitä saksalaisten halusta puhua saksaa, kuulu porukkaan sitä osaamattomia tai ei. Se homma alkoi mennä jo ihan naurettavaks ja tunsin itseni välillä yksinäisemmäks siinä porukassa kun oikeesti yksin ollessani. Niin kivempi olla ihan omassa seurassaan. Ja ette ikinä usko mitä mää tein! No opettelin ajamaan mopolla. Ja sehän oli ihan hurjan hauskaa! Ei tuolla saarella mitään kypäriä ollu ja se mua vähän pelotti mutta noin muuten, sain pienen mopokärpäsen pureman. Mun oli vähän pakko opetella ajamaan ennen kun muut lähti kun kaikki saaren rannat on mopomatkan päässä. Mää olin ihan hurmoksessa kun mää köröttelin neljääkymppiä ja ihastelin maisemia. Sana riemuidiootti kuvaa varmaan parhaiten mun olotilaa ja ilmettä :D Hymy vaan leveni entisestään kun pääsin perille yhdelle rannalle joka oli ihan tyhjä. Katselin sitä turkoosia merta ja kuuntelin tänhetkistä lempimusiikkia ja mietin että voi vitsi miten siistiä :)

Kävi varmaan ilmi, että Karimunjawan reissu oli onnistunut niitä kolhuja lukuunottamatta? Eilen tulin sieltä pois. Ensiks viis tuntia slow boatissa, pari tuntia kyydin lähtöä odotellessa ja seittemän tuntia bussissa. Not so fun. Mää alan oleen jotenkin tosi valmis lähtemään kotiin. Tää reissu on ollu aivan huippuhieno mut nyt sietokyky kaikkea odottelua ja epäselvyyksiä kohtaan on ylittynyt. Kokoajan pitää odottaa jotain mutta kukaan ei kerro että mitä. Yks sanoo että joo viedään hostellille perille saakka ja kuski sitte päättääkin toisin. Tänään aamulla sain kyydin mopolla hostellilta juna-asemalle. Tai siis monen mutkan kautta. Mopopoika ajo mut johonkin risteykseen jonka nimi kai on Tugu koska sinnehän mä halusin?? Kai sille nyt lähtiessä sanottiin että Tugun rautatieasemalle kun mää kerran olin menossa junalla Jakartaan. Juna-aseman edessä hoettiin transport, transport vaikka oli kai aika selkeetä että oon kavelemassa kohti junaa? Junaa taas odoteltiin kaks tuntia ilman mitään tietoa, miksi, vaikka ne kuulemma täällä Jaavalla on yleensä aikataulussa. Tämmöset jutut mua ärsyttää nyt ihan hirveesti, vaikka tiiän ettei pitäis ja maassa maan tavalla ja niin edelleen.

No, nyt jokatapauksessa oon seitsemän tunnin junamatkan jälkeen Jakartassa. Tapasin juna-asemalla saksalaisen pojan joka oli sattumalta tulossa samaan hostelliin joten jaettiin taksi ja käytiin syömässä. Tän parin tunnin sisään oon jo nähnyt pari rottaa ja astunu torakan päälle. Mulla on huominen aikaa tutkia Jakartaa ja sitten lennänkin jo Kuala Lumpuriin ja sitten kotiin!

En tajua miten unohdin viime postauksesta tan kuvan?? Tassa se nyt on :)

Noora