Jotain hyvääkin välillä :)

Ettei nyt ihan valittamiseks menis niin nyt on kyllä pakko hehkuttaa eilistä päivää. Pääsin kuin pääsinkin lähtemään sinne päivätrekille. Kello soitti aamulla vähän neljän jäljestä ja viideltä oltiin minibussissa istumassa ja matkalla kohti pohjoista. Puoltoista tuntia meni nuokkuessa kunnes pysähdyttiin aamupalalle johonkin kylään. Tee ja puoltoista pannukakkua (joista toisessa oli pinaattia, nam) katukeittiöstä maksoi yhteensä 1,5 solea... 
Aamupalan jälkeen ajattelin, että vähän ramasee, nukunpa loppumatkan. Yritys oli hyvä mutta ei onnistunu. Oltiin nimittäin alettu nouseminen neljän kilsan korkeuteen pientä kinttupolkua pitkin. Tiiättehän ne tiet vuoristossa, semmosta serpentiiniä? Semmosta tietä ylös puoltoista tuntia ja kuinkahan monta kertaa sen matkan aikana mietin, että varmana tää bussi ei pääse ylös saakka ehjänä, sen verran pompotti ja rytyytti. Matkalla kyllä ehti ihailla maisemia ja paikallista elämää. Siellä ne ruokki kanojansa ku me mentiin ohi. Tiellä oli vuoronperään koiraa, lammasta, lehmää, possua, tipuja ja mitä ikinä.

Päästiin perille lopulta ja lähettiin kävelylle. Reitti oli suunnilleen kaks tuntia sinne ja kaks takasi. Se reitti seuras yhtä järveä, mä vaan en nyt millään muista sen nimeä, ei mikä tahansa järvi vaan hienoimman värinen järvi mitä oon koskaan nähny! Niin ja taustalla tietty lumihuippuset vuoret ja ihanan värisiä kukkasia. Siinä sitte taivallettiin välillä polulla ja välillä kivikossa ja vuoristopuroja ylitellen. Siellä ei myöskään ollu ketään muita kun me, eli saatiin jakaa koko paikka noin kymmenen ihmisen kesken. Tiiättekö, siellä ylhäällä oli myös tosi hiljaista, välillä kuulu vaan kun joku vesiputous kohisi. Siellä sitte käveltiin ja huokailtiin ja pysähdeltiin ja räpsittiin kuvia (otin sata...) Reitti loppu semmoselle pienemmälle järvelle. Lisää huokailua ja kuvien räpsimistä ja lounas, kelpas :)

Tarina kertoo, etta toi vasemman reunimmainen vuori olis sama kun Paramount Picturesin logossa :) Tittidiitititittiditittidii...

Siellä ylhäällä ollessa alko päässä vähän jyskyttää ja siinä vaiheessa kun pää oli niin kipee, että leivän pureskelu sattui ja silmiä ei kivun takia viittiny räpytellä niin tajusin että niin vaan vuoristotauti iski meikäläiseenkin, onneks tosin lievänä. Ei muuta ku särkylääkettä, vettä, ja kokalehtiä pureskeltavaksi. Nää Andeilla asuvat vannoo kokalehtien voimaan lääkkeenä. Sillä voi hoitaa kaiken ja erityisesti vuoristotautia ehkäistään ja hoidetaan tällä. En oo vielä saanu vastausta mihin sen teho perustuu, mutta niin tai näin, mun päänsärky helpotti niitä lehtiä pureskellessa ja teetä juodessa mutta ehkä eniten kyllä apua oli laskeutumisesta takaisin tänne vaatimattoman kolmen ja puolen kilsan korkeuteen. Tää korkeus ei tunnu enää missään :)

Meillä oli seurana tämmönen koira, en oikeen tiiä mistä se tuli tai kenen se oli mut se seuras meitä koko kävelyreissun ajan. Se juoksi porukasta toiseen ja säikytteli välillä kun ei huomannu sen tulleen ihan kannoille. Se pikku-piski myös photobombas meijän kuvia ja kiilas meijän edelle polulla johon se sitten pysähty pysäyttäen koko liikenteen. Kaiken huippu oli kyllä se kun oltiin lähdössä alas ja huomattiin, että se koira on siellä bussissa! Kauheen loukkaantuneena se sitten jäi ulos katteleen kun me lähdettiin ja räksyttämään yhdelle lehmälle (jonka se muuten onnistu ajaan pusikkoon) :D

Taas sama pomppulinnamatka alas, päänsäryllä höystettynä, oli kyl aika herkkua... Päivä oli pitkä mut illalla jaksettiin vielä yhden reissaajanaisen kanssa käydä sen reissun viimeisen illan kunniaks illallisella. Hyvin suju keskustelu vaikka mä olin unohtanu sen nimen jo aamulla :D

Maisemia Huarazissa

Tänään en oo tehny oikeestaan mitään, miettiny vaan jatkoja seuraaville päiville. Päätin jättää välistä yhden trekin ja lähden huomenna aamusta Limaan, seuraavana aamuna surffitunnille ja sen jälkeen Ecuadoriin! Alkais olla tää Perun osio ohi, hassua...

Noora