Bako ja pari muuta

Taisin viimeksi jaada sinne luolaretkelle. Luolailun jalkeen sain Lisan kaveriksi Bakon kansallispuistoon. Se on suunnilleen tunnin bussimatkan ja parinkymmenen minsan paattimatkan paassa Kuchingista. Ajateltiin lahtea vaan paivaretkelle sinne, joten aamusta reippaina ylos ja kohti bussiasemaa. Tassa vaiheessa osasin menna bussiasemalle vaikka silmat ummessa ja oikee bussikin loyty saman tien.

Bakossa on monta eri vaellusreittia, ihan parinkymmenen minuutin vaelluksista monen tunnin mittasiin reissuihin. Me valittiin semmonen koykanen neljan tunnin reissu. Matkalla pitais nakya paljon erilaista kasvillisuutta. Ja apinoita. Tiiatteko sen hassun nakosen nena-apinan? Ne on kuulemma melko ujoja otuksia mutta me bongattiin niita jo ennen kun oltiin kunnolla paasty edes sinne polulle. Se on kylla huvittavan nakoinen! Makaki-apinoita siella kanssa majailee melkosen monta. Niista ma en niin valita kun ne on niin aggressiivisia ja royhkeita. Ruokaa tai juomaa ei saa pitaa nakyvilla kun ne tulee ja varastaa. Niitakin apinoita me oikeestaan vaan nahtiin sen puiston "paarakennuksen" ymparilla. Niin, ja semmosia karvasia villisikoja nahtiin kun kahlattiin paatista rantaan. Ei ihan heti tulis mieleen nahda semmosia siella rannalla tallustelemassa...

Se pakollinen kuva apinan pyllysta...

Syyllisen nakoinen makaki

No, mutta sinne polulle sitten. Anteeks nyt vaan mutta kukaan ei kertonut etta se reitti on rankka. Se alko aika jyrkalla ylamaella ja semmosena se sitten aikansa jatkui. Usko meinas loppua heti alkuunsa kun se maki vaan jatku ja jatku. Eika muuten ollu mitaan sievaa polkua pitkin vaan semmosta hullua juurakkoa. Nilkka ei taittunu kummallakaan mista oon melkosen ylpea :) Odotin talsivani sademetsassa mutta mulle tuli alkuun mieleen etta olisin takaisin Australiassa. Sen verran kuivaa ja kuumaa siella oli. Se maisema ja kasvillisuus kylla muuttui vihreemmaksi mita pidemmalle edettiin. Kolme ja puoli tuntia me hikoiltiin siella polulla ja no, oon ma hienompiakin paikkoja nahnyt. Oltiin kuitenkin melko ylpeita itsestamme kun tultiin takasin ja kaytiin ilmoittautumassa sinne mantereelle vievaan paattiin ja se lipuntarkastaja-kuka-lie sano etta ohhoh, se on aika rankka reitti nain kuumalla kun kerrottiin mika polku taivallettiin :D Meilla oli melko kiree aikataulu joten aika pian sen jalkeen kun paastiin takaisin olikin jo aika nousta paivan viimeiseen veneeseen. Sinne veneeseen paastakseen piti kahlata mereen ja olin etta jee, paasee vahan vilvottelemaan. Mutta hopollopo, se vesihan oli suorastaan kuumaa :D Paattiin ja bussiin ja takas ilmastoituun hostellihuoneeseen. Kaytiin illalla viela syomassa ja kaljalla ja sitte pehkuihin. Mulla soitti kello aamuviidelta etta ehdin Mirin lennolle heti aamusta.

Miri on Kuchingista 12 tuntia bussilla tai tunti lentokoneella koilliseen pain, edelleen Sarawakin osavaltiossa. Taalla kaupungissa ei ole mitaan. Ei siis yhtaan mitaan. Porukka tulee tanne yleensa siksi kun taalta paasee jatkamaan matkaa eri luonnonpuistoihin. Ma paatin lentaa Bario-nimiseen kylaan lepailtyani ensin reilun vuorokauden tekematta juuri mitaan. Bariossa ei myoskaan ole mitaan. Se on ylamaalla aika lahella Indonesian rajaa keskella sademetsaa. Kuulin parilta tutulta tasta paikasta joten ajattelin etta olis hauska menna katsomaan millasta siella on. Sinne paastakseen pitaa joko lentaa vajaa tunti tai ajaa nelivetomaasturilla 12 tuntia. Arvaatte varmaan kumman valitsin :) Lennot makso edestakaisin noin 50 euroa ja sinne lensi semmoinen 20-paikkainen pikkukone. Se on yleensa menomatkalla matkustajista puolityhja koska loppu paino tulee sinne kylaan kuljetettavasta tavarasta. Niilla on myoskin tiukat painorajat matkatavaroille ja check inissa matkustajien pitikin pakaasien kanssa nousta vaa'alle punnittavaksi. Huh, olipa mulla painava reppu :P Rinkkani jatin hostelliin tanne Miriin sailoon ja otin mukaani vaan pienemman repun. Se lento oli kylla kiva kun se kone lensi niin matalalla etta mennen tullen tuntu kun olis ollut jossain maisemalennolla.

En ollut varannut majoitusta itelleni mutta koska taalla Mirissa ei ole turisteja melkein yhtaan niin ajattelin ettei siellakaan oo. Ja Barioon paastyani sainkin majapaikan yhdesta kivasta homestay-paikasta. Taalla on semmoset pitkat talot, longhouse nimeltaan, suosittuja. Ne on siis vahan niinkun rivitaloja mutta ihmisilla on tavallaan yhteiset keittiot ja olkkarit. Tai siis on oma keittio mutta ne on kaikki rivissa kaytavalla. Taa munkin majapaikka oli longhouse ja sita asutti Kelabit-heimoon kuuluvat ihmiset. Tassa maassa on monta eri heimoa ja tuolla highlandilla asuu nimenomaan kelabitit. Ne on ihan mielettoman mukavaa ja ystavallista sakkia! Kylalla kun kavelin niin koko ajan sai olla morjestamassa kun ne kaikki niin iloisesti moikkaili. Kaytiin sen mun hostin kanssa jonkun tarkean ihmisen kotona viemassa jotain ja ne kutsuikin meidat sisaan teelle ja siella me sitten istuttiin ja jutusteltiin. Tuli kauheen kotoisa olo siella. Tan majatalon emannan sisko myos kovin innoissaan esitteli mulle paikkoja ja naytti kotiansa. Se asuu yhdessa longhousessa, joka palo melkein kokonaan joskus 90-luvulla ja ne vielakin rakentaa sita uudestaan. Ne rakentamiskuntoiset ihmiset nimittain muuttaa jossain vaiheessa pois Bariosta, esim Kuala Lumpuriin opiskelemaan. Aika monet niista kylla muuttaa takaisin mutta tosi monet tuntuu jaavan johonkin ulkomaille. Toi kelabit-porukka on kovaa vauhtia vahenemassa, niita on enaa joku 1000 ihmista jaljella. Niilla on oma kielikin ja sekin on aika monelta unohtumassa.

Mitas maa sitten siella Bariossa tein. No en oikeastaan mitaan. Satuin olemaan siella just sunnuntaina kun ne kaikki kaks kauppaa ja ravintolaa oli kiinni. Onneks huoneen hintaa kuuluu tays yllapito ja siella sainkin maistella paikallista sapuskaa eika tarttenu ku vaan vaivautua poydan aareen oikeeseen aikaan. Siella kasvaa ihan erityista riisia, joka mun mielesta ei eronnu mitenkaan muusta riisista. Sitten siella kasvaa ananaksia jotka on tosi makeita, niista ma tykkasin! Joku metsastaja myos on aikoinaan hoksannut, etta siella viidakossa on lahde jossa on suolaista vetta. Siita saivat sitten idean tehda myos oman suolansa. Siina on erityisen paljon mineraaleja ja jodia on kuulemma paljon. Ei tartte siis ostaa jodioitua poytasuolaa. Mut vietiin sinne suolalahteelle ja naytettiin miten sita suolaa tehdaan. Sinne lahteelle paastakseen piti kahlata patkan matkaa viidakon lapi. Nyt maa voin ihan oikeesti sanoa olleeni sademetsassa! Siella oli vihreaa ja mutaista. Matkalla ymmarsin miksi kaikilla asukkailla on nelivetomaasturit, kun siella ei kertakaikkiaan paasis etenemaan millaan muulla kulkuneuvolla. Aikamoista rytyytysta siis. Ja arvatkaa mita me nahtiin siina matkalla. No vesipuhveli ja sen poikanen! Ne elaa siella semivilleina mutta ei tajunnu etta semmosia vois siella oikeesti nahdakin.

Lounghousen seinilla pidetaan kuvia talon asukkaista, entisista ja nykyisista

 Siella ne puhvelit on

Taa on se suolainen lahde

Muuten mun aikani kului ympariinsa kavellessa, tosin en uskaltanu kovin kauas lahtee kun mulle sanottiin jotenkin salaperaisesti etta Barion ulkopuolelle ei saa menna edes tieta pitkin kun me ei enaa olla ainoot ihmiset silla alueella. Odotin koko ajana nakevani jonkun villin intiaanilauman tulevan ja sieppaavan mut. Mut siella oli vaan koiria. Ne on kylla ihan lempeita ja niita lahinna joutuu vaistelemaan tiella kun ne on niin laiskoja mut silti ma vahan pelkasin niita vapaana kulkevia koiria. Sain yhdella kavelyreissulla yhdesta harmittoman nakoisesta piskista seuraajan. Se kokoajan jolkotteli mun vieressa ja valilla meni vahan edelle mutta tarkisti kuitenkin aina etta varmasti tuun perasta. Sitten tultiin kolmen koiran kodin kohdalle ja molskahdus vaan kuului kun ne ajo sen mun varjostajan ojaan. Vahan kavi saaliks sita piskia. Mutta niitten toisten koirien omistaja sitten sano etta se vie sen kotiin ja hetken paasta ne ajo ohi sen piskin ollessa auton lavalla ja se naytti kovin tyytyvaiselta saatuaan kyydin kotiin.

Tiinalle kuva paivakodista :)

Illat katteltiin CNN:n ohjelmia telkusta ja ma ehdin vihdoin lueskelemaan kirjaani. Ajattelin etta meen ajoissa iltaisin nukkuun etta oon aamulla sitten virkeena. Vaan enpa tajunnu etta viereisessa huoneessa majoittu semmonen aika isokokonen ukko. Ja se ukkoperkele nukahti ennen mua. Ja silla ukolla on ihan varmasti uniapnea. Voi hitto etta suututti kun mun nukkumisesta ei tullu mitaan, semmonen jyrina sielta naapurihuoneesta kantautu. Ei auttanu korvatulpat eika musiikki vaan se kuorsaus kuulu niitten lapi. Ei auttanu myoskaan vaikka paukutin sita seinaa nyrkilla. Kylla ma sitten joskus kahden maissa varmaan nukahdin vaan heratakseni neljan maissa kun sen ukkoperkeleen heratyskello soitti. Se oli naita tyyppeja jotka kuskaa jotain tavaroita ja lahti kukonpiereman aikaan ajelemaan kohti Miria. Onneks seuraavana yona mulla ei ollutkaan enaa naapureita vaan pystyin kuuntelemaan viidakon aania ennen nukahtamista.

Iltamaisema majapaikasta

Mutta tosiaan, mun aikani enimmakseen kului vaan kahvia juoden ja maisemia ihaillen. Siella satoi vetta aina valilla joten ei tehny mieli ulkonakaan olla koko aikaa. Siella ei myoskaan ollut wifia, joten mulle tuli pakollinen kolmen paivan nettitauko, teki kylla hyvaa. Tanaan ma sitten lensin takaisin tanne Miriin ja hetken guuglailtuani selvitin reittini seuraavaan kohteeseen eli Bruneihin. Tosi monet sanoo etta se on vaan tylsa ja kallis paikka mutta ma haluan nahda sen omin silmin. Aamusta kello taas herattamaan etta paasen ajoissa liikenteeseen, sinne ei kulje kun pari suoraa bussia paivassa joten mieluummin kokin siella kun taalla Mirissa.

Sorry, taa postaus olis varmaan pitany jakaa kahteen osaan mutta tassa taa nyt kuitenkin on! Palataan taas :)

Noora